”Meidän kodissa kaikki löivät kaikkia”, Mirkku kertoo – Suomessa on yhä monia, jotka eivät puhu väkivallasta kenellekään - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

”Meidän kodissa kaikki löivät kaikkia”, Mirkku kertoo – Suomessa on yhä monia, jotka eivät puhu väkivallasta kenellekään

Ensi- ja turvakotien liiton kysely paljastaa, että monet eivät kerro kokemastaan väkivallasta kenellekään.

Väkivaltaisen lapsuuden kokenut Mirkku Merimaa auttaa nyt muita valokuvaamalla.

30.11.2019 19:00

– Meidän kodissamme kaikki löivät kaikkia, sanoo Mirkku Merimaa, 51.

Sen syvemmälle hän ei halua yksityiskohtiin mennä, ja miksi tarvitsisi. Jokainen voi kuvitella, millaista väkivalta voi lapsiperheessä pahimmillaan olla.

Mirkun lapsuudessa väkivalta oli läsnä usein. Samoin alkoholi.

Muistoissa välkkyvät poliisiautojen valot kotipihassa, humalaisten vanhempien riitely, lyönnit ja se, miten Mirkku pakeni siskonsa kanssa vihaista isää talviseen yöhön.

– Täytyy silti muistaa, että heissä oli myös paljon hyvää. Isä osasi myös olla hellä.

Naapureilta Mirkku ja hänen siskonsa saivat joskus suojaa ja ruokaa, mutta muuten perheen sisäisiin ongelmiin ei juurikaan puututtu. Ei silloinkaan kun Mirkun äiti joutui avioeron jälkeen useita kertoja avopuolisoidensa pahoinpitelemäksi.

Puuttuminen ei silloisessa Suomessa ollut tapana, ei taida olla edelleenkään.

– Lapset osaavat kyllä kertoa hädästään, mutta heiltä pitää kysyä sitä, Mirkku painottaa.

Onko sinulla nälkä? Huudetaanko kotona? Tällaisten kysymysten kautta vaikeat tilanteet voisivat tulla paremmin esiin.

Väkivaltaa ei ole mitään syytä hävetä, Mirkku muistuttaa.

Lapsuuden malli

Mirkun lapsuutta leimasivat pelko, turvattomuus ja epävarmuus sekä niistä johtuva krooninen stressi. Nuoruudessa ja aikuisuudessa stressitila ilmeni uupumuksena, riskikäyttäytymisenä sekä mielenterveysongelmina ja syömishäiriöinä.

– Sairastuin masennukseen ensimmäisen kerran teini-iässä ja sen jälkeen vakava masennus on uusiutunut säännöllisin väliajoin. Lukion jälkeen sairastuin ortoreksiaan, joka on laihuushäiriön yksi muoto ja tarkoittaa pakonomaista tarvetta syödä terveellisesti.

Ihmissuhteita oli vaikea luoda luottamukselliselle ja terveelle pohjalle. Traumat saattoivat aktivoitua pienestäkin asiasta tai tunnelmasta.

– En osannut ilmaista vihan tunteita rakentavasti. Olin se, joka saattoi läpsäistä ja töniä.

Lapsuuden malli oli vahva. Epänormaalista oli niin varhain tullut normaalia.

– Etenkin väsyneenä saatan ahdistua ja saada jopa rytmihäiriöitä, kun autoa kiihdytetään vähänkin kovempaa.

Kiihdytys tuo mieleen hetket, joina Mirkku pelkäsi autossa siskonsa kanssa isän kaahailua.

Selviytyjä-kuvasarjalla juhlistetaan Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyön 40-vuotis juhlavuotta.

Pohjakosketus

Nelikymppisenä Mirkku uupui sairaseläkkeen partaalle. Pohjakosketus pakotti pohtimaan, millaista elämää Mirkku oikeasti haluaisi elää.

Traumaterapiaan hakeutuminen oli ratkaiseva askel eteenpäin. Mirkku oppi hallitsemaan omaa väkivaltaisuuttaan ja jäsentämään kokemaansa.

– Terapiassa joku toinen peilaa sitä, mitä olet itse kokenut, kuka olet ja mihin haluat mennä. Se auttaa löytämään ratkaisuja.

Niitä löytyikin, kuten uusi ammatti, valokuvaus. Kuvaamisen avulla Mirkku pystyy auttamaan muita ja saa siitä kokemuksen elämän merkityksellisyydestä. Yksi hänen projekteistaan on Älä mahdu muottiin -kampanja, joka kannustaa ihmisiä hyväksymään itsensä.

Maastopyöräily on Mirkulle yksi ilon lähde.

Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua

Oma sisko, ystävät, nykyinen miesystävä, taide ja maastopyöräily tuovat niin ikään merkityksellisyyttä Mirkun elämään.

– Elämä on tullut paremmaksi. Minulla ei ole vakavaa fyysistä sairautta, ja ikääntyminen on tuonut armollisuutta. Olen löytänyt uusia tapoja rentoutua, esimerkiksi luonnossa liikkuminen on suurimpia iloja.

Moni on hävennyt väkivallan kokemuksiaan, Mirkkukin. Häpeä on yksi traumatisoitumiseen läheisesti liittyvistä tunteista.

– Jokaisessa perheessä on jotain, mutta se ei ole häpeä. Kun on tehnyt jotain ei niin fiksua, pitää mennä ja hakea apua. Koskaan ei ole liian myöhäistä, Mirkku korostaa.

Jos lyö tai tulee lyödyksi, se ei yleensä mene itsekseen ohi. Eivät traumatkaan, ellei niitä työstä.

– Vaikka elämä joskus kapeutuu ja tulee pahoja paikkoja, kun hakee apua, löytyy kyllä joku rako, josta mennä parempaan suuntaan.

Elämä on lopulta aarreaitta, sanoo Mirkku.

Riko hiljaisuus!

Väkivaltaa kokeneiden selviytymistarinoilla on usein yksi yhteinen alku, se on hiljaisuuden rikkominen. Ensi- ja turvakotien liiton uusi kysely paljastaa kuitenkin, että on yhä monia, jotka eivät kerro väkivallasta kenellekään.

Kun hiljaisuuden muuri murtuu, kuuntelevana korvana on useimmiten ystävä tai läheinen sukulainen. Sen sijaan iso osa väkivaltaa kokeneista ei ole kertonut asiasta poliisille tai sosiaaliviranomaiselle.

Väkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka pitää huolestuttavan etenkin sitä, että väkivaltaa kokeneet eivät kerro kokemuksistaan matalan kynnyksen viranomaistahoille – kuten opettajille ja terveydenhoitajille – joilla olisi parhaimmat mahdollisuudet puuttua väkivaltaan varhaisessa vaiheessa.

Vastaajista 20 prosenttia kertoo, ettei ole saanut tilanteeseensa apua. He ovat ehkä kertoneet jollekulle, mutta jääneet silti selviytymään omin voimin. Pääasiassa apua on saatu pääasiassa järjestöjen tuottamista palveluista, kuten turvakodeista ja vertaistukiryhmistä.

Ystävien merkitys korostui väkivallasta toipumisessa. Yli puolet vastaajista nimesi heidät merkittäväksi toipumistaan tukeneeksi tekijäksi.

– Keskeinen ensimmäinen askel on se, että puhuu jollekin. Häpeä vahvistuu kun jää yksin. Läheisille sanoisin, että jos kuulet väkivallasta, ohjaa sitä kokenut avun piiriin, Matikka totesi jutussamme.

Väkivalta voi vaikuttaa hyvinvointiin vielä vuosikymmeniä sen kokemisen jälkeen. Se voi myös siirtyä yli sukupolvien.

Vanhemman mielenterveyden haasteet kuormittavat aina koko perhettä, ja myös lasten riski sairastua kasvaa.

– Siksi vanhempien on erityisen tärkeätä hakea apua. Omien vanhempieni nuoruudessa psykiatrinen hoito oli hyvin puutteellista ja mielen sairastaminen niin mahdoton tabu, että ymmärrän, ettei heillä ollut samanlaisia mahdollisuuksia hoitaa itseään kuin nykyään on. Olen pystynyt antamaan vanhemmilleni anteeksi, kun olen ymmärtänyt tämän, Mirkku muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?