Kuinka stressaantunut olet? Tietty kuvio työpäivän jälkeen on paha merkki - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Kuinka stressaantunut olet? Tietty kuvio työpäivän jälkeen on paha merkki

Julkaistu: 19.11. 14:40

Ylikuormittuminen tapahtuu usein vähitellen, ja siksi sitä voi olla vaikea huomata.

Siis ihan kauhea stressi!

Tunnustatko päästäneesi joskus suustasi tuon lauseen?

Stressi kuuluu ihmisen elämään. Sitä suoranaisesti tarvitsee, jotta pysyy vireessä ja kykenee selviämään tiukoista tilanteista.

– Stressi muuttuu ongelmalliseksi kun sitä on liikaa tai se pitkittyy eikä ihminen palaudu riittävästi, sanoo työterveyspsykologi Heli Hannonen Työterveyslaitokselta.

Ylikuormittunen tapahtuu usein vähitellen, ja siksi sitä voi olla vaikea huomata. Kuorma kasvaa pikkuhiljaa, vauhti kiihtyy kiihtymistään. Lopulta voi painaa täysillä päin seinää.

Hälyttävä kuvio

Kuorman kasautumisessa on usein nähtävissä tietynlainen kuvio. Se liittyy nukkumiseen, joka on kenties tärkein asia stressinhallinnan kannalta.

Ajatellaanpa, että töissä riittää tekemistä enemmän kuin sille riittää aikaa, ja päätät venyttää työpäivääsi.

– Silloin palautumiseen käytettävä aika lyhenee, nukkuminen heikkenee ja seuraavana päivänä töihin menee entistä väsyneempänä, Hannonen sanoo.

Väsymys puolestaan lisää virheiden todennäköisyyttä ja heikentää keskittymiskykyä. Mieli poukkoilee siellä sun täällä riippumatta siitä tuleeko keskeytetyksi vai ei.

– Nukkuminen on kauhean hyvä mittari. Jos on vaikea nukahtaa tai herää aamuyöllä ja työasiat pyörivät mielessä, kannattaa pohtia, onko palautuminen riittävää.

Valitettavan usein univaikeudet pääsevät pitkittymään. Hannosen mukaan monella tuntuu olevan iltaisin niin paljon tekemistä ettei nukkumaan malta mennä ajoissa. Tai sitten kuvitellaan, että arkisin riittää vähempikin, jos viikonloppuna saa nukkua vähän pidempään.

Kuitenkin unta tarvitaan riittävästi joka yönä.

– Harva on aamulla katunut sitä, että on mennyt edellisenä iltana ajoissa nukkumaan.

Pitkittyneen stressin kokeminen on niin yleistä, että sitä pidetään liki riesana, jonka kanssa on vain pärjäiltävä.

Pitkittyneen stressin kokeminen on niin yleistä, että sitä pidetään liki riesana, jonka kanssa on vain pärjäiltävä.

Hidasta

Yksi erinomainen keino liiallisen stressin taltuttamiseen on yksinkertaisesti hidastaminen.

– Kannattaisi silloin tällöin pysähtyä kysymään itseltään, että mitä minulle kuuluu.

Olenko ärtynyt tai alakuloinen? Onko pinna koko ajan kireällä? Nekin voivat olla stressin oireita.

Joskus muut huomaavat kiihtyneen vauhdin aikaisemmin kuin itse.

– Tee vaikka ystävän tai työkaverin kanssa sopimus, että hän huomauttaa asiasta, jos sinulla alkaa mennä liian lujaa, Hannonen ehdottaa.

On myös järkevää pitää kiinni lounas- ja muista tauoista työpäivän aikana. Lisäksi jokainen tarvitsee sekä luppoaikaa että aktiivista vapaa-ajan viettoa.

Työpaikoilla voitaisiin Hannosen mukaan puhua nykyistä enemmän työn kuormittavuudesta ja siitä, miten siihen voitaisiin vaikuttaa.

Tiedossa terveysongelmia

Pitkittynyt stressi voi johtaa varsin tuntuviin terveysongelmiin.

Kovalla stressillä on yhteys muun muassa korkeaan verenpaineeseen ja suolisto-ongelmiin. Näyttöä on siitäkin, että stressissä elimistön puolustuskyky heikkenee ja esimeriksi flunssa iskee herkemmin.

– Stressi muuttaa myös käyttäytymistä. Sohva houkuttaa enemmän kuin lenkki ja rasvaista ruokaa tekee mieli enemmän kuin porkkanaa.

Pidemmällä aikavälillä se voi johtaa esimerkiksi ylipainoon. Pitkään jatkuva stressi altistaa myös työuupumukselle ja masennukselle.

Lisää tietoa stressistä ja työuupumuksesta löytyy muun muassa Työterveyslaitoksen sivuilta.