Haastattelijan naureskelun syy paljastui naiselle vasta työpaikkahaastattelun jälkeen – tuulenvire kadulla sai katsomaan alaspäin

Julkaistu:

Mokat
Joskus reippaus ja asiallisuus työpaikkahaastattelussa palkitaan, mokailusta huolimatta.
– Tajusin haastattelun jälkeen, että puseron helmassa roikkui hintalappu, jossa oli vielä oikein huomiota herättävästi neonvärillä ale-hinta, kertoo eräs nainen Vauva.fi:ssä.

– Olin ryhmähaastattelussa, joka sujui yllättävän hyvin aina alusta loppuun saakka. Lopussa nousin tuoliltani, joka oli kangaspäällysteinen, ja huomasin kuukautisten alkaneen. Penkissä oli järkyttävä verinen läntti! Menin ihan punaiseksi, työnsin penkin nopeasti paikalleen ja huomasin haastattelijan vielä vilkuilleen outoa käytöstäni. Ei ihme, etten saanut paikkaa, kertoo toinen nainen.

Uuden työpaikan saaminen voi joskus olla hiuskarvan varassa.

Joskus koko homma uhkaa karahtaa kunnon mokan vuoksi, mutta toisinaan paikka voi kämmäilystä huolimatta napsahtaa itselle.

Ryhmittelimme tyypillisimpiä mokia.

Vaativa vaatetus

Yksi keskustelija kertoo kävelleensä haastatteluun hyvin istuva kauluspaita päällään. Olkapäällä hän kantoi raskasta olkalaukkua. Haastattelija oli pari vuotta vanhempi ruotsalainen nuorimies, asiallinen ja kohtelias.

– Ihmettelin tosin, miksi hän vaikutti välillä huvittuneelta ja naureskeli joillekin jutuilleni pitempään kuin mitä niiden hauskuus olisi antanut olettaa. Haastattelu päättyi, kiitimme ja kättelimme hyvässä hengessä. Kadulla tunsin oudon tuulenvireen ja katsahdin alaspäin. Paitani napit olivat auenneet melkein napaan asti. Järkyttävän rumat minimizer-rintaliivit paistattelivat päivää ja olivat vielä valahtaneet alas niin, että näytin oikein kunnon riipputissiltä.

Rintakehää vasten ollut laukun hihna oli repinyt napit auki.

– Sain työpaikan, mutta en ole enää ikinä sittemmin käyttänyt napillisia vaatteita ilman jonkinlaista aluspaitaa.

Eräässä ryhmähaastattelussa kaikki saivat työpaikan työpaidat päälle. Kun paidat sai riisua, kävi yhdelle keskustelijalle hassusti.

– Satuin huomaamattani avaamaan napit myös omasta, työpaidan alla olevasta kauluspaidastani. Onneksi aloitin alhaalta päin niiden avaamisen. Puolivälissä nappeja tajusin, mitä olen tekemässä. Tuli aika äkkiä kiire pistää ulkotakki päälle, eräs keskustelija kertoo.


Muillakin on kokemuksia vaatteisiin liittyvistä pulmatilanteista.

– Olin hakenut firman sisällä toista työpaikkaa ja menossa juttelemaan mahdollisen uuden tiimin pomon kanssa. Otin äärettömän tiukkaa ja joustamatonta työpaitaa pois nurkassa, jossa on myös hyvin harvoin käytetty hissi. Olin saanut jotenkin sen paidan kammettua puoliksi pois päältäni, kun hissi kilahti kerrokseen ja tuleva pomo tuli sieltä ulos. Että terve vain.

Hän sai paikan.

Sanoissa sekoilua

– Nolointa oli, kun sanoin nimeni haastattelun alkuun ”käsipäivään” yhteydessä väärin. Siis oman nimeni! Hehee, antoi varmaan tosi hyvän vaikutelman. ”Eiku siis anteeksi, siis ei mun nimi ole mikään Korhonen vaan siis Mattila.” ”Korhonen” tuli haastattelijan nimikyltistä, eikä siis muistuttanut omaa sukunimeäni mitenkään.

– Olin vähän päälle parikymppisenä työhaastattelussa Pirkanmaalla. Olin pukeutunut tosi siististi, mutta ilmeisesti jännitin niin, että aloin haastattelussa suoltaa suustani Savon murretta, vaikka olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Haastattelijoita oli kaksi. Toinen pidätteli nauruaan ja olin itsekin ihan jälkikäteen ihmeissäni, että what??? En saanut paikkaa.

– Itse olin viikko takaperin työhaastattelussa, ja jännitti ihan perkeleesti. Olin jo valmiiksi naama punaisena kun menin huoneeseen. No, heti kun kättelin haastattelijaa aloin samalla hetkellä miettiä, sanonko ensin etu- vai sukunimeni (tyyliin Kokkosen Sirkka vai Sirkka Kokkonen). Lopulta sanoin Sokko Kirkkanen ja repesin vielä nauruun huomatessani mokani. Muutenkin änkytin joka vastauksessa. Mutta sain paikan!

Itselleen nauraminen ei siis välttämättä ole huono asia!

Väärä paikka, väärä aika

Eräs nainen kertoo menneensä junalla vieraaseen kaupunkiin haastatteluun. Juna oli perillä kaksi tuntia ennen haastattelua. Asemalta oli puolen tunnin kävelymatka sairaalalle, jossa haastattelu oli. Hän päätti, ettei ota taksia, vaan aikaa tappaakseen kävelee sinne.

Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

– Kävelin lähes puolitoista tuntia kehää, kun en millään löytänyt isoa yliopistollista sairaalaa. Olin hätää kärsimässä ja kuvittelin sen haastattelun nyt olleen tässä ja palaavani maitojunalla takaisin. Lopulta tajusin sattumalta lähteä oikeaan suuntaan ja pääsin paikan päälle juuri ja juuri paria minuuttia ennen haastattelun alkua. Olin punakka ja puuskuttava, jalat olivat rakoilla, takki ja hiukset olivat märät lumisateen takia, enkä ehtinyt vilkaista itseäni peilistä ennen haastattelua. Koko haastattelun ajan mietin, onko ripsari levinnyt. En saanut paikkaa.

Toinen nainen kertoo lähettäneensä työpaikkahakemuksen samaan aikaan kun järjesteli treffejä tekstiviestillä.

– Heti viestien jälkeen sain puhelun, jonka oletin tietysti olevan siltä seksitreffimieheltä. Hän kysyi, missä voitaisiin tavata, mahdollisimman pian. Ehdotin syrjäistä hämyistä paikkaa, jonka hän hyväksyikin. En ajatellutkaan, että mahdollinen työnantaja olisi vastannut noin nopeasti sähköpostiini!

Tapaamisessa meni noin viisi minuuttia, ennen kuin nainen tajusi olevansa työhaastattelussa.

– Meinasi mennä pasmat sekaisin ja pokka pettää siinä puskan ääressä, huoltoaseman takana, kun kerroin työkokemuksesta ja palkkatoiveista. Eikä se tuleva potentiaalinen pomokaan ollut aivan luonteva tuossa ympäristössä. En saanut paikkaa.


Ahdistusta ansioluettelosta

– Olin kertonut CV:ssäni, että olin opiskellut kieltä X. Sattumalta toinen haastattelijoista oli toiselta äidinkieleltään tätä kieltä osaava ja haastattelija yksi tokaisi, että ”tehän voitte sitten tuon toisen kanssa vähän jutella tällä kielellä”. Olin opiskellut vain yhden kurssin. En kyllä väittänytkään, että osaisin kieltä mitenkään hyvin, mutta haastattelija oletti, että tietenkin osaan keskustella tuolla kielellä. Olisi pitänyt jättää se pois CV:stä.

Eräs nainen kertoi ansioluettelossaan harrastavansa lukemista, mikä olikin totta.

– Mutta enpä ollut osannut odottaa, että haastattelija kysyy minkä kirjan luit viimeksi. Samalla sekunnilla kun kysymyksen kuulin, menin totaalisen lukkoon. Siis niin lukkoon, etten edes tiennyt että niin voi tapahtua. Kuulin vaan huminan korvissani ja mieleeni ei tullut yhtään kirjaa, ei edes sellaista mitä en ole lukenut mutta minkä kaikki tietää, ei edes Kalevalaa tai raamattua. Sopersin sitten häkeltyneenä että nyt juuri en muista, ja haastattelija katsoi minua sen näköisenä, että niin, kirjoitit vaan harrastukseksi lukemisen kun se on sopivan turvallinen yleisharrastus, kiinni jäit.

Haastattelun jälkeen naisen teki mieli lähettää sähköpostilla lista viimeisistä 10 kirjasta, jotka hän oli lukenut. Paikka meni sivu suun.

Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt