Ihmisen persoonallisuus voi sittenkin muuttua – ja odottamaton muutos voi tapahtua vaikka hampaita harjatessa

Julkaistu:

Me Naiset
Toisin kuin yleensä ajatellaan, ihmisen persoonallisuus voi muuttua myös äkisti. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen selittää kirjassaan, milloin tällainen kvanttimuutos voi tapahtua.
Hän nyt vain on sellainen. Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi?

Minä olen, kuka olen, enkä muuksi muutu.

Moni meistä on tottunut ajattelemaan, että niin oma kuin muiden persoonallisuus on varsin pysyvä juttu. Että eri ihmisten tavat toimia, ajatella ja tuntea ovat heihin jollain tavalla sisäänkirjattuja ominaisuuksia, joista ei hevillä päästä eroon, sillä nehän ”ovat osa hänen persoonaansa”.

Jos joku on aina vaikuttanut pohdiskelevalta introvertilta, harva uskoo hänen yhtäkkiä muuttuvan ekstrovertiksi suupaltiksi. Tai jos joku on aina ollut kärttyinen jääräpää, voi olla vaikea nähdä häntä tulevaisuudessa iloisena ja lempeänä tyyppinä.

Myös psykologian tutkimuksessa persoonallisuutta on pidetty melko pysyvänä ominaisuutena. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö persoonallisuus voisi muuttua. Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen kertoo tuoreessa Voiko persoonallisuus muuttua? -tietokirjassaan (PS-kustannus), että joskus muutos voi olla itse asiassa varsin iso ja äkillinen.

”Persoonallisuus ei koskaan muutu täysin, sillä jotakin jää aina jäljelle. Suurtenkin muutosten jälkeen jotakin on ennallaan: ulkonäön piirteitä, varhain opittuja tapoja ja ensimmäisen opitun kielen sanoja. Silti persoonallisuusmuutokset voivat olla suuria”, Ojanen kirjoittaa.

Jos ihmisen persoonallisuus muuttuu, se näkyy usein selvästi ulospäin.

”Suuret muutokset näkyvät perusarvoissa, ulkoisessa olemuksessa, hyvinvoinnissa, minäkuvassa sekä tavoissa ja tottumuksissa. Omaa elämää kuvaavan kertomuksen sävy voi muuttua radikaalisti. Uhrista voi tulla kukoistaja ja kukoistajasta uhri.”

Kuin salama kirkkaalta taivaalta

Markku Ojanen kertoo kirjassaan, että suuria muutoksia persoonallisuuteen voivat aiheuttaa esimerkiksi voimakkaat traumat, muutto uuteen kulttuuriin tai vaikkapa uskonnollinen kääntyminen.

Myös itsensä tietoinen kehittäminen, onnistunut terapia ja elämänkokemus voivat muuttaa persoonallisuutta. Silloin muutos tapahtuu usein hiljalleen, vuosien vieriessä.

Joskus muutos voi kuitenkin alkaa hyvin yllättäen, ja sysäys siihen tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Ojanen käyttää yllättävistä ja radikaaleista elämänmuutoksista sanaa kvanttimuutos.

Käytännössä kyseessä on jokin koskettava kokemus, joka synnyttää ihmiselle aivan uuden näkökulman asioihin.

”Nopean muutoksen syynä on yleensä umpikuja tai ristiriita. Vanha tapa ajatella ja käyttäytyä ei enää toimi. On pakko löytää uusia ratkaisuja. Vaikeaksi koettu tilanne vaatii oivallusta, intuitiota tai visiota, jossa myös tiedostamaton on vahvasti mukana. Vertaus silmien avautumiseen on osuva”, Ojanen kertoo.

Iso ja havahduttava silmien avautuminen voi liittyä esimerkiksi uskoontuloon. Joskus kvanttimuutos voi tapahtua myös silloin, kun terveydentila muuttuu yllättäen. Ojanen kertoo, että myös esimerkiksi huumeiden käyttäjän tai alkoholistin äkillinen raitistuminen voi olla kvanttimuutos.

”Lähtökohtana on päätös, joka usein yllättää myös ulkopuoliset. ’Päätin lopettaa. En enää voinut jatkaa. Jotakin täytyi tehdä.’ Päätöksen taustalla on oivallus siitä, mistä elämässä on kyse”, Ojanen kirjoittaa.

Kvanttimuutosta on tutkittu melko vähän. Tutkimuksissa on kuitenkin saatu selville, että moni kuvailee elämää ison muutoksen jälkeen huomattavasti paremmaksi.

”Kvanttimuutos voi johtaa kukoistamiseen. On olemassa ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässä suuria vaikeuksia ja menetyksiä, mutta he selviytyvät niistä – eivätkä vain selviydy, vaan oppivat niistä ja haluavat kertoa kokemuksistaan myös muille.”

Muutos voi tapahtua missä ja milloin vain

Kvanttimuutos voi tapahtua Ojasen mukaan oikeastaan missä vain: vaikka vessanpönttöä kuuratessa. Se voi iskeä televisiota katsellessa, abortin aikana, hampurilaista mutustaessa tai sängyllä maatessa.

Tutkimuksissa ihmiset ovat kuvailleet muutosta tunteeksi siitä, että saa yhtäkkiä selville jonkin tärkeän totuuden. Moni kuvailee kvanttimuutosta eräänlaiseksi mielen taakasta vapautumiseksi ja täydellisen rakkauden kokemukseksi. Monelle kokemus on hämmentävä. Sen sanoittaminen voi tuntua vaikealta.

Oletko sinä kokenut jonkin suuren oivalluksen, joka on muuttanut tapaasi ajatella, tuntea ja toimia? Lue Me Naisten alkuperäinen juttu kokonaisuudessaan ja vastaa kyselyyn sen yhteydessä täällä.

Lue myös:

Lääkäri lausui pysäyttävät sanat 39-vuotiaalle Mimmulle – niiden ansiosta hän muutti elämänsä täysin

Pienellä muutoksella parempi arki – 16 yksinkertaista keinoa, joilla tavalliset ihmiset ovat muuttaneet elämäänsä

Vuosi sitten Helka sinnitteli Kelan päivärahalla – sitten hän teki kaksi listaa, jotka muuttivat koko elämän

Mari laittoi kolmenkympin kriisissä elämänsä uusiksi: vaihtoon menivät mies, ammatti ja ajatusmaailma

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt