Näin pyöristät pakaroita lähes huomaamatta – helppo ja ilmainen treeni milloin vain - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Näin pyöristät pakaroita lähes huomaamatta – helppo ja ilmainen treeni milloin vain

Julkaistu: 30.9.2019 15:32

Pohkeet, reidet ja pakarat kiittävät, kun otat nämä porrasvinkit käyttöön!

Arki voi olla monesti kiireistä ja treenaamiselle siunattu aika jää välillä vähäiseksi. Onneksi arjen aktiivisuudella on jopa enemmän merkitystä peruskunnon ja painonhallinnan kannalta kuin yksittäisillä treeneillä.

Oman hyvinvoinnin ja fyysisen peruskunnon kannalta olisikin hyvä ujuttaa mahdollisimman paljon aktiivisuutta arjen pieniin toimintoihin, jotta päivän aikana kerääntyisi hyötyliikuntaa huomaamatta.

Yksi erittäin tehokas ja ovela tapa ujuttaa arkeen jalkatreeniä on nousta portaita eri tavoilla!

Jos työpaikallasi tai kotonasi on portaita, tai vaikkapa kävelylenkillä törmäät sopiviin portaisiin, saat todella helposti aktivoitua jalkojen lihaksia keskittymällä nousemaan portaita tietyillä tavoilla. Näin saat huomaamatta ilmaisen jalkatreenin! Ja jos edessä on useampi kerros nousemista, portaiden nouseminen käy myös mielekkäämmin ja aika kuluu nopeammin, kun on vaihtelevaa tekemistä eri kerrosten aikana.

Näillä vinkeillä saat jaloille treeniä portaita noustessasi:

  1. Yleensä portaita ylös noustessa tapana on nousta päkiöillä eli pääasiassa etureisiä käyttäen. Mutta jos painatkin noustessa kantapäitä portaaseen, saat pakaralihakset aktivoitua ja työskentelemään nousussa. Pyri tekemään nousu vain yläjalalla, ponnistamatta alajalalla juurikaan.

  2. Seuraavan kerroksen voitkin kivuta päkiänousuilla. Ota kädellä tukea kaiteesta, astu vain päkiä portaalle ja anna kantapään venyä alaspäin. Laita paino yläjalalle ja nouse ylös samalla ojentaen nilkka. Näin saat treenattua pohkeen lihaksia.

  3. Seuraavalla kerroksella nouse kaksi porrasta kerralla niin, että yläjalka tekee suurimman osan työstä. Nojaa ylävartalolla painopistettä hieman eteenpäin.

  4. Sitten vielä seuraavan kerroksen voit nousta sivuttain. Paino on portaalle nousevalla jalalla, ja alajalka kulkee vain turistina mukana ponnistamatta ollenkaan. Nouse seuraavat portaat samoin mutta toinen jalka edellä. Tunnet työn sivupakarassa.

Näillä yksinkertaisilla porrasvinkeillä mahdollistat arkeen melkein huomaamatta jalkatreeniä, jolloin pohkeet, reidet ja pakarat kiittävät kehityksestä! Samalla myös portaiden nouseminen muuttuu tylsästä touhusta hauskaksi haasteeksi.

Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille palstaa pitävä verkkovalmentaja, personal trainer ja ravintovalmentaja Maikki Marjaniemi antaa käytännönläheisiä vinkkejä terveellisempään ja virkeämpään arkeen sekä tehokkaaseen treeniin.

Maikki auttaa naisia tulemaan itsevarmoiksi, vahvoiksi ja terveiksi; ja stressaamaan ruokailusta, liikunnasta ja ulkonäöstä vähemmän.

Katso myös sarjan edelliset jaksot:

3 viikon tehostartti rasvanpolttoon – yllättävän hyviä tuloksia ilman tietoakaan kitukuurin kurjuudesta

Keinu on supertehokas treeniväline – saat lihakset kunnolla töihin ja aineenvaihdunnan hurisemaan

Vain 6 liikettä – tässä on taatusti tehokas kotitreeni vatsalle ja pepulle

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?