Kolme asiaa, jotka jokaisen pitäisi pystyä tekemään yksin – psykologi listaa

Julkaistu:

Kodin Kuvalehti
Psykologi Anna Collanderin mukaan myös niiden, jotka eivät kaipaa yksinoloa, kannattaisi ottaa omaa aikaa.
Miten sinun akkusi latautuvat parhaiten? Mikä on mielipuuhaasi vapaa-ajalla? Saatko energiaa toisista ihmisistä ja sosiaalisista tapahtumista – vai kaipaatko hiljaisuutta ja omaa aikaa?

Kysymys on persoonastasi.

– Jotkut ihmiset tarvitsevat paljon yksinoloa palautumiseen ja rauhoittumiseen ja ovat ilman sitä kiukkuisia. Yksinolo on heille perustarve ihan kuin uni ja ruoka, psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander sanoo.

Psykologin mukaan yksinolo on hyväksi jokaiselle, vaikka toiset kaipaavat sitä enemmän kuin toiset.

– Kyky olla yksin ja yhdessä ovat yhtä tärkeitä. Yksin ollessa on mahdollisuus saada yhteys itseen ja omiin tunteisiin. Siihen, mitä haluaa ja mitä ei, mitkä ovat omat intohimot ja kuka oikeastaan on, Collander sanoo.

– Hyvä itsetuntemus on terveen itsetunnon pohja.

Kun osaa kuunnella itseään, osaa ohjata elämää haluamaansa suuntaan. Lisäksi yksinolo voi kasvattaa itseluottamusta, tunnetta, että pärjää ja selviää.

Joskus yksinolo on tärkeää, vaikka se ei olisi mukavaa.

– Vaikka yksinolo tuntuisi hankalalta tai pelottavalta, itseluottamus voi kokemusten myötä pikkuhiljaa kasvaa, Collander sanoo.

– Jokaisen pitäisi osata tehdä yksin kolme asiaa – nukkua, itkeä ja nauttia.

Kun osaa nukkua yön yksin, ei ole niin riippuvainen muista. Kun osaa itkeä yksin, antaa hankalillekin tunteille tilaa ja pystyy lohduttamaan itseään. Kun osaa nauttia omasta seurastaan, ei aina tarvitse muita tekemään itseään onnelliseksi.

– Silloin ei elä niin, että kaiken, mitä saa, saa joltain toiselta.

Yksinolon taidosta on hyötyä myös parisuhteessa

Yksinolosta oppii parhaiten nauttimaan, kun saa jo lapsena tukea yksin pärjäämiseen. Vanhemmat rohkaisevat, mutta ovat kuitenkin käytettävissä.

Taitoa voi opetella aikuisenakin.

– On helpompi olla suhteessa, jos osaa olla yksin. Jos ei osaa, on koko ajan hankalasti riippuvainen toisesta, Anna Collander sanoo.

Jos yksinoloa pelkää niin paljon, että toisesta tulee riippuvaiseksi, saattaa jäädä suhteeseen, jossa ei voi hyvin, tai antaa muiden kohdella itseään huonosti.

– Voi olla vaikea pitää kiinni omista rajoistaan. Jos yksinoloa pelkää, ei ole hirveän hyvässä neuvotteluasemassa.

Jos yksinolo tuntuu vaikealta, kannattaa miettiä, miksi ja mitä asialle voisi tehdä. Joskus yksinolo on vaikeaa, koska elämäntilanne on muuttunut paljon esimerkiksi eron myötä. Joskus yksinolo hirvittää, koska sille on asettanut liian korkeat odotukset: Nyt pitäisi tuntua hyvältä. Mikä minussa on vikana, kun ei tunnu?

Ei mikään, sanoo Collander. Kun oppii kuuntelemaan itseään, kuulee myös ikävät ajatukset.

– Ei ystävälläkään ole aina kivaa kerrottavaa, eikä ystävältä odotakaan sitä. Se, että on tietoinen siitä, mitä tuntee, on parempi kuin se, että tuntee aina hyviä asioita.

Miten yksinoloa voi oppia, jos se hirvittää? Lue psykologin vinkit Kodin Kuvalehden alkuperäisestä jutusta. Juttu on julkaistu menaiset.fi-sivustolla ja voit lukea sen tämän linkin kautta.

Lue myös:

Viihdytkö yhä paremmin omassa seurassasi? Asiantuntija kertoo, miksi meistä tulee introvertimpia ikääntyessämme

3 kiisteltyä tekoa, jotka tuntuvat introvertin mielestä älyttömän hyvältä

Kyky olla yksin on tärkeä taito – 9 vinkkiä, joiden avulla opit nauttimaan omasta seurastasi enemmän

Oletko oikeasti introvertti? Jos tykkäät tehdä nämä 9 asiaa yksin, homma on sillä selvä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt