Anni Emilia, 30, päätti olla katsomatta viikkoon peiliin – ihmiskokeen jälkeen peilistä katsoi takaisin yllättävä näky

Julkaistu:

Anni Emilia julkaisee sosiaalisessa mediassa kehopositiivisuuden puolesta puhuvia kuvia.
Jokunen vuosi sitten Tukholmassa asuva Anni Emilia, 30, teki gradua keho­positiivisuuteen liittyen. Aihe oli vielä tuolloin tuntematto­mampi kuin nyt, ja se tuntui kiinnostavalta.

Loppu­työtä varten Anni Emilia haastatteli useita sosiaalisessa mediassa keho­positiivisuuden puolesta puhuvia naisia.

– Ajattelin että ovatpa he upeita, mutta en ikinä voisi itse tehdä tuollaista. Silloin tuntui, etten ikinä osaisi olla yhtä rohkea.

Vuosi myöhemmin Anni Emilia päätti kuitenkin ottaa naisista mallia. Hän julkaisi sosiaalisessa mediassa itsestään ensimmäisen kuvan alusvaatteissa.

– Ajatuksissani mietin, että apua, voinko laittaa sosiaaliseen mediaan jotain tällaista?

Vastaus oli kyllä. Nykyään Anni Emilia julkaisee sosiaalisessa mediassa aktiivisesti kehopositiivisuuden puolesta puhuvia kuvia niin bikineissä kuin alusvaatteissa.


Peilihaaste avasi silmät

Mikä sitten muuttui? Rohkeiden esikuvien lisäksi Anni Emilian ajatuksiin on vaikuttanut peilihaaste, joka löytyi googlettamalla. Haasteen idea on olla esimerkiksi viikko tai kuukausi ilman peiliä.


Anni Emilia päätti toteuttaa haastetta viikon ajan.

– Laadin itselleni säännöt. Peitin kaikki kotini peilit kääntämällä ne toisinpäin tai ripustamalla julisteen eteen. Peitin myös mikron oven, koska se heijastaa vahvasti.

Peilihaaste tarkoitti myös meikittömyyttä, sillä itsensä ehostaminen on haastavaa ilman peilikuvan näkemistä.

– Päätin myös etten ota viikkoon selfieitä tai katso kuvia, joita ystävät minusta ottavat. Lisäksi peilejä oli välteltävä aktiivisesti, Anni Emilia kertaa.

Viikon jälkeen peilistä katsoi takaisin positiivisella tavalla yllättävä näky.

– Ensimmäinen ajatus oli se, että näytän todella levolliselta ja rauhalliselta. Se oli aito reaktio, ja se oli todella hienoa!



Peilihaasteesta vuosittainen tapa

Onnistuneen haasteen myötä Anni Emilia päätti ottaa viikon peilittömyyden vuosittaiseksi tavaksi.

– Oli todella iso oivallus tajuta, että katseeni hakeutuu aina asioihin, jotka heijastavat. Aina kun näen jotain peilimäistä, pääni kääntyy sinne. Olen aika usein ilman meikkiä, joten se ei tuntunut vaikealta. Vaikken ole peilaamisessa pahimmasta päästä, katson peiliä koko ajan.

Anni Emilia on peilihaasteen myötä alkanut miettiä syytä peilin tuijottamiseen.

– Katson usein, että onhan kaikki ok, mutta todella harvoin kasvoissa on ruokaa tai mitään sellaista. Tuntuu, että naisilla on niin vahvat kauneusihanteet – naisen tulee muka olla hyvännäköinen koko ajan.

Anni Emilia suosittelee kokeilemaan peilittömyyttä. Sen aikana on loistava tilaisuus keskittyä muihin asioihin kuin ulkonäköön.

– Sen kautta huomaa, millainen suhde itsellä on peileihin, ja kuinka neuroottinen niistä on. Varsinkin naisilla kauneusihanteet tekevät sen, että ulkonäöstä ollaan stressaantuneita. Peilihaaste tuo siihen etäisyyttä.

Peilittömyyskokeilu auttoi myös ymmärtämään, ettei vaatteissa tärkeintä ole ulkonäkö.

– Viime peilihaasteen aikana ostin yhden mekon ilman, että katsoin sovituksessa ollenkaan peiliin. Silloin keskityin aidosti siihen, sopiiko tämä minun päälleni ja tuntuuko minusta siinä hyvältä. Mielestäni näiden pitäisi olla kriteerejä vaatteita ostaessa.

Anni Emilian vinkit parempaan kehokuvaan

Anni Emilia myöntää, että myös hänellä on edelleen ajoittain vaikeita hetkiä.

– Välillä on hankalaa pestä pois sitä ajatusta, että miksi en ole laiha, tai miksi minulla ei ole täydellistä ihoa. Se on naurettavaa. Myös ”mallivartalon” omaavilla ystävilläni on ongelmia. Hoikkuus ei tee välttämättä kenestäkään onnellista.

Julkaisemalla Instagramissa kehopositiivisia kuvia, Anni Emilia työstää omaa kehokuvaansa.

– Olen julkaissut Instagramissa kollaasin kuvista, jotka ovat mielestäni hirveitä. Se tuntui todella vapauttavalta. Aloin katsomaan kuvia lempeämmin – eiväthän ne niin kamalia ole!

Anni Emilia suositteleekin myös muita kuvaamaan tai kuvauttamaan itseään rohkeasti sosiaaliseen mediaan tai muuten vaan.

– Minua on auttanut kavereiden järjestämiin kehopositiivisuuskuvauksiin osallistuminen. Lisäksi olen kuvannut paljon itseäni.



Mieti keitä haluat seurata sosiaalisessa mediassa

Anni Emilialla on myös toinen vinkki sosiaaliseen mediaan liittyen.

– Olen lopettanut Instagramissa sellaisten ihmisten seuraamisen, joiden kuvat tekevät oman oloni huonommaksi, vaikka he olisivat tuttujani. Sen sijaan etsin seurattavaksi erilaisia ihmisiä. On todella voimauttavaa nähdä, kuinka upeita samannäköiset ihmiset kuin minä ovat, mutta lisäksi on ihanaa seurata esimerkiksi transihmisiä ja pyörätuolissa olevia ihmisiä, ja nähdä heidän upeutensa.

– Laihat ja tiimalasivartalon omaavat naiset ovat kauneusihanne. Ei ihme, että emme pidä itseämme kauniina, sillä kovinkaan moni ei mahdu tuohon muottiin. Kuitenkin kun opimme, että erinäköiset ihmiset ovat kauniita, voimme itsekin mahtua ”muottiin”.

Anni Emilia on saanut seuraajiltaan viestejä, joissa häntä kehutaan inspiroivaksi.

– On ihana kuulla, jos voin tehdä sitä edes vähän ja muuttaa naiskuvaa. On ihan ok olla tällainen, ja muutkin voivat uskaltaa.

Lue kaikki Oon hyvä näin -juttusarjan jutut täältä.