”Katselen töissä alastomia potilaita sillä silmällä” ja muut pähkähullut ennakkoluulot, joita eri ammatinharjoittajat kohtaavat

Julkaistu:

Ammatit
”Näppärää, kun voi kesällä ottaa aurinkoa rannalla yövuorojen välissä”, arvellaan sairaanhoitajan työstä.
Lääkäri, siivooja, insinööri, opettaja, taiteilija... Maailmassa tuskin on yhtäkään ammattia, johon ei liittyisi joitakin ennakkoluuloja.

Tätä aihetta puitiinkin kiivaasti Vauva.fi-keskustelupalstalla tänä kesänä. Keskustelun aloittaja halusi tietää, mitä väärinkäsityksiä kukakin on töittensä vuoksi kohdannut.

– Meillä on maatila, ja tuet on kuulemma meidän palkkaa. Joka vuosi ostetaan uusi traktori, pelloilla pyöritään viikko keväällä ja toinen syksyllä, aloittaja itse totesi.

Keskustelu osoittaa sen, että maatilan pitäjät eivät todella ole ainoita, jotka ovat saaneet kuulla ammatistaan mitä ihmeellisimpiä olettamuksia.

”Mihin minua oikeastaan edes tarvitaan”

– Olen suunnitteluinsinööri ja mua pidetään jonakin Pelle Pelottomana, joka tekee keksintöjä päivät pitkät.

– Että olen kamalan kiinnostunut toisten ihmisten asioista ja ongelmista. Oikein palan halusta kuulla tutun tuttujen parisuhdekriiseistä, uhmaikäisistä lapsista tai narsistisista äideistä. Tilanne on päinvastoin: en välitä vapaalla kuulla kuin ihan lähipiirini asioita ja niistäkin kohtuullisen vähän, enkä ainakaan ammatillisessa mielessä. Olen psykologi.

– Olen kustannustoimittaja. Monet ihmettelevät, mihin minua oikeastaan edes tarvitaan, kun kerran kirjailija kirjoittaa kirjan ja kirjapaino painaa sen.

– Että työskentelen vain risupartaisten rappioalkoholistien kanssa, joita tulee jostain sillan alta ja että työni on jotenkin vaarallista. Toimin päihdetyöntekijänä.

”En tutki lähipitseriaasi, koska siellä on halvat lätyt”

– Että teen työtä rakkaudesta alaan, joten olen aina valmis ottamaan työn alle tuttujen ja sukulaisten ompeluksia pelkästään tekemisen riemusta. ”Mulla olisi tämmöinen pikkuhomma”, eli todellisuudessa tuntien työt, josta voit maksaa materiaalit. Toivoo ompelimoyrittäjä.

– Olen töissä tehtaassa. Toisin sanoen istun tietenkin liukuhihnan ääressä ja painelen samaa nappia tuhanteen kertaan päivässä, ja kone tekee kaiken. En tarvitse ammattiosaamista tai koulutusta, koska työni osaa kuka vain.

– Olen veroviranomainen. Mutta ei, en tutki lähipitseriaasi, koska siellä on halvat lätyt. Eikä minua erityisesti kiinnosta tyttärelle ostettu mopoauto. En myöskään lue yömyöhään kuitteja, jotta jäisit kiinni pojan tietokoneen arvonlisäveron vähentämisestä. Eikä olla niin tyhmiä, ettei tajuttaisi, että yhteiskunta on täynnä pienen skaalan veronkiertoa. Ja ei: aneleminen ei auta, kun jää housut kintuissa kiinni, vaikka kuinka olisi koko elämänsä maksanut kunnolla veroja ja koitti vain harjoittaa liiketoimintaa. Ei myöskään olla puolueiden ohjelmien toteuttajia, eikä Antti Rinne henkilökohtaisesti ole antanut työskentelyohjetta verottaa rikkaita köyhiksi.

Laivatyöntekijät pettävät – joka ikinen

– Katselen töissä alastomia potilaita ”sillä silmällä” ja arvostellaan kollegoiden kanssa, onko potilaiden sääret sheivattu, roikkuvatko tissit tai muuta vastaavaa. Katselen potilastietojärjestelmästä läheisten ja julkkisten tietoja, hoidamme töissä pääasiassa omia ihmissuhdekuvioita eikä niinkään potilaita. Toki myös panemme keskenämme kuin kanit. Oikeastaan mitään ammattitaitoa ei tarvita, riittää, kun kuuntelen potilasta ja pidän kädestä kiinni. Vapaa-ajallani olen kiinnostunut ihmisten vaivoista ja sairauksista. Koska teen kolmivuorotyötä, saan vapaata koska vain, ja yövuorojen välissä ei tarvitse nukkua (”näppärää, kun voi kesällä ottaa aurinkoa rannalla yövuorojen välissä”). Olen siis sairaanhoitaja ja töissä yliopistollisen sairaalan päivystyksessä.

– Koska olen biologi, tiedän jokaisen kasvin, muurahaisen, kakan, oksennuksen, luun, karvan, höyhenen, kalansuomun, elinkierron osan ja muut ja vieläpä globaalisti. Että tunnistan puutarha- ja huonekasveja. Aika hyvin typistyy oma ammatti siihen asioiden tunnistamiseen muiden mielessä. Todellisuudessa työssäni mallinnan liiketoiminnan aiheuttamia ympäristöriskejä.

– Laivaduurina työskentelen. Meillähän on jatkuvasti jäätäviä bileitä, joihin saamme kutsua asiakkaita vapaasti. Olemme kännissä työajalla ja petämme kumppaneitamme joka matkalla joka ikinen. Olemme itse asiassa vain saalistamassa uutta panoa.

Mielihyvää pomoille minihameessa

– Opettajana toimin, ja me kuulemma kirjoittelemme Wilma-merkintöjä kiusataksemme emmekä välitä, vaikka huomaamme, että oppilasta kiusataan. Työpäivä on oppituntien pituinen, ja lasten kanssa työskentely on kevyttä puuhailua, vähän niin kuin leikkiä.

– Kääntäjä ja ammatinharjoittaja antaa alennusta, jos toimeksiannossa lukee, että ei sen tarvitse niin viimeisen päälle olla.

– Olen assistentti. Keitän siis kahvia ja kikattelen minihameessani pomojen jutuille, toisinaan annan oraalista mielihyvää heille. Käytännössä taidan olla ainoa, joka tämän yrityksen toiminnasta tajuaa yhtään mitään. Aina on joku kyselemässä tai pyytämässä jotakin. Kahvia en ole keittänyt koko työsuhteeni aikana kertaakaan. Pomot kunnioittavat, koska tajuavat, että lafka pyörii tasan niin kauan kuin olen töissä täällä. Lomalla soittelivat ja kyselivät asioita, jotka heidän todellakin pitäisi tietää. Aikani autoin, kunnes jyrähdin, että on aika ottaa vastuuta yrityksestä heidänkin. Kaikki tieto on saatavilla intrassa, sieltä vain opiskelemaan. Vain hätätapauksessa sai enää soittaa. Käytännössä vastaan sekä koko taloushallinnon puolesta että HR:stä, siihen päälle on vetovastuu markkinoinnista ja viestinnästä. Nyt kun asiaa ajattelee, minun pitäisi istua toimitusjohtajan pallilla, enkä tarkoita tätä kaksimielisesti.

Päivät pitkät pelkkää lueskelua

– Että piirretään vain taloja ja valitaan verhoja. Kerroin avomiehelleni nähneeni erään toisen arkkitehtifirman logon yliopiston uuden rakennuksen tienvarsimainoksessa, mihin mies kysyi: ”Ai sponssaako ne sitä rakennusta?” Niin – sponssaako kokki tekemäänsä ruokaa? Sponssaako kassa myymiänsä ostoksia? Sponssaako lääkäri potilaitaan? Teki mieli lyödä joko omaa tai avokin päätä seinään, kun jopa hänelle piti vääntää rautalangasta, että arkkitehdin työ on muutakin kuin jotain kesämökkien piirtelemistä.

– Osaan korjata jokaisen vastaantulevan tietokone- ja puhelinohjelmat. Oikeastihan mulla ei ole tuosta osa-alueesta sen enempää käsitystä kuin kysyjällä itsellään, t: koodari.

– Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä otan kaikki mahdolliset lapset huostaan, koska saan jokaisesta lapsesta ison bonuksen. Perusteluksi käy vaikka väärin tehty makaronilaatikko, kunhan jotain keksii. Kiusaan myös ihan tavallisia perheitä tahallani, kun ongelmia olisi ihan muualla.

– Kirjastonhoitaja saa lukea päivät pitkät töissä, mitä nyt välillä käy vähän järjestelemässä kirjoja hyllyyn aakkosjärjestyksessä.

– Koulutukselta DI, työskentelen raskaassa teollisuudessa. Ihan ensimmäinen oletus on, että olen ihan turha, korkeintaan osaan lukea teorian kirjasta, mutta käytännössä en osaa mitään. Syödään pullaa ja luetaan iltapäivälehtiä toimistossa. Liukuva työaika tarkoittaa sitä, että koko ajan voi tehdä lyhyttä päivää. Ihan niin se ei ole: jos prosessissa sattuu jotain, puhelin alkaa soimaan vaikka keskellä yötä ja myllyt on saatava takaisin pyörimään välittömästi. Vapaa-ajalla osaankin muiden mielestä sitten korjata kaiken: autot, printterit ja pyykkikoneet, you name it. Lisäksi osaan hitsata ja voin pyöräyttää cadilla varaosat malliksi, sähköviatkin löydän taianomaisesti. Työssäni siis todellisuudessa istun paljon mikroskoopilla ja tietokoneella, koska vastuullani on valmistettavan tuotteen ominaisuudet ja niiden kehittäminen.

Mitä ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä sinä olet kohdannut ammattisi vuoksi? Kerro alla kommenttikentässä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt