Punkin purema ei aina näy heti: 2 ihomuutosta voivat viestiä borrelioosivaarasta

Julkaistu:

Kodin Kuvalehti
Punkin purema on tärkeää tunnistaa, jotta osaa tarvittaessa hakeutua ajoissa lääkäriin. Ratkaisevat ihomuutokset eivät yleensä näy heti.
Kesäretkillä kuljetaan usein jalat ja käsivarret paljaina. Varsinkin luonnossa liikkuvilla ja pihatöissä ahkeroivilla niihin ilmestyy kaikenlaisia pistosten jälkiä.

Hyttysten pistot aika hyvin tunnistaa, mutta mistä voi olla varma, että erottaisi punkin pureman? Se kun olisi syytä tunnistaa, jotta myös hoksaisi tarvittaessa lähteä ajoissa lääkäriin.

Helpointa seuranta on, jos punkin on itse nähnyt ja irrottanut. Joskus punkki kuitenkin ehtii irrottautua ennen kuin sen huomaa, mutta tulos voi olla sama: pieni punainen pistojälki iholla.

Koska kaikkia punkkeja ei välttämättä ehdi nähdä, puremajäljille on syytä uhrata huomiota aina.

Punainen alue on rinkulaa yleisempi

Jos iholle ilmaantuneeseen puremakohtaan alkaa ilmestyä laajeneva, punainen, ympyränmuotoinen alue, se voi olla merkki borreliabakteerin tartunnasta. Yhdessä päivässä tämä ei tapahdu, vaan leviäminen alkaa aikaisintaan muutaman vuorokauden päästä.

Ensimmäisen päivän tai parin aikanakin punkin purema saattaa punoittaa, mutta se ei kerro vielä bakteeritartunnasta vaan johtuu mekaanisesta, puremisen aikaan saamasta ärsytysreaktiosta.

Punkin imukärsästä voi jäädä ihon sisään pieni väkänenkin, mikä kurjimmillaan voi aiheuttaa kuukausiakin kestävää kutinaa. Silloinkin iholla näkyvä pistokohta voi olla punainen.

Borreliaa on syytä epäillä, jos punertava ympyrä leviää halkaisijaltaan yli viiden senttimetrin suuruiseksi ja puremasta on kulunut yli viikko aikaa. Parhaiten tunnettu borreliatartunnan merkki on laajeneva, selväreunainen punainen rinkula iholla. Rinkulan sisäpuolella olevalla alueella iho ei välttämättä ole punainen, vaan näyttää pikemminkin siltä kuin jokin olisi painanut tai piirtänyt kynällä ihoon punaisen renkaan.

Sitäkin yleisempi borreliatartunnan oire on ihoärsytys, joka punoittaa koko ympyrän alueelta eikä rajaudu selvästi nähtävään rajaan. Myös tämä ympyrä laajenee.

Tartunta ei välttämättä näy

Puremasta ja punaisesta jäljestä moni on kuullut, mutta tästä varmasti harvempi: borrelioosia aiheuttavan bakteerin voi saada niinkin, että mitään ihomuutosta ei ole näkyvissä. Bakteeri on silloin päässyt verenkiertoon jostain kohdasta tekemättä mitään iholle.

Joskus taas puremat jäävät huomaamatta, jos ne ovat paikoissa, joihin ei itse näe, ja ehtivät parantua.

Tällöin taudin tunnistaminen on vielä hankalampaa, mutta jäljille voidaan päästä oireiden perusteella. Oireita voi ilmaantua jopa yli vuoden kuluttua tartunnan saamisesta. Bakteerikannasta riippuen se aiheuttaa kuumeilua, niveltulehduksia tai neurologisia oireita, pahimmillaan jopa lieviä halvauksia ja aivokalvontulehdusta.

Hoidon aloittamisen kannalta olennaisinta ovat oireet sekä se, miltä mahdollinen ihomuutos näyttää ja miten se etenee. Borreliatartuntaa hoidetaan antibiooteilla, yleensä kahden viikon kuurilla.

Verikokeessa ei välttämättä löydetä borreliabakteeria, vaikka tartunnan olisi saanut. Pureman jälkeen kestää jonkin aikaa, kunnes se näkyy veressä. Siksi hoitotoimenpiteet on päätettävä oireiden tai ihomuutosten perusteella.

Usein tunnistaminen on helppoa, mutta ei aina: puremista syntyy myös epätyypillisen näköisiä jälkiä, joista ei lääkärikään voi olla varma.

Apua voi saada pitkänkin ajan päästä

Jos varma ei voi olla siis lääkärikään, pitäisikö pyytää antibioottikuuri kaiken varalle? Jokaiseen punkinpuremaan ei kannata: suomalaisten on arvioitu saavan vuodessa yhteensä noin neljä miljoonaa punkinpuremaa. Borrelioosin riski on luokkaa kaksi sadasta puremasta.

Jos lääkäri näkee oireiden ja muun taudinkuvan perusteella antibiootit tarpeellisiksi, lohdullista on, ettei vielä ole myöhäistä: antibiootti tehoaa vielä kuukausien tai vuodenkin päästä. Pitkään elimistössä ollut tartunta voi kuitenkin vaatia suonensisäistä antibioottia, kun taas varhaisvaiheen tartunnat hoituvat tableteilla.

Lähteet: Ylilääkäri Jarmo Oksin haastattelu ja Terve.fi.

Tämä on Kodin Kuvalehden juttu, joka on alun perin julkaistu menaiset.fi-sivustolla. Lue alkuperäinen juttu tämän linkin kautta.

Lue myös:

Himoitsevatko hyttyset sinua? Toiset ovat itikoiden herkkua ja toiset saavat olla rauhassa – asiantuntija kertoo syyn

Punkkilääkäri kertoo, mikä on paras tapa irrottaa punkki ja mikä pahin virhe

Pyyhkeellä kuivaaminen voi paljastaa ihosyövän – erikoislääkäri kertoo, mistä päin kehoa tauti useimmin löytyy

Varo puskapissalla! Erikoislääkäri paljastaa 6 pirullista paikkaa, jonne punkki mielellään kiinnittyy

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt