25 vuotta yksin ollut Marsa: ”Illat ovat pahimpia” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

25 vuotta yksin ollut Marsa: ”Illat ovat pahimpia”

Pahimmillaan yksinäisyys voi johtaa eristäytymiseen ja terveysongelmiin, kuten masennukseen.

Pahimmillaan yksinäisyys voi johtaa eristäytymiseen ja terveysongelmiin, kuten masennukseen.

Julkaistu: 5.5.2019 19:36

Yksinäisyys on monelle arkipäivää, mutta on myös niitä, jotka viihtyvät parhaiten yksinään.

Kerroimme viikonloppuna Laurista, joka tuntee itsensä yksinäiseksi. Eikä hän ole ainoa: uuden kirjan mukaan noin viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä vähintään silloin tällöin. Hieman alle kymmenesosalle yksinäisyys on osa arkipäivää.

– Olen kohta 50-vuotias mies enkä ole koskaan seurustellut vakavasti eikä kavereitakaan ole, nimimerkki Karua kirjoittaa.

– Baari-illan jälkeisiä seksijuttuja on ollut ja sitten sellaisia 2–4 viikon styylaamista muutama. Tätä noin 30 vuotta. Mutta pakko se on varmaan alistua kohtaloonsa ja elää ja kuolla yksin. Viisissäkymmenissä lienee jo myöhäistä alkaa haaveilemaan perheestä, hän pohtii.

Nimimerkki Joku jossain kertoo olevansa 36-vuotias, mutta seurustelukumppaneita tai parisuhdetta hänellä ei ole ollut.

– Minulla on työpaikka, harrastan kaikenlaista ja liikun, elämäni ei ole tylsää. Vaikka minulla on sukulaisia ja veljiä ja tiedän, että he välittävät ja rakastavat minua, mutta joskus sitä kaipaisi jonkun muun vierelleen sanomaan että rakastaa ja välittää.

Mistä illan iloa?

Yksinäisyys tiivistyy monesti tietynlaisiin aikoihin ja tilanteisiin.

– Yksin olen tällä hetkellä ja hetki on kestänyt lähes 25 vuotta. Illat on pahimpia tai kesäillat erityisesti. Kun ajat töistä kotiin, tyhjään kotiin. Tai kun olet sairas, kukaan ei tuo kuumemittaria, lääkettä tai lähde mukaasi sairaalaan. Myönnän, oma valinta. Huonoja tai vielä huonompia kumppaneita. Ei kiitos. Ehkä selviän yksin, kirjoittaa Marsa.

– Vapaaehtoiset käyvät luonasi päiväaikaan. Voihan sitä illalla tietysti lähteä jonnekin, mutta se ei ole samaa kuin, että jaat illan kulkua kotona jonkun toisen ihmisen seurassa. Ja vaikka päivällä kuinka olisit sosiaalinen, niin se yksinäisyys iskee silti illalla. Yksinäiselle on helppo antaa vihjeitä, mutta keksikääpä se keino koti-illan yksinäisyyteen, sen voi ymmärtää vain toinen yksinäinen. Treffipalstoille en halua, sieltä löytyy kunnollisia, mutta myös kaikenlaista varottavaa materiaalia, joiden kohdalla eivät heti välttämättä kellot soi, pohtii nimimerkki Mistä illan iloa.

Onnea omasta rauhasta

On myös ihmisiä, jotka kertovat pääosin nauttivansa yksinolosta.

– Mieheni jätti minut 10 vuotta sitten reilun 20 vuoden avioliiton jälkeen. Olihan se kova paikka. En ole uudessa suhteessa, mutta olen onnellinen. Sopivasti ihmisiä ympärillä ja sen lisäksi tämä oma rauha ja oma elämä. Joskus kaipaa läheisen kainaloa, yhteisiä koti-iltoja, yhteisiä luontoretkiä, arjen jakajaa jne, mutta enpä vaihtaisi tätä onneani kyllä mihin tahansa. Mutta ahdistavaan yksinäisyyden tunteeseenkin osaan kyllä samaistua, toivon tilanteen muuttuvan kaikilla, joilla tuo on ajankohtaista, sanoo nimimerkki Sopivasti.

Jussi muistelee lukemaansa tiedeuutista, jonka mukaan ”älykäs ihminen ei ole niin hirveän paljon seuran perään, vaan viihtyy itsekseen.”

– Noin on itsellänikin. Asiassa on monia hyviä puolia. Kukaan ei ole sanomassa, että mene, tee, tuoks ja vieks, ja et viittis jne... No, en todellakaan viitsi. Hoidan omat asiani ja olen tyytyväinen. En ole enää kenenkään palvelija, toiveiden täyttelijä.

Yksinäisyys koskettaa kaiken ikäisiä.

Yksinäisyys koskettaa kaiken ikäisiä.

Kaikki on suhteellista, arvelee eräs lukija.

– En ole eläessäni tuntenut yksinäisyyttä, vaikka ei ole ollut naista vierellä. Niitä tulee ja menee. Yksin kun on, on aikaa itsellensä. Ja aina se tuppaa päättymään siihen, että sitä nalkutusta vain ei jaksa, joten parempi laittaa poikki. Tietty tämä on kiinni itsestä. Joku haluaa väkisin roikkua jossakin tai sitten valitetaan kun ei ole ketään.

Nimimerkki Toinen kulma on samoilla linjoilla.

– Asia voi olla myös toisin, kuten kohdallani. Ihmiset luulevat että koen yksinäisyyttä, koska asun yksin ja olen paljon omissa oloissani. En käy harrastuksissa tai baareissa. Keskustelen ihmisten kanssa oikeastaan vain töissä. Itselläni tämä on ihan tietoinen linja, koska viihdyn ja rentoudun parhaiten yksinäni. Oudointa on vain lähipiirin suhtautuminen, koska he luulevat etten saa tai uskalla hakea seuraa. Jotenkin naurettavaa kun näkee läpi avuliaista ”naittamisyrityksistä”.

Yksinäisyys ei ole vika

Monia harmittaa, että yksinäisyyteen suhtaudutaan kuin jonkinlaiseen vikaan ihmisessä.

– Elän lapseni kanssa kahdestaan. Eron jälkeen oli jonkun aikaa sellainen olo, että olisi kiva saada seuraa, mutta nyt kolmisen vuotta erosta täytyy myöntää, että on vaan mahtavaa olla ihan itsensä kanssa kun lapsikin on toisella vanhemmallaan. Myönnän kyllä pohtineeni, että onko se väärin tai onko minussa jokin vinksahtanut kun viihdyn yksin, mutta jos olen tyytyväinen, niin ei kai se ole keneltäkään pois. Minulla on ystäviä, joiden kanssa saan sosiaalisen kiintiöni täyteen ja työni on sen luonteista, että siinä ollaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä.

Nimimerkki Karpaasi harmittelee yksinäisten suoranaista syyllistämistä.

– Yksinäisyydestä kärsivät syyllistetään sanomalla, että he eivät osaa olla yksin. Eiköhän päinvastoin ole niin, että me yksinäiset olemme yleensä saaneet siedätyshoitoa yksinoloon yllin kyllin, mutta sekään ei ole poistanut kokonaan sosiaalisia tarpeita. Viihdyn keskivertoihmistä paremmin yksin, mutta silti elämä on huomattavasti parempaa, jos kokemukset voi jakaa jonkun kanssa.

Tuoreimmat osastosta