Britt Langrevilla, 54, on kaunista ympärillään.
Vuonna 1834 rakennetun kotitalon ovi on juuri entisöity. Eteisen seinällä silmiin pistävät hänen viime ystävänpäivänä saamansa käsin tehdyt kortit ja kahvipöydässä on kirjekuoret vieraita varten.
Ei mennä niiden sisältöön vielä.
Se, että Britt tulee kahvipöytään hitaasti, johtuu Parkinsonin taudista. Sitä hän on tiennyt sairastavansa kutakuinkin tasan kahdeksan vuotta.
– Me olimme päättäneet pitää juhlat riippumatta siitä, saanko diagnoosin vai en, hän kertoo kirkkaasta helmikuun päivästä.
Illalla kumottiin snapsit sekä nautittiin blineistä viinin kera – olihan 46-vuotias nainen päättänyt olla katkeroitumatta.
– Luotan siihen, että minulle ei anneta enempää kuin jaksan kantaa.
Hänen askeleittensa pituus vaihtelee päivästä riippuen. Kaunis ympäristö – ja kaunis mieli – eivät muutu.
Britt Langrevin pinnallisuus katosi sairastumisen myötä. – Mielestäni jatkuva päivänpaiste ei tee hyvää ihmiselle. Kun kokee kovia, voi löytää uusia mahdollisuuksia, uusia teitä.
– Jätimme Helsingin Bulevardin, kun keskustan hälinä ja kiire alkoivat painaa. Enää emme muuta minnekään, tämä on lottovoittomme, Brittin puoliso Lassi Mäkinen sanoo.
Nykyisestä kodistaan lähtiessään pariskunta astuu Hämeenlinnan Sibeliuspuistoon. Puistossa penkille istuminen saa aikaan sen, että Sibeliuksen musiikki alkaa soida.
Ennen Britt kiinnitti vähemmän huomiota ympäristöönsä.
– Minussa oleva keskipohjalaisuus korosti menestystä, pärjäämistä, omaa ulkonäköä ja ylipäänsä narsistisia piirteitä.
– Mutta et sinä narsisti ollut, Lassi Mäkinen huomauttaa.
Työelämässä Brittiä jopa toruttiin liiasta lempeydestä.
– Pastori sanoi, että minun pitäisi ottaa etäisempi, hillitympi tapa puhelimessa puhumiseen. Mutta miksi olisin puhunut niin omaistensa menettäneiden kanssa?
Jokainen kortti sisältää lämpimiä sanoja.
Britt toimi silloisen Helsingin Taivallahden seurakunnan ja Temppeliaukion kirkon seurakuntasihteerinä. Hän tapasi kirkon edustajana muun muassa Euroopan kuninkaalliset aina Tanskan rennosta Margareetasta nuoreen ja ujoon Monacon Albertiin.
Työyhteisön sisällä hän koki tulleensa kiusatuksi. Samanaikaisesti hänen ensimmäinen avioliittonsa oli päättymässä eroon.
– En ole pitkävihainen, olen antanut anteeksi ne asiat. Entisen mieheni ja hänen nykyisen vaimonsa kanssa olemme niin hyvissä väleissä, että he ovat käyneet meillä kylässäkin.
Lohdutusta Britt etsi syömällä kunnes ”selviytymiskeino” muuttui päivittäiseksi ahmimiseksi ja oksentamiseksi. Bulimiasta hän kärsi vielä tavatessaan Lassi-puolisonsa.
Häntä ongelma ei karkottanut.
– Lassi pyysi, että kertoisin hänelle aina kun haluan oksentaa. Sillä hän ei halunnut estää aiettani, vaan ajatteli, että samalla kun kerron hänelle, tunnustan ongelman myös itse. Aloin hävetä ja pyrin olemaan ahmimatta.
Kaikkinensa bulimiaa kesti noin kolme vuotta. Puolison tuki oli ratkaisevaa.
– Yleensä vakaviin syömishäiriöihin tarvitaan terapiaa, minä selvisin Lassin ansiosta. Koen, että rakasti ja halasi minut terveeksi.
Kahvipöydässä jokaisen vieraan paikalla on kaunis kirjekuori ja kortti.
Se, että Britt sai toipua turvallisessa parisuhteessa, kasvatti hänen myötäelämisen taitoaan. Seurakunnan hän vaihtoi opintoihin Markkinointi-instituutissa.
– Sen jälkeen olen työskennellyt omassa yrityksessämme. Minä vastaan Talousteeman myynnistä ja markkinoinnista ja Lassi kouluttaa tilitoimistoja verotukseen liittyvissä asioissa.
Britt kärsi kolme vuotta epätietoisuudesta ja epämääräisistä kivuista ennen Parkinsonin tauti -diagnoosiaan.
– Minulle ehdotettiin eläkettä monelta taholta, mutta en halua eläkkeelle enkä linnoittautua netin vertaisryhmään surkuttelemaan, Britt sanoo.
Hänen sairautensa on etenevä. Jossain vaiheessa edessä voi olla aivoleikkaus, mutta juuri nyt hän on kiitollinen siitä, ettei hänellä ole pakkoliikkeitä eikä vapinaa.
Yhdessä vaiheessa Parkinson vei Brittin kauniin käsialan.
– En pysty aina edelleenkään askartelemaan, mutta sen jälkeen, kun sain käsialani takaisin, olen kirjoittanut ja kirjoittanut.
Askarreltuja deco-kirjasia on taiteiltu eri puolilla maailmaa ennen kuin ne ovat palanneet takaisin Brittille.
Askartelun Britt aloitti jo lapsena, ja aikuisena hän on vaalinut osaamistaan muun muassa decoilla, kirjasilla joita askartelijat postittavat toisilleen ja joihin kukin tekee sovitusta teemasta sivun. Hänen decoistaan löytyy ulkomailla asuvien tekijöiden puumerkkejä, ja moni deco on matkustanut maailman ympäri ennen palautumistaan Brittille.
Vuonna 2010 hän voitti Intohimoisin askartelija -kisan amerikkalaisista baby shower -juhlista tutulla, kauniissa rasiassa olevalla vauvankengällä.
Brittin kipuoireet eivät olleet alkaneet vielä siinä vaiheessa, kun hän voitti askartelukilpailun vauvankengällä ja kauniilla rasialla.
Neljä vuotta sitten Britt perusti Facebookissa toimivan Ihanat Ilahduttajat -askarteluryhmän.
– Sitä kautta pystyn ilahduttamaan, yhdistämään ja ylläpitämään. Ryhmässämme on jo melkein viisisataa jäsentä.
Netissä toimivaan porukkaan kuuluu eri ikäisiä, erilaiset koulutustaustat omaavia henkilöitä.
– Me kaikki askartelemme postikortteja tahoillamme ja kirjoitamme niihin viestin tuntemattomille vastaanottajille.
Britt organisoi jakelun: yleensä kortit lähetetään jollain tapaa yksinäisille. Kaikkiaan kortteja on lähtenyt jo 10 000. Kun Suomi täytti sata vuotta, Ihanat Ilahduttajat lähettivät kiitoskortit kaikille Suomen lotille ja pikkulotille. Britt Langrevin tekoa kunnioitettiin kutsulla Linnan juhliin.
– Sairauteni on pakottanut minut luopumaan osittain esimerkiksi ruoanlaitosta ja pianonsoitosta. Arjessa saan voimaa siitä, että minua rakastetaan. Ehkä onnen oivaltamiseen jopa tarvitaan vastoinkäymisiä ja vaikeuksia. Vasta niiden puristuksessa syntyy oikea onnen tunne – siitä, kun ymmärtää, että kaikesta on mahdollista selvitä, Britt sanoo.
Nämä kortit Britt on saanut muilta ryhmäläisiltä. – Porukkaamme on liittynyt myös henkilöitä, jotka ovat saaneet tervehdyksemme ensin itse, vaikka vähävaraisena tai päihdekuntoutujana.
Kun me, Brittin tämänpäiväiset vieraat, avaamme meille tarkoitetut kirjekuoret, toiminnan takana olevasta filosofiasta kerrotaan Goethen sanoin: Joka päivä tekisi hyvää katsella kaunista kuvaa, kuunnella kaunista musiikkia, ajatella kauniita ajatuksia ja lausua kauniita sanoja.
Siksi Britt Langrev ja muut ryhmäläiset lähettävät taas tänä ystävänpäivänä postia muun muassa omaishoitajille ja kehitysvammaisille.
– Meistä ryhmäläisistä on tullut läheisiä, vaikka emme ole tavanneet koskaan.
