”Arki on tulipalojen sammuttamista ja sinnittelyä” – 6 toimivaa tapaa taltuttaa kiirettä - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

”Arki on tulipalojen sammuttamista ja sinnittelyä” – 6 toimivaa tapaa taltuttaa kiirettä

Hoppu on hanurista -kirja opastaa hölläämään ja järkeistämään ajankäyttöä.

Kiire on nykyihmisen sairaus.

29.1.2019 21:03

– Arki on usein tulipalojen sammuttamista ja sinnittelyä, eikä aikaa riitä saavuttaa tavoitteita. Tavoitteet nousevat vuosi vuodelta ja niiden toteuttaminen yritetään usein saavuttaa tekemällä enemmän – ei viisaammin. Ei jää aikaa suunnittelulle, kyseenalaistamiselle tai luovuudelle. Saatikka elämälle.

Näin sanoo 44-vuotias Risto tietokirjassa Hoppu on hanurista (Kiss publishing). Teoksen ovat kirjoittaneet Maarika Maury, Jaana Tuomila ja Tuomo Meretniemi.

– Teen aamusta iltaan töitä. Kirjoitan, työstän, delegoin, minulle delegoidaan. Yritän saada valmiiksi. Aloitan uutta. Raadan. Säntään toiveiden perään. Teen tarjousta, projektisuunnitelmaa, läpivientiraporttia, kirjoitan blogia, soitan asiakkaalle, teen mainoslehtistä...Teen enemmän ja nopeammin, mutta mikään ei tule valmiiksi eikä tulosta tule. Säntäilen asiasta toiseen ja saatan työstää helposti vähemmän tärkeää, kertoo puolestaan 42-vuotias Maikki.

Kiire ja multitaskaaminen ovat nykyelämän sitkeitä vitsauksia. Kalentereihin yritetään survoa työtä, harrastuksia, lapsia, mutta tasapaino on monesti vinksallaan.

– Kiireinen tapa elää, liikkua ja puhua jää ikään kuin päälle silloinkin, kun sitä ei tarvita. Vapaapäivänä tuleekin aikataulutettua saunan lämmittäminen ja ruoan valmistaminen hengästyttäväksi projektiksi, kirjoittajat sanovat.

Hoppu on hanurista -teos tarjoaa ajatuksia ja keinoja kiireen taltuttamiseen. Poimimme 6 vinkkiä:

1. Älä puhu kiireestä

Jos hoet jatkuvasti kuinka kiireinen ja stressaantunut olet, tunnet varmasti itsesi rauhattomaksi.

2. Luo elämään järjestystä

Järjestys tarkoittaa tasapainoa, jossa turhat asiat on siivottu pois mielestä ja tärkeät asiat on järjestetty – esimerkiksi sähköposti on raivattu ja siihen on tehty järkevä kansiosysteemi. Tai kaapit on kotona siivottu ja turha tavara viety kierrätykseen.

3. Tee priorisointilista

Kerää kaikki olemassa olevat tehtävät yhteen paikkaan, vaikka word-tiedostoon. Pohdi, mikä on kaikkein tärkeintä? Jos jotain voisi jättää tekemättä, mitä se olisi? Lajittele tehtävät tärkeysjärjestykseen.

Lista auttaa hahmottamaan, mitä kaikkea tekemistä sinulla on ja missä järjestyksessä kaikki kannattaisi tehdä, mitä asioita voi jättää kokonaan pois tai siirtää muille.

4. Hiljennä tietoisesti tahtia

Hengitä, lepää ja liiku. Nuku riittävästi ja syö rauhallisesti. Jätä puhelin kotiin ja suuntaa sinne, minne nenä näyttää. Istu vaikka ulkona ja ihaile kaunista maisemaa.

Lepo ja pysähtyminen ovat tehokkaan työn ja onnellisen elämän edellytyksiä.

5. Nauti elämästä

Tee joka päivä asioita, joista juuri sinä pidät – on se sitten lukemista, tanssimista tai saippuakuplien puhaltamista.

Tämä ei toki tarkoita sitä, että voisit tehdä ihan mitä tahansa. Se, mikä voi alun perin tuntua hyvältä, voi loppujen lopuksi saada meidät voimaan huonommin.

– Minä olin himourheilija, tuijotin kaloreita ja puntti nousi ja juoksumatto sauhusi. Silti voin henkisesti huonosti. Ihmissuhteita ei punttisali jostain syystä parantanut, 29-vuotias Jerry sanoo.

6. Taltuta aikavarkaat

Kirjaa ylös parin päivän ajan, mihin kaikkeen käytät aikaasi. Arvioi sen jälkeen, mikä oli tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Esimerkiksi netissä surffailuun voi kulua aikaa enemmän kuin olet tajunnutkaan.

Paikanna kohdat, joista kannattaa karsia ja vähentää. Toimi!

Miksi?

Luopumisen ja karsimisen taidot ovat tärkeitä treenata. Turhien asioiden pois jättäminen antaa enemmän aikaa tärkeille asioille. Kun arvotat asioita, voit jättää vähemmän tärkeitä juttuja myöhemmäksi, delegoida tai jättää jotain kokonaan tekemättä.

”Miksi” on oman elämän inventaariossa hyödyllinen sana. Kysy itseltäsi, miksi teet jotain asiaa, miksi se on tärkeää? Onko tekemäsi työ sellaista, jota haluat ylipäänsä tehdä? Mistä olisit valmis luopumaan saadaksesi jotain tärkeämpää?

Muista myös, että kaikkea, mitä sinulle ehdotetaan, ei ole pakko tehdä. Ei edes kaikkea sitä mitä itse keksit itsellesi. Ei:n sanominen on samalla sitä, että sanot kyllä tärkeämmille asioille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?