Isot tuloerot voivat johtaa kahteen eri elintasoon yhdessä perheessä – ”Mies sanoi, että saathan syödä samaa ruokaa ja tulla samalle lomalle” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Isot tuloerot voivat johtaa kahteen eri elintasoon yhdessä perheessä – ”Mies sanoi, että saathan syödä samaa ruokaa ja tulla samalle lomalle”

Perheen yhteenlasketut tulot eivät kerro koko totuutta. Niinan, 45, mies saa isoa palkkaa, shoppailee ja matkustaa, kun Niina itse venyttää penniä. Miehen mielestä asiasta valittaminen on turhaa.

Pienituloisuus on naisten ja erityisesti nuorten naisten osa.­

15.1.2019 15:49

Suomesta löytyy pariskuntia ja perheitä, jotka kätkevät sisäänsä ikään kuin kaksi kastia: yksi tienaa ja kuluttaa, toinen kituuttaa. Se käy ilmi Me Naisten tekemästä, perheen sisäisiä elintasoeroja koskevasta verkkokyselystä.

Suurin osa kyselyn vastaajista on naisia, ja useimmat kertovat elävänsä huomattavasti pienemmällä rahalla kuin miehensä.

Nimimerkki Niina, 45, kertoo ansaitsevansa kuussa yli 4 000 euroa miestään vähemmän. Tuloeroa on tasattu hieman yhteisellä tilillä, jonne mies laittaa rahaa kuukausittain muutaman satasen Niinaa enemmän, mutta talouskulujen ja lasten menojen jälkeen tili on kuun lopussa aina tyhjä. Tuloeron tasaamisesta on keskusteltu, mutta miehen mielestä Niina valittaa turhasta.

– Hänen mielestään minun ei kuulu olla materialisti, vaan ottaa uusi asenne: lasi on puoliksi täynnä! Niina kertoo.

Mies shoppailee, syö ulkona ja matkustaa, mutta Niina taas kertoo hemmottelevansa itseään lähinnä noutokahveilla. Niina uskoo, että mies on tilanteeseen tyytyväinen, koska pienituloinen, lapsista huolehtiva vaimo on helppo hallittava.

– Mies sanoi joskus, että saat kuitenkin syödä meidän kanssa samaa ruokaa ja tulla samalle kesälomalle. En ole antanut hänelle vieläkään anteeksi kommenttia, vaikka hän ei kuulemma sitä ihan noin tarkoittanut.

Rahat vain harvoin täysin yhteisiä

Ei ole olemassa tarkkaa tietoa siitä, kuinka yleisiä kotitalouksien sisäiset elintasoerot Suomessa ovat. Aihetta on tutkittu suhteellisen vähän. Vuoden 2010 tulo- ja elinkeinotutkimuksessa kuitenkin selvisi, että Suomessa puolisoiden täysin yhteinen tulojen käyttö on vähäistä muuhun Eurooppaan verrattuna: vain 14 prosenttia vastanneista kertoi, että kaikki ansaitut rahat ovat yhteisiä.

– Palkat pidetään meillä yleensä suurelta osin erikseen, mikä liittyy naisten hyvään koulutukseen ja korkeaan työllistymiseen. Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että mitä enemmän parilla on yhteisiä vuosia, lapsia ja omaisuutta, sitä isompi osa tuloista menee yhteiseen käyttöön, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm kertoo.

Holmin mukaan pienituloisuus on naisten ja erityisesti nuorten naisten osa. Vuonna 2012 tehdyssä tuloja koskevassa tutkimuksessa selvisi, että lähes puolet alle 35-vuotiaista naisista sijoittui pienituloisimpaan viidennekseen. Miehistä alimpaan tuloluokkaan kuului vain joka kymmenes.

– Tähän vaikuttavat sekä sukupuolten väliset palkkaerot että äitiys. Vaikka nykyisin isänkin on mahdollista jäädä hoitamaan lapsia, isomman vastuun ottaa yleensä edelleen äiti. Lasten määrä ja ikäjakauma vaikuttaa naisen ansaintaan.

Elintasoeroja esiintyy toki myös toisin päin. Nimimerkki NK, 30, kertoo kyselyssä miehestään, joka on työtön. Miehellä ei ole rahaa tehdä juuri mitään, mutta hän ei ole silti halukas korjaamaan tilannettaan.

– Tuntuu typerältä, kun mies ei voi ostaa mitään suurempaa, ei matkustella, ei käydä tapahtumissa. Minun on tehtävä kaikki yksin ja hankinnat jäävät vain toiselle. Mies syö aina eri ruokaa, ja hän tekee asioita yksin. On kuin kaksi kämppistä olisi samassa taloudessa.

37-vuotias nainen taas kertoo, että on valmis uhraamaan oman palkkakehityksensä, jotta perheen tuloerot tasoittuisivat.

– Olen ajatellut luopua noin 50 prosenttia tulotasostani ja mennä mieheni työn perässä, jotta mieheni pääsee miellyttävämpään urakehitykseen. Välillä on hänen vuoronsa, ja haluan viettää välillä enemmän aikaa lasteni kanssa. Elintasoa tärkeämpää minulle on elämänlaatu, nimimerkki Muutakin kuin työtä kirjoittaa.

Köyhyys voi olla iso ongelma

Holm uskoo, että perheen sisäinen köyhyys voi olla merkittävä ongelma, johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Aiemmin on tutkittu lähinnä kotitalouksien kokonaistuloja eikä tulojen jakautumista perheenjäsenten kesken.

– Ilmiö vaatisi paljon lisää tutkimusta, jotta alkaisimme ymmärtää ongelman laajuutta ja sen vaikutuksia. Sitä kautta voitaisiin löytää myös ratkaisuja.

30-vuotiaan Anna-Marin puoliso shoppaili, kun Anna-Mari itse mietti, miten rahat riittävät ruokaan. Miten hän sai tilanteen kohentumaan? Entä milloin tuloerot johtavat vallankäyttöön? Lue alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan Me Naisten sivuilta.

Lue myös:

Ullan, 33, parisuhde oli jatkuvaa riitelyä rahasta: ”Nyt eron jälkeen rahat riittävät, eikä tarvitsee odottaa palkkapäivää”

Mariannen, 45, uusperheessä vanhemmilla on eri elintaso kuin esikoispojalla – psykologi varoittaa ilmiöstä, joka löytyy Suomestakin

5 kotitaloutta kertoo, kuinka paljon ruokaan kuluu kuukaudessa – pihistelijä syö ateriansa ulkona

Kolmekymppinen Julia laski, kuinka paljon avioero maksaa – tyly tulos: ”Pitäisi ottaa 300 000 euroa lainaa”

Millaisia kokemuksia sinulla on eri tulotasoista parisuhteessa? Miten raha-asiat teidän suhteessanne on hoidettu? Tuleeko rahasta joskus kitkaa? Millaista? Jatka keskustelua alla kommenttikentässä!

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?