Haluatko oppia nukahtamaan hetkessä? Kokeile 4-7-8-tekniikkaa: ”Toimii kuin taika” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Haluatko oppia nukahtamaan hetkessä? Kokeile 4-7-8-tekniikkaa: ”Toimii kuin taika”

Hengitykseen keskittyminen voi auttaa samaan unen päästä kiinni.

Hengitystä käytetään rentoutumiseen muun muassa joogassa.

30.10.2018 19:00

Erilaisia tyynyjä, rentouttavia kuumia juomia, lukemista ja lääkkeitäkin. Uniongelmista kärsivät ovat kokeilleet konstia jos toista helpottaakseen nukahtamista. Niin myös Popsugar-lehteen kirjoittanut nainen.

Hän kertoo vihdoin löytäneensä apua lääkäri Andrew Weilin kehittämästä hengitystekniikasta. Jotkut tuntevat sen nimellä 4-7-8-tekniikka.

Se menee näin:

  • Laita kielesi ylähampaittesi taakse

  • Hengitä suun kautta ulos

  • Hengitä nenän kautta sisään neljään laskien

  • Pidätä hengitystäsi seitsemään laskien

  • Hengitä suun kautta ulos laskien kahdeksaan

Toista tämä neljä kertaa.

Hengittelyn luvataan rauhoittavan, rentouttavan ja saavan ajatusten laukan tyyntymään.

Popsugariin kirjoittanut nainen kertoo kikan toimineen ”kuin taika”. Sitä pitää kuitenkin ensin hieman harjoitella. Ensimmäisinä iltoina hengitykseen keskittyminen tuntui lähinnä pitävän entistä paremmin hereillä, mutta vähitellen kikka alkoi toimia.

Kerroimme aiemmin vastaavanlaisesta metodista, joka perustuu lihasten rentouttamiseen, hengittelyyn sekä mielen tyhjentämiseen.

Muita apukeinoja

Myös muut kokemusasiantuntijat eli tavalliset naiset ovat kertoneet saneensa apua uniongelmiinsa hengitysharjoituksen avulla. Lisäksi he kertoivat muun muassa näistä apukeinoista:

  1. Sarastusvalo

  2. Kirsikkamehu

  3. Hiilaripitoiset ruoat

  4. Tietynlainen tyyny

  5. Unimusiikki

  6. Kännykän selailukielto

Mikä auttaa sinua saamaan unta? Kerro se kommenttikentässä!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?