Hyvä olo

Somekoukussa? ”Yhteisöpalvelut on alun perinkin rakennettu koukuttamaan ihminen”, sosiaalipsykologi sanoo

Julkaistu:

Some
Tykkäykset ja kommentit sosiaalisessa mediassa tarjoavat huumeen tavoin dopamiinipurkauksia.
Aina kun teemme jotakin nautinnollista tai mieltä kiihottavaa, dopamiini-neurokemikaali on mukana kuviossa. Dopamiini on mielihyvähormoni, joka auttaa meitä pysymään käynnissä.

Suurimpia dopamiiniryöppyjä on saatavissa voittamisesta ja palkitsemisesta. Dopamiini tukee myös muistamista, keskittymistä ja oppimista.

Älypuhelin on varsinainen dopamiinikeidas. Esimerkiksi aina kun saamme sosiaalisen median kautta uutta tietoa napakassa muodossa, aivoissamme vapautuu dopamiinia.

Pelkästään puhelimeen vastaanotettu avaamaton viesti saa tutkimusten mukaan aikaan dopamiinin 400-prosenttisen nousun. Suurin piirtein sama määrä dopamiinia vapautuu kokaiinin käytössä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tykkäykset ja kommentit pommittavat dopamiinia

Tällainen sosiaalisen median koukuttavuus syntyy pohjimmiltaan ennustamattomuudesta, selvittää New Yorkin yliopiston professori Adam Alter. Hän on kirjoittanut teoksen Irresistible: The Rise of Addictive Technology and the Business of Keeping Us Hooked (2017).

– Jos tiedät ennakkoon, että saat sata tykkäystä joka kerta kun postaat jotakin, se muuttuu tylsäksi hyvin äkkiä, Alter kertoo kirjansa esittelyvideolla.

Esimerkiksi Facebookissa tykkäykset ja kommentit pommittavat dopamiinia aivoihin, ja jano uusille ”somepalkinnoille” kasvaa. Dopamiinikoukussa avaamme linkkejä uudestaan ja uudestaan.

Kalifornian yliopiston aivotutkimuksissa vuonna 2014 paljastui, että jatkuva selaaminen vaikuttaa aivojen harmaalla alueella kokaiinin ja uhkapelaamisen tavoin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Entä jos puhelimen jättäisikin kotiin ja vaikka näin keväällä kuuntelisi muita ympäröiviä ääniä?

Facebook on itsekin myöntänyt, että palvelun kehittämisessä ydinasia on ollut koukuttavien ominaisuuksien luominen ja ihmisten neuropsykologisen haavoittuvuuden hyödyntäminen.

– Ajatus oli, että miten saisimme kulutettua mahdollisimman paljon aikaasi ja keskittymiskykyäsi, kertoi Facebookin alkuaikojen kehitystyössä mukana ollut Sean Parker uutismedia Axiosille marraskuussa 2017.

Parker huomauttaa, että tällainen kehitys muuttaa suhtautumista toisiin ihmisiin.

– Luoja tietää, mitä se tekee lastemme aivoille.

Näet vain parhaat puolet

Ilmiö nivoutuu vahvasti digitaaliseen visuaalisuuteen – toisin sanoen omien kuvien kirvoittama ihailu on voimakas koukutin.

Esimerkiksi kuvien jakopalvelu Instagramin keskeinen ongelma on, että siellä jokainen esittelee elämänsä parhaimmat versiot. Monet ottavat satoja kuvia ennen kuin todella jakavat mitään.

– Tämä tarkoittaa sitä, että aina kun katsot jonkun syötteitä, näet vain hänen elämänsä parhaimmat puolet, mikä voi aiheuttaa sinussa tunteen, että elämäsi kaikessa sotkuisuudessaan ei ole ehkä niin hyvä. Kaikkien muiden parhaan version näkeminen saa olosi tuntumaan vähäiseltä, Alter selvittää.

Keskeistä on myös huomata, että virtuaaliset suhteet eivät vapauta samaa määrää muita tärkeitä mielihyvähormoneja, serotoniinia ja oksitosiinia, joita olisi tarjolla elävän elämän kohtaamisissa.

Kuten lääkäri Emilia Vuorisalmi tiivisti IS:ssä 2015: ”Facebook-tykkäys ei koskaan tunnu samalta kuin aidot kehuvat sanat, hymy tai kosketus. Tekstiviesti ei koskaan korvaa aidon halauksen tai suudelman voimaa”.

Koska dopamiinisysteemi on vahvempi kuin kivunlievityksessä toimiva opioidisysteemi, haluamme Vuorisalmen mukaan aina vähän enemmän.

”Sosiaalisen median kohdalla tämä on johtanut ihmisten keskittymiskyvyn laskuun ja levottomuuteen.”

”En enää kaiva puhelinta mielelläni bussimatkalla esiin”

Miten älypuhelimesta tulisi renki isännän sijaan? Puhelimen voisi ensiksi jättää pois tilanteista, joissa sitä ei välttämättä tarvitse, neuvoo Tampereen yliopiston sosiaalipsykologi Sanna Raudaskoski.

Ihmiset esimerkiksi lenkkeilevät kuunnellen musiikkia puhelimestaan.

– Entä jos puhelimen jättäisikin kotiin ja vaikka näin keväällä kuuntelisi muita ympäröiviä ääniä? Tai kun näkee toisia ihmisiä kasvokkain, jättäisikin puhelimen vaikka laukkuun äänettömänä.

 

Yhteisöpalvelut on alun perinkin rakennettu koukuttamaan ihminen, jonka sosiaalisia tarpeita käytetään palvelujen suunnittelussa hyväksi.

Raudaskoski kannustaa aistimaan koko kehollaan sitä ympäristöä, missä kulloinkin on.

– Jos ajatus tuntuu mahdottomalta, kannattaa kysyä itseltään, miksi se on mahdotonta.

Raudaskoski kertoo näkökykynsä huonontuneen sen verran, että pienestä puhelimen ruudusta asioiden katseleminen ei ole enää hänelle miellyttävää vaan haastavaa.

– Kun sitten aloin viettää esimerkiksi työmatkoja bussissa vain istuen, en edes musiikkia kuunnellen, siitä tuli vähitellen normaalia. En enää kaiva puhelinta mielelläni bussimatkalla esiin. Huomaan myös istuvani paljon rauhallisemmin vaikkapa odottamassa myöhässä olevan lääkärin vastaanottoa kuin ennen.

”Yhteisöpalvelut on alun perinkin rakennettu koukuttamaan”

Ärsykkeiden liennytykseen on tarjolla lukuisia mindfulness- tai läsnäoloharjoituksia. Raudaskosken mukaan nämä varmasti edistävät ”virikkeettömyyden” sietoa, mutta samalla viestivät erikoisesta asetelmasta.

– Ehkä hullunkurista tässä on, että tarvitsemme harjoituksia vain ollaksemme niissä tilanteissa, joissa olemme. Jos elämä hetkinä ilman puhelinta on jatkuvaa ”harjoitusta” ja ”suoritusta”, voi miettiä, olisiko sittenkin parempi vaikka selailla puhelinta.

Raudaskoski neuvoo ihmisiä miettimään tekemisiä, joissa puhelimen läsnäolo olisi tilanteeseen sopimatonta tai hankalaa.

– Siis asioita, joita on hauska tehdä muuten vaan – ja sitten tehdä näitä asioita yhä useammin. Vähitellen kaipuu jatkuvaan puhelimen selailemiseen saattaa kadota, tai ainakaan niissä hetkissä ei ole puhelimen äärellä.

Kokonaan oma keskustelunaiheensa on Raudaskosken mukaan se, että lasten tai nuorten identiteetin rakentuminen perustuu suurelta osin yhteisöpalveluista saatujen palautteiden varaan.

– Silloin kyse ei ole enää siitä, miten lapsen tai nuoren tulisi toimia yksilönä, vaan kysymys on yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen.

Raudaskosken mukaan perheissä, kouluissa ja laajemmin yhteiskunnassa kaivataan keskustelua siitä, miten erilaiset ”tykkäämiseen” perustuvat palvelut toimivat, eli esimerkiksi algoritmien toiminnasta.

– Sekä siitä, että yhteisöpalvelut on alun perinkin rakennettu koukuttamaan ihminen, jonka sosiaalisia tarpeita käytetään palvelujen suunnittelussa hyväksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt