Työpaineissa väsähtänyt Tiina teki yhden helpon muutoksen – kiireen tunne helpottui huomattavasti - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Työpaineissa väsähtänyt Tiina teki yhden helpon muutoksen – kiireen tunne helpottui huomattavasti

Tunnollisuus on hyvä luonteenpiirre, mutta se voi kääntyä itseään vastaan, sanoo erikoispsykologi Satu Pihlaja.

Rentoutumisen taidot löytyvät omasta itsestä.

14.3.2018 13:06

– Hänen mielestään työt eivät olleet liian vaikeita, mutta siitä huolimatta hän koki jatkuvaa paineen tunnetta. Tunne väsytti häntä ja vei voimia niin, että hän suunnitteli ja neuvotteli siirtymisestä osa-aikaiseen työaikaan kokemansa uupumuksen tunteen vuoksi, kirjoittaa erikoispsykologi Satu Pihjala asiakkaastaan kirjassaan Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi (Atena)

Pihjala kertoo kysyneensä, mitä tapahtuisi, jos hänen asiakkaansa – sanotaan vaikka Tiina – kävelisi pokkana ulos toimistosta kesken päivän.

– Hän sanoi, ettei tapahtuisi varmaankaan mitään. Kukaan ei ainakaan estäisi häntä.

Tämä oivallus auttoi luomaan Tiinalle vahvan mielikuvan, jossa hän poistuu töistään ja tuntee olonsa vapaaksi. Yksinkertainen mielikuvaharjoite kevensi Tiinan paineen tunnetta niin paljon, että työssä oleminen helpottui huomattavasti.

Tiina saattoi silloin tällöin käydä kesken työpäivän ulkona, kuten ostamassa kupin kahvia – kuin todistaakseen, että voi itse päättää ajankäytöstään.

–  Hän oli tunnollinen ja itseltään paljon vaativa työntekijä, joka halusi tehdä työnsä hyvin. Mielikuvan avulla hän löysi tavan hellittää ja säädellä itse paineen tunnetta milloin tahansa, Pihlaja kertoo.

Jollekin toiselle voi toimia toisenlainen mielikuva. Jos vaikka jonkin tietyn tehtävän suorittaminen kiristää pinnaa, luo itsellesi mielikuva, että sinulla on kaikki tarvitsemasi aika. Jo muutama syvä hengitys auttaa rentoutumaan ja keskittymään siihen, mitä olet tekemässä.

Voit vaikuttaa

Omaan työmäärään tai -tahtiin ei jokaisessa työssä pääse vaikuttamaan samalla tavalla. Se, mihin voi vaikuttaa, on oma kokemus ja tunne kiireestä.

– Voit minä hetkenä tahansa pysähtyä, hengittää syvään ja antaa itsellesi mahdollisuuden rauhoittua, Pihjala ohjeistaa.

Jo hetken rentoutuminen vaikuttaa mielentilaasi ja kiireen tunne voi helpottua.

Tunnollisuus on hyvä luonteenpiirre, mutta jos itselleen asettaa liikaa paineita, siitä tulee haitallista. Kukaan ei vaadi olemaan ahdistunut tai stressaantunut.

– Kiireen tuntu lisääntyy, jos kertailet koko ajan sitä, mitä kaikkea on vielä tekemättä. Jos muistelet tällä viikolla jo valmiiksi saamiasi asioita, olotilasi paranee.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?