Hyvä olo

Vamma on juoksijan kovin paikka – maratoniin hurahtanut Tarja, 44, sai rasitusmurtuman ja oppi harjoittelusta monta asiaa

Julkaistu:

Juoksu
”Maraton oli tajunnanräjäyttävä kokemus, jota aloin janota lisää.”
Kipinä leimahti jo ensimmäisestä maratonista. Vaikka Tarja Virolaisen takana ei ollut yhtään pitkän matkan juoksukisaa. Juoksukoulun hän oli aloittanut vain viikkoa aiemmin. Pelottikin, sillä pärjäämisen eetos oli isketty Virolaisen päähän jo pienenä.

– Tein kaikki aloittelijan virheet alkaen siitä, että lähdin heti täysillä. Tunsin koko ajan, kuinka raatobussi tuli perässäni kuin petokala. Tiesin, että se kerää ne, jotka eivät kykene juoksemaan tiettyä aikaa jokaisella kierroksella, Virolainen kuvailee.

Noin 35 kilometrin kohdalla Virolaisen eteen nousi niin sanottu maratonmuuri eli hetki, jolloin juoksija joutuu ankarimmin kamppailemaan luovuttamista vastaan. Musiikkisoitinkin lakkasi toimimasta, mutta Virolainen ei antanut periksi.

Myöhemmin hän ymmärsi, ettei ole tuntemuksen kanssa yksin. Muuri tulee pienemmässä mittakaavassa vastaan myös harjoituksissa, esimerkiksi kun juostaan 10 x 800 metrin vetoja. Tiukin hetki on vetojen 6–8 tienoilla. Kun juoksija saa kokemusta, muurin ylittäminen helpottuu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Euforiaan

Palataan Virolaisen ensimmäiselle maratonille. Noin 40 kilometrin kohdalla sijaitsevalla juomapisteellä joku huusi Virolaiselle ”jaksaa, jaksaa”. Se taisi tosin olla unkarin kieltä, jonka Virolainen kuuli suomenkielisenä kannustushuutona. Hän sai voimansa takaisin.

– Kun tajusin, että selviän, tuli niin kova euforia, että se kesti jopa seuraavaan viikkoon. Maraton oli tajunnanräjäyttävä kokemus, jota aloin janota lisää. Se oli ensimmäinen iso saavutus, josta en voinut antaa kellekään muulle kunniaa.

Virolainen hurahti täysin. Nyt tavoitteenaan on juosta maraton 7 mantereella siihen mennessä kun hän täyttää 50. Kasassa on jo kolme mannerta. Lisäksi Virolainen on kirjoittanut juoksusta kirjan Juoksijan sielu (Bazar).


Se vaikein paikka

Veneluun rasitusmurtuma, ortopedi sanoi ja Virolaisella löi tyhjää. Sitten tuli itku. Helsingissä pidetyssä juoksukisassa tuntunut napsahdus jalkapöydässä ei ollutkaan ohimenevää rasituskipua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Se oli kauhea paikka. Yritin pyöräillä, mutta kumi puhkesi heti ensimmäisellä lenkillä. Jouduin kävelemään takaisin kotiin kymmenen kilometriä kun muut juoksivat kevein askelin ohi. Sitä oli tuskallista katsoa.

Virolainen joutui pistämään tossut naulakkoon kolmeksi kuukaudeksi.

– Kun juoksin Töölönlahdella ensimmäisen lenkin ilman kipua, vapauden ja ilmavuuden tunne oli huikea.

Juoksija oppii kirjaimellisesti kantapään kautta, millainen kipu kuuluu harjoitteluun, mikä kipu kertoo vammasta. Toisaalta kivunsietokyky voi kasvaa treenien myötä.

Kaikkein hankalinta on kuitenkin lepääminen.

– Kun juoksin vuoden sisään neljä maratonia eri mantereilla en ehtinyt toipua niistä. Olin jatkuvasti flunssassa ja jouduin lopulta pitämään kahdeksan viikkoa taukoa. Siihen loppui älytön illuusioni siitä, että ajat paranevat koko ajan. Kävi päinvastoin.


Huippujen opissa

Keniassa Virolainen tajusi jotain juoksun syvimmästä olemuksesta, juoksijan sielusta. Huiput harjoittelivat intensiivisesti, mutta osasivat myös levätä.

– Keniassa huiput pitävät rohkeasti välipäiviä, jos siltä tuntuu. He lepäävät eivätkä tuijota sykemittaria. Liikunnasta tulee länsimaissa helposti suorittamista ja mittasuhteet unohtuvat.

Virolainenkin on opetellut kuuntelemaan kehon tuntemuksia. Joskus kropan tukokset aukeavat kun lähtee liikkeelle, joskus treeni pitää jättää väliin. Siitä Virolainen ei enää tunne huonoa omaatuntoa.

– Juoksu ei ole pikavoittojen laji. Kunnon kehittäminen vaatii kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä.

Markkinointialalla työskentelevä Virolainen juoksee 5–6 viikossa vaihtelevalla tahdilla. Lisäksi hän joogaa. Palkinto löytyy itse harjoittelusta.

– On huikeaa lähteä lenkille vaikka räntää tulee vaakatasossa. Juostessa unohdan muut asiat ja olen yhtä luonnon kanssa. Olen vain omien voimieni varassa.

Näin selviät vammoista – Tarja Virolaisen vinkit

  • Jos kropassa tuntuu siltä, että kaikki ei ole kunnossa, mene lääkäriin
  • Hyväksy vamma, vaikka se pahalta tuntuukin.
  • Jos et saa juosta, tee jotain uutta. Opettele vaikka joku toinen laji.
  • Muista, että vammautuminen on yleensä väliaikaista. Muutama kuukausi on lyhyt aika.
  • Noudata asiantuntijan ohjeita vamman kuntouttamisesta.
  • Lepää oikeasti ja riittävän pitkään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt