7 asiaa, jotka ihmiset päättelevät sinusta pelkästään ulkonäkösi perusteella - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

7 asiaa, jotka ihmiset päättelevät sinusta pelkästään ulkonäkösi perusteella

Ulkonäkösi voi saada ihmiset ajattelemaan sinusta hyvin erilaisia asioita.

Moni voi arvostella sinua jo pelkän ulkonäkösi vuoksi.­

17.4.2017 15:52

Monet syyllistyvät tuomitsemaan toisia ihmisiä ainoastaan ulkonäön perusteella. Mielipiteen kehittämiseen ei tarvita usein kuin muutama sekunti.

Ensivaikutelma voi monissa tilanteissa osua kohdilleen, mutta joskus voit olla täysin väärässä. IFLScience-tiedesivusto keräsi yhteen ulkonäöllisiä seikkoja, joiden perusteella sinua voidaan arvioida ennen kuin olet ehtinyt sanoa sanaakaan. Joissain tapauksissa ulkonäkö voi kertoa myös terveydestäsi.

1. Jos olet viehättävä, ihmiset olettavat sinulla olevan myös muita positiivisia puolia

Sosiaalipsykologit kutsuvat tätä halo-efektiksi. Oletamme, että hyvännäköiset ihmiset omistavat myös muita positiivisia puolia, kuten älykkyyttä ja sitoutumista.

2. Kasvot voivat kertoa johtamistaidosta

Vuonna 2013 tehdyssä tutkimuksessa tutkittuja pyydettiin arvioimaan ensin henkilöiden pituutta tämän jälkeen johtamistaitoa näiden kuvien perusteella.

Tutkijat huomasivat, että tutkitut kiinnittivät huomiota kuvissa olevien sukupuoleen sekä kasvojen korkeuteen, ja käyttivät näitä tietoja arvioidessaan henkilön pituutta ja sen myötä johtamistaitoa. Kasvot, jotka nähtiin kuuluvan pitkille ihmisille, nähtiin olevan myös merkki hyvästä johtamistaidosta.

3. Kasvojen muoto voi kertoa aggressiivisuudesta

Vuonna 2013 tehdyssä lontoolaistutkimuksessa miehillä, joiden testosteronitasot ovat korkeammat, on leveämmät kasvot sekä suuremmat poskiluut. Miehiä, joilla oli tällainen kasvojenmuoto, pidettiin aggressiivisempina.

4. Kasvot voivat kertoa voimasta

Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa tutkituille näytettiin kuvia kymmenestä ihmisestä viidellä eri ilmeellä. Heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka ystävällinen, luotettava tai voimakas kuvattu henkilö oli.

Tutkitut pitivät iloisilla ilmeillä varustettuja ihmisiä ystävällisempinä ja luotettavampina kuin niitä, jotka olivat vihaisen näköisiä. He pitivät myös leveämpikasvoisia ihmisiä voimakkaampina.

5. Jos näytät epäluotettavalta, sinua pidetään helposti rikollisena

Vielä ei ole selvää, mikä saa jotkin ihmiset näyttämään luotettavimmilta kuin toiset, mutta sillä voi olla suuri vaikutus siihen, miten sinua kohdellaan.

Israelilais- ja brittitutkijat näyttivät tutkituille kuvia kahdesta eri tietokannasta, ja pyysivät arvioimaan niistä kuvattujen tunnetilaa, persoonallisuutta sekä rikollista ulkonäköä. Ensimmäiset kuvat olivat peräisin poliisin tietokannasta, toiset kontrolloituja kuvia, joissa näyttelijöitä oli pyydetty elehtimään onnellisesti, neutraalisti ja vihaisesti.

Riippumatta siitä, mistä kuvat olivat peräisin, ihmiset, jotka arvioitiin epäluotettaviksi, nähtiin myös enemmän rikollisina. Kontrolloiduissa kuvissa vihaiset kasvot nähtiin eniten rikollisina.

6. Rypyt voivat kertoa sydänongelmista

Ihon rypyt voivat kertoa muutakin kuin ikämme. Vuonna 2012 tehdyssä tutkimuksessa verrattiin ryppyjen määrää 261 ihmisellä, joiden vanhemmat olivat eläneet pitkään, 253 samanikäiseen ihmiseen. Naiset, joilla oli pienempi riski saada sydänsairaus, nähtiin yli kaksi vuotta nuorempina niihin nähden, joilla riski oli suuri.

7. Pituus voi liittyä riskiin sairastua

Tutkimusten mukaan pidemmillä ihmisillä on pienempi riski sairastua sydänsairauksiin, kun lyhyillä ihmisillä todetaan taas vähemmän syöpiä. Vaikutusten uskotaan liittyvään pituuskasvua säätelevään hormoniin, joka voi suojata joitain sairauksia vastaan.

Tutkimusten mukaan pituus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö edellä mainittuihin sairauksiin voisi sairastua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?