5 tarinaa siitä, miten rintasyöpä löytyi: ”Jälkeenpäin tajusin, että olin tosi väsynyt iltaisin” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

5 tarinaa siitä, miten rintasyöpä löytyi: ”Jälkeenpäin tajusin, että olin tosi väsynyt iltaisin”

Rintasyövän kokeneet Me Naisten lukijat kertoivat, miten heidän rintasyöpänsä havaittiin.

18.2.2017 19:08

Kyhmy on rintasyövän tavallisin oire, mutta aina sellaista ei tunnu. Siksi rintasyöpään sairastuneet naiset ovat jakaneet sosiaalisessa mediassa tarinoitaan siitä, miten havaitsivat syövän.

27-vuotias Hayley Browning esimerkiksi kertoi, että kasvain hänen rinnassaan tuntui vain makuuasennossa.

– Useimmat nettisivut kehottavat tarkistamaan rinnat suihkussa, mutta jos olisin noudattanut ohjetta, kasvain olisi saattanut kasvaa liian isoksi, jotta se olisi ollut hoidettavissa, Hayley kirjoitti Facebookissa ja kehotti muitakin tutkimaan rintansa myös makuulla.

Claire Warnerin, 41, syöpä oli tuskin paljaalla silmällä havaittavissa, sillä rinnan alaosassa näkyi vain pieni kuoppa. Kasvain oli aiheuttanut ihon vetäytymisen sisäänpäin. Myös hän jakoi tarinansa sosiaalisessa mediassa, jotta muutkin osaisivat tarkkailla rintasyövän epätyypillisempiä merkkejä.

Aina ihminen itse ei ehdi edes huomata rintasyövän oireita. Suomessa kunnilla on velvollisuus järjestää rintasyöpäseulonnat 50–69-vuotiaille naisille kahden vuoden välein. Mammografia saattaa paljastaa kasvaimen, ennen kuin se on käsin tunnettavissa tai oireilee muuten.

Kysyimme rintasyövän kokeneilta lukijoiltamme, miten heidän sairautensa löytyi.

”Vuosi sitten kävin 50-vuotisseulonnassa, jonka jälkeen sain kutsun lisätutkimuksiin. Löytönä oli ärhäkkä, triplanegatiivinen rintasyöpä. Pattia en ollut huomannut, eikä sitä lääkärin mukaan olisi voinut tunteakaan, koska kasvaimen halkaisija oli vain 0,7 millimetriä. Kohta on yksivuotiskontrolli, joka pelottaa jo nyt. Kannustan kaikkia tutkailemaan rintojaan ja osallistumaan seulontoihin!” Elämä ennen ja jälkeen diagnoosin, 50

”Sairastuin vuonna 2005 ollessani 48-vuotias. Havaitsin jo aikaisemmin rinnan yläpuolella patin, mutta en osannut yhtään yhdistää sitä rintasyöpään. Patti jotenkin vaivasi mieltä ja menin työpaikkalääkärille, joka passitti jatkotutkimuksiin. Vasen rinta poistettiin, Gradus III, sytostaatit, säteet sekä viisi vuotta Tamofen-lääkitystä. Jälkeenpäin tajusin, että olin tosi väsynyt iltaisin ja nukuin pitkät unet, mikä ei ollut tapaistani, mutta en kokenut itseäni mitenkään sairaaksi.” Lennu, 60

”Menin lääkäriin oikean olkapään takia. Se oli kipeä ja viilsi välillä rintaan asti. Lääkäri määräsi mammografian ja ultran, onneksi molempiin rintoihin. Vasemmasta löytyi patti, joka olikin sitten syöpäkasvain.

Sitä ennen olin käynyt mammografiassa vajaa kaksi vuotta sitten. Silloin rinnassa oli lääkärin mukaan normaali nesterakkula, joita hyvin monella on, mutta minulla taisi olla jo silloin syöpärakkula. Se ei kuulemma vaatinut lisätutkimuksia. Vaatikaa heti lisätutkimuksia, jos mammografiassa löytyy jotain. Nyt olen käynyt läpi sytostaattihoidot ja sädetykset. Selvisin osapoistolla ja imusolmukkeiden poistolla. Maaliskuussa edessä on ensimmäinen tarkastus.” Siru, 55

”Kasvain löytyi ihan klassisesti. Suihkussa, sattumalta, peseytyessä. Ei mitään oireita, eikä mitään sukurasitteita. Pelkkä täysin kivuton patti. Olin ihan varma, että kyseessä on vain rasvapatti, mutta kiitos sen, että asia on näin paljon esillä, hakeuduin tutkimuksiin. Sain nopeasti hyvän ja tehokkaan hoidon. Nyt on toistaiseksi selätetty tuo rasvapatti, joka siis olikin aggressiivinen, pahanlaatuinen syöpä.” Sanna, 42

”Sairastuin rintasyöpään vuonna 2009. Silloin hakeuduin lääkäriin toisen, ’terveen’ rinnan tulehduksen vuoksi. Minulta otettiin mammografia, ultra ja ohutneulanäyte. Mammografia ja ultra olivat puhtaat ja ohutneulanäyte epävarma. Kun sitten viimein otettiin paksuneulanäyte, huomattiin rintasyöpä toisessa rinnassa. Luulen, että myös toisessa oli jo syöpä, koska tauti uusi heti vuonna 2011, jolloin se oli jo levinnyt jokaiseen kainalon imusolmukkeeseen.” Eeva, 56

Lue myös:

Tunnistatko kuvasta rintasyövän lähes huomaamattoman oireen?

Kuva sitruunoista on tavoittanut jo miljoonia ihmisiä – auttaa tunnistamaan rintasyövän oireet

Koskettava päiväkirja rintasyöpävuodesta: ”Olen murehtinut vain vähän sitä, jos minulta poistetaan koko rinta”

Nujertuuko syöpä vihdoin? Uusi hoitomuoto toimii kuin rokote

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?