”Olimme kokonaisen viikonlopun ilman ruokaa” – näin lapsuuden köyhyys näkyy aikuisena

Köyhästä lapsuudesta koettu häpeä voi helpottaa vuosikymmenten päästä.

5.1.2017 17:09

”Olen lopettanut rakkaan harrastuksen, koska ei ollut varaa päivittää harrastusvälineitä sopivan kokoisiksi. Olen syönyt suolakurkkuja purkista, kun muutakaan ei ollut. Olen hävennyt aivan jumalattomasti sitä, että olimme köyhiä. Olen kiljunut pää punaisena äidilleni, kun en pystynyt ymmärtämään miksei meillä ollut varaa mihinkään.”

Näin ruokakirjailija ja bloggaaja Hanna Gullichsen, 37, kuvaili kolmisen viikkoa sitten blogissaan, millaista oli elää lama-ajan Suomessa. Katkera Hanna ei sano olevansa köyhästä lapsuudestaan, mutta valtavaa häpeää hän on tuntenut. Pyysimme hiljattain myös Me Naisten lukijoilta kokemuksia köyhästä lapsuudesta. Moni niukkuudessa elänyt kertoi tunteneensa Hannan tavoin valtavaa häpeää. Mutta eivät kaikki.

Vastauksista selviää myös se, että köyhä lapsuus on tehnyt joistakin säästäväisiä aikuisia, mutta jotkut taas laittavat mielellään kaiken menemään, kun kerran voi. Tarinat ovat 60-, 70, 80- ja 90-luvulta. Kaikki vastaajat olivat naisia.

”Halveksin tuhlailevia ihmisiä”

”Perheeni köyhyys näkyi lapsuudessani niin, että ei ollut varaa ostaa uusia vaatteita. Ainoastaan kevätjuhliin sain uuden paidan ja farkut. Niillä piti pärjätä vuosi.

Muistan myös sen, että minulla oli usein nälkä, mutta jääkaapissa ei ollut muuta kuin kananmunia, ketsuppia ja valo. Meninkin usein mummolaan syömään, että sain vatsan täyteen.

Viikkorahaa en saanut vanhemmilta koskaan, mutta isovanhemmilta sain joskus taskurahaa. Ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni pääsin 13-vuotiaana. Tuttavaperhe kai sääli sen verran, että otti minut mukaansa pakettimatkalle. Stereot ja videot olivat vain haave – mutta oli meillä radio ja tv.

Vasta yläasteella tajusin, miten niukasti perheessämme elettiin. Köyhä lapsuus on vaikuttanut minuun niin, että nyt aikuisena jääkaapissa on aina pakko olla ruokaa. Elän edelleen niukasti, vaikka nyt olisi varaa parempaankin. Halveksin tuhlailevia ihmisiä.” Nainen, 40

”Häpesin vuosikausia, mutta en häpeä enää”

”Vahvin tunne lapsuudessani oli häpeä. Häpesin perhettämme, kotiamme, vaatteitani. Häpesin isäni elämäntapojani, jotka vaikuttivat perheemme taloudelliseen tilanteeseen. Isä oli rakas, mutta pelkäsin hänen epävakauttaan. Hänen rahankäyttönsä oli holtitonta, eikä koskaan voinut tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Muistan sen turvattomuuden ja epätietoisuuden, kun ei tiennyt, onko seuraavana päivänä ruokaa.

Kun vanhempani erosivat, äitini jäi viiden lapsen – ja velkojen – kanssa yksin. Kerran äidin oli pakko hakeutua sossuun. Leipäjonoja ei vielä 1960–70-luvulla ollut. Sossusta ei herunut penniäkään, ja olimme kokonaisen viikonlopun ilman ruokaa. Sitä en unohda koskaan.

Inhosin köyhyyttämme ja jo todella nuorena haaveilin säästäväni tädiltä saamani käsilaukun täyteen rahaa. Kun pääsin kesätöihin nuorena, helpotti. Sain omaa rahaa, joilla hankin kunnollisia vaatteita.

Lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet minuun niin, että suhtaudun rahaan kunnioittavasti. Osaan todellakin venyttää penniä. Ihmettelen ihmisiä, jotka ottavat pikavippejä. Kaikille pitäisi opettaa järkevää rahan käyttöä ja se, että kaikkea ei voi saada.

Häpesin vuosikausia, mutta en enää.” Nainen, 63

”Minulla on aina kaapit täynnä purkkiruokia”

”Meitä oli kuusi lasta. Äiti oli kotona eli vain isä oli töissä, laitosmiehenä Nokialla. Sain aina isosiskojeni vanhat vaatteet. Kun pituutta tuli lisää, housujen lahkeita jatkettiin eri kankaalla. Äiti teki aina kaiken ruuan itse, leipoi leivät jne.

Asuimme maalla, jossa kovin moni perhe ei ollut tämän kummoisemmassa asemassa. Köyhyys oli normaalia ja siihen tottui. Ei osannut vaatia enempää kuin oli ja kaikki pienetkin asiat lämmittivät sydäntä. Ja vaikka perheellämme ei ollut paljoa rahaa, rakkautta oli sitäkin enemmän.

Köyhyys on vaikuttanut minuun niin, että olen hankkinut itse asunnon ja ammatin – jotta on paikka, missä asua ja tuloja elämiseen. Olen myös kova hamstraamaan ruokaa. Minulla on aina kaapit täynnä kuivamuonaa ja purkkiruokia sodan tai jonkin muun katastrofin varalta. Olen pienipalkkainen, mutta aina olen tullut toimeen omillani.” Nainen, 51

”En koskaan ajatellut jääväni mistään paitsi”

”En harrastanut lapsena mitään sellaista, mikä maksoi. Ala-asteella kävin ilmaisissa kerhoissa ja yläasteella tanhusin. Pääsin myös ulkomaille tanhureissuille, sillä matkat maksettiin talkootyöllä. Perheen lomamatkat olivat sen sijaan yhtä kuin matka Etelä-Suomeen isomummoa katsomaan. Tai sitten olimme vain kotona. Muistan, että sosiaalitoimisto avusti vielä ylioppilaslakin hankinnassakin.

En silti ajatellut lapsena, että olimme köyhiä. En huomannut sitä muusta kuin lomista. Köyhyys ei ole myöskään aiheuttanut minussa ikinä häpeää, koska lapsuuteni oli paras mahdollinen. Isovanhempani kasvattivat minut ja sisarukseni. En koskaan kokenut jääväni mistään paitsi – ja se mihin rahaa ei ollut, sitä ei tarvittu.

Lapsuuden niukat olot näkyvät nykyään siinä, että ostan kaupasta kaikista halvinta ja käytän kaiken puhki ennen kuin ostan uutta. Viime keväänä halusin maistaa yhtä uutuusolutta. Se maistui hirveälle, mutta pakkohan se oli juoda. Avopuolisoni ihmetteli sitä ja sanoi, että eihän minun ole pakko, koska en ole enää köyhä. Mutta itsellä asia on syvällä sisimmässä.

Tienaan tällä hetkellä 3 500 euroa kuussa. Siitä jää hurvitteluun melkein 1 500 euroa kuussa, ja siltikin ostan kaiken alesta ja kirpputoreilta. Otan myös kaiken ilmaisen mielelläni vastaan. Äidille lainaan joka kuukausi rahaa, koska tiedän, miten tiukkaa hänellä on. Pikkusiskoni asuu vielä kotona, enkä halua, ettei sisko kärsi siitä, ettei äidillä ole varaa.” Nainen, 28

”Menin töihin 13-vuotiaana”

”En hävennyt köyhyyttä lapsena enkä ole hävennyt sitä myöskään aikuisena. Niukkuus ruokkii luovuutta. Nykyinen työni pohjautuu ideointiin, jonka opin jo lapsena ja nuorena – siihen, että kaiken voi hyödyntää. Kierrätys ja kotoilu ovat aina olleet elämäntapani.

Lapsena ei ollut varaa harrastaa muuta kuin koulun tarjoamia harrastuksia. Mutta meillä ei köyhyys näkynyt oikeastaan ollenkaan ulospäin. Äitini oli sekä taitava ompelija että loistava kokki. En kärsinyt köyhyydestä.

Töitä aloin tehdä 13-vuotiaana ja siitä lähtien kaikki lomat kuluivat erilaisissa töissä. Lapsuuden köyhyys ei tehnyt minusta pihiä, mutta olen kyllä järkevä rahankäyttäjä.” Nainen, 58

Oliko sinulla köyhä lapsuus? Kerro alla olevassa kommenttiosiossa, miten se on vaikuttanut sinuun aikuisena.

Lue kaikki 10 lapsena köyhyyttä kokeneiden naisten tarinaa Me Naisista.

Lue myös:

Pärjääkö ihminen peruspäivärahalla? Kokeilimme

Köyhä kokeili päivän luksuselämää

5 tarinaa leipäjonosta: ”En oikein pysty hyväksymään, mitä minulle on tapahtunut”

10 tarinaa rahahäpeästä: ”En kehtaa kertoa kavereille todellista palkkaani”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?