Suomalaisnaiset paljastavat rintansa somehaasteessa: ”Olen jo vuosia vältellyt avonaisia kaula-aukkoja” - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Suomalaisnaiset paljastavat rintansa somehaasteessa: ”Olen jo vuosia vältellyt avonaisia kaula-aukkoja”

Uskaltaisitko sinä paljastaa rintasi?

23.11.2016 13:56

Rinnat eivät ole sukupuolielin, vaan ruumiinosa siinä missä nenä tai käsi. Silti mikään ruumiinosa ei ole yhtä seksualisoitu kuin naisen rinnat. Rintoihin, niiden paljasteluun ja peittelyyn liittyy myös paljon häpeää.

Juuri tähän väliin astuu Sanna-Mari Paakin ja Elina Sorsan lanseeraama #tissiviikko-kampanja, jota vietetään 21.–27.11. Kampanjan tarkoitus on, että jokainen saa julkaista somessa kuvan rinnoistaan, liiveillä tai ilman.

– Kyse on rintojen normalisoimisesta. Esimerkiksi mies saa kulkea rinta paljaana kadulla, mutta nainen ei. Ainoa ero on, että naisilla on maitorauhaset ja rinnassa on aika paljon rasvaa. Silti naisen rinnat on tosi seksualisoitu. Jos rintavako näkyy, heti kysytään miksi päällä on flirttaileva asu, Sanna-Mari Paakki kertoo Nyt-liitteelle.

Hei! @pohjoistuulesta ja @sorseli kutsuu sut mukaan taisteluun tissien yliseksualisointia vastaan. Osallistu hashtagilla #tissiviikko👙. pic.twitter.com/sAtebzRrnP— Sanna 🌬 (@pohjoistuulesta) November 15, 2016

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kampanja on saanut rutkasti näkyvyyttä: hashtagilla #tissiviikko on julkaistu jo satoja kuvia ja tarinoita ympäri somen. Kuvien kirjo on ilahduttavan laaja: AA-kupeista G-kuppiin, rintaimplanteista syöpäleikkauksen läpi käyneisiin ja tatuoituihin rintoihin.

Tarkoitus on herätellä puhumaan rinnoista laajemminkin, esimerkiksi siitä, mitä ajatuksia plastiikkakirurgia herättää.

– Pääpointti on voimauttaa ja tuoda lisää itsevarmuutta olla oman kehonsa kanssa.

#tissiviikko on koittanut, nautitaan siitä!! #me #igerstampere #igersfinland #finnishgirl #makeup #makeupjunkie #makeupaddict #bnw #blackhair #leatherjacket #roosanauha #tissit #boobs #freethenipple #lgbt A photo posted by tikidi tikittävä pommi (@tippe_t) on Nov 22, 2016 at 3:52pm PST

Jos Instagram-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

(warning: don't touch) #tissiviikko pic.twitter.com/2L02KXpxc9— Heidi Headcase (@headcasebabe) November 22, 2016

Jos upotettu twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

#tissiviikko #vaintransjututTissi(ttömyyte)ni kesältä, 1kk mastektomiasta. Vielä aika karut ja arpiset mutta minun. pic.twitter.com/aYTJghir9b— Aale Juhannus (@saatanaale) November 22, 2016

Jos upotettu twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Moni osallistuja herättelee keskustelua rintojen koosta. Osaa ärsyttää ajatus siitä, että isot rinnat ovat pieniä seksuaalisemmat, ja niiden paljastaminen viestii ”tyrkkyydestä”.

”Itsekin olen huomannut taipuvani tuohon stereotypiaan ja jo vuosia vältellyt avonaisia kaula-aukkoja, ettei tarttis kuunnella raivostuttavia meloni-, munkki- ja kannu -läppää”, yksi Instagram-käyttäjä kertoo.

Itse olen kokenut aina tyhmäksi jutuksi sen, että isorintainen nainen määritellään helposti tyrkyksi ja halvaksi jos sattuu tissivako näkymään. Pienirintaisilla taas iltapuvun kaula-aukko napaan saakka on enemmänkin eleganttia ja fashion. Itsekin olen huomannut taipuvani tuohon stereotypiaan ja jo vuosia vältellyt avonaisia kaula-aukkoja, ettei tarttis kuunnella raivostuttavia meloni-, munkki ja kannu -läppää. Twitterissä lisää keskustelua aiheesta #tissiviikko #bodypositive #lingerie #bra A photo posted by Veera/Tyyliä Metsästämässä (@vieruska) on Nov 22, 2016 at 11:27am PST

Jos Instagram-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

#tissiviikko on alkanut, joten tässä näette mun vähärasvaiset ja vähän tuherrellut mollottimeni. #tattoo #ittybittytittycommittee Vielä kolme vuotta sitten en uskaltanut kulkea kodin ulkopuolella ilman kaulahuivia koska häpesin liikaa rintojeni kokoa. AA-kupit on yleensä välivaihe varhaisteinin kehityksessä aikuiseksi naiseksi, mutta tässä mä olen, 19-vuotias nainen ja edelleen AA. Tällaiset kampanjat on mahtavia edistämään erilaisten kehojen ymmärtämistä ja auttamaan erilaisten tissien omistajia olemaan ylpeitä omasta varustuksestaan. ♡ A photo posted by Meeri Vainiola (@rokkimytty) on Nov 21, 2016 at 6:03am PST

Jos Instagram-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Samanlaista keskustelua herättää myös pienirintaisuus – niidenkin paljastaminen voi olla tabu.

”Vielä kolme vuotta sitten en uskaltanut kulkea kodin ulkopuolella ilman kaulahuivia koska häpesin liikaa rintojeni kokoa. AA-kupit on yleensä välivaihe varhaisteinin kehityksessä aikuiseksi naiseksi, mutta tässä mä olen, 19-vuotias nainen ja edelleen AA”, kertoo toinen Instagram-käyttäjä.

#dayoff #redhead #industrialpiercing #sidecut #hairstyle #tissiviikko #selfie #beyourself #donthate #hatersgonnahate A photo posted by Pilvi Vuorinen (@pilvipilvimpipilvein) on Nov 22, 2016 at 11:49pm PST

Jos Instagram-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Osa käyttäjistä poseeraa kuvissa ilman rihman kiertämää, osa on peittänyt enimmät.

”Jotta kehtaan julkaista näitä kuvia, minun pitää peitellä olennaisin. Ironista, mutta kertoo juuri rintoihin liittyvistä asenteista,”, eräs Facebook-käyttäjä kertoo.

#tissiviikko A photo posted by Aleksina (@cameraleks) on Nov 22, 2016 at 4:15am PST

Jos Instagram-upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

”Koska rintani ovat roikkuvat, minulla on rumat nännit ja vaikka mitä. Miksi ajattelen niin? Koska mediassa näkemäni rinnat ovat yleensä kiinteitä, täydellisen mallisia, ja mikä tärkeintä: naisten rintoja sensuroidaan todella paljon”, eräs kampanjaan osallistunut kertoo kuvansa yhteydessä.

Millainen suhde sinulla on rintoihisi? Keskustele!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?