Triathlonharjoittelu huipentui kauden avauskisaan – henkinen kantti pistettiin puntariin kunnolla - Hyvä olo - Ilta-Sanomat

Triathlonharjoittelu huipentui kauden avauskisaan – henkinen kantti pistettiin puntariin kunnolla

Kuukausia jatkunut triathlonharjoittelu pistettiin puntariin ensimmäisessä kisassa Vanajanlinnassa.

16.6.2015 19:23

Joulukuun alussa alkanut triathlonharjoittelu Tiina Bomanin johdolla huipentui viikonloppuna Hämeenlinnassa, jossa järjestettiin Finntriathlonin kesän ensimmäinen koitos. Triathlonkausi oli alkanut jo viikkoa aiemmin muun muassa Vantaan Kuusijärvellä ja viime viikon lauantaina kisattiin jo SM-lähtöjäkin Himoksella.

Vanajanlinnan ohjelmassa oli sprinttimatkan triathlon: uinti 750 metriä, pyöräily 20 kilometriä ja viiden kilometrin juoksu. Ensimmäisen kisan tarkoituksena toimia myös harjoitusmatkana tuleviin pidempiin kisoihin.

Harjoituskisa viikonlopun koitoksesta tulikin monella tapaa. Ensimmäistä lähtöään varmasti kaikki jännittävät, niin allekirjoittanutkin – kisapaikalle siirtymiseen olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Lähtöön oli aikaa enää 13 minuuttia, kaikki muut kamat olivat valmiina vaihtoalueella, mutta märkäpuku ei ollut vielä siinä vaiheessa päälläni.

Märkäpukua kiskottiin päälle vielä muutamia minuutteja ennen lähtömerkkiä.­

Märkäpukua päälle kiskoen kiireesti rantaan, kaikki muut päivän ensimmäisen lähdön kilpailijat siellä jo olivatkin. Vielä veteen hetkeksi, nopeat kommentit videokuvaajalle ja odottamaan lähtömerkkiä. Nyt jännitti jo todella paljon. Valmentaja Tiina hymyili ja vakuutteli lähtöpaikalla, että hyvin menee hyvin.

Lähtömerkki, annoin kiireisimpien mennä ensin, jäin suosiolla porukan hännille tekemään omaa suoritustani. Avovedessä olin käynyt tasan kaksi kertaa ennen tätä ja helppoa se ei ollut kummallakaan kertaa. Nyt kylmän veden vaikutukseen toi lisäkertoimen kisajännitys.

Eikä uinti mennyt hyvin nytkään. Opetus numero kaksi, harjoittele avovesiuintia riittävästi ennen kisaa, kylmään veteen täytyy todellakin totuttautua, sitä ei hallissa uimalla opi.

Hengitykseni salpaantui kylmästä vedestä enkä meinannut pysyä uintirytmissä lainkaan – ehkä tuli lähdettyä myös liian lujaa liikkeelle. Uinti oli yhtä tuskaa, 250 metrin poijulla meinasin heittää leikin kesken. Vilkaisin ensimmäistä kertaa taakseni ja huomasin, että en ole todellakaan enää joukon viimeisenä, takanani oli parisenkymmentä kanssakilpailijaa. Vauhtia pois, nyt mennään loppuun asti, päätin. Tästä uinnista kun selviän, loppu on minulle lastenleikkiä, hoin itselleni.

Tahdonvoimaa löytyi kummasti. Olin joutunut heittämään uinnin rintauinniksi ja välillä vain kellui vedessä. Pystyin pikkuhiljaa vaihtamaan uinnin takaisin vapaauinniksi ja pian ranta tulikin vastaan. Niin siitä selvittiin, hirvittävällä tahdonvoimalla. Järvestä noustuani, vilkaisin ainoan kerran koko kisan aikana sykemittariani. Se näytti lähes maksimisykettä, 184 lyöntiä minuutissa – uinnin sykkeeksi se on todella paljon. Kävelin mäen ylös rauhassa vaihtopaikalle, riisuin märkäpuvun ja laitoin valmiiksi vesisateesta märät pyöräilykengät jalkoihini. Pyöräilyosuudesta tulisi kylmä, lämpöasteita oli hieman yli kymmenen. Siitä edelleen viis, pahin oli varmasti ohi.

Pyöräillessä tuli kylmä, keli oli märkä ja kolea.­

Pyöräillessä tuli kylmä, vasta kolmannella neljästä kierroksesta tuntui, että kroppa alkaa lämmetä. Keskinopeuttani en ole jäkikäteen tarkistellut, mutta 20 kilometrin matkalla se oli varmasti hitaampi kuin muutaman viikon takaisen Tour de Tahkon 92 kilometrin matkalla.

Pelasin myös varman päälle, koska juoksu myös jännitti, koska sen suhteen harjoituskaudella on ollut hieman myös ongelmia. Juoksu kulki kuitenkin ongelmitta. Askel tuntui kevyeltä ja hymyssä suin oli helppo rientää eteenpäin.

Loppumatkasta tuli todella helppo ja jälkiviisaana on hyvä sanoa, että kunto olisi todennäköisesti riittänyt useita minuutteja parempaankin aikaan, voimia tuli säästeltyä. Ajasta kuitenkin viis, maaliin tulo on aina yhtä juhlallinen – jokaisella on voittajaolo tällaisen suorituksen jälkeen. Jo harjoituskaudella triathlon on tuntunut hyvältä lajilta ja maaliintulon jälkeen päällimmäisenä tunteena oli: tätä on saatava lisää. Ensimmäinen triathlon takana, pidemmät matkat häämöttävät jo lähellä ja kukaan triathlonisti tuskin kiistää että kaikki haluavat joskus tehdä sen täysmatkan.

Loppukiri ja lopputuuletukset. Itsensä voittajana maalissa.­

Sen lisäksi, että triathlon kasvattaa hyvin peruskuntoa, Vanajanlinnan suoritus oli osoitus siitä, että se hoitaa myös korvien väliä. Vaikka olen pitänyt itseäni hyvin päättäväisenä ja määrätietoisena – jo pelkästään koko päätös lähteä harjoittelemaan triathlonia vaatii tietynlaista luonnetta, mutta sitä matkan varrella luonnetta on tullut varmasti lisää. Aikaiset aamuherätykset, jotta treenin ehtii tehdä ennen töitä, väsyneenäkin harjoittelemaan lähteminen vaatii välillä paljon, mutta palkitsee joka kerta.

Valmentajani Tiina kysyi Vanajanlinnassa suoritukseni jälkeen, että olenko oppinut mitä henkisen puolen asioita viimeisten kuukausien aikana. Tiina entisenä huipputriathlonistina tiesi luonnollisesti vastauksen etukäteen. Olen, sen, että periksi ei anneta. Henkinen kantti kasvaa, kun treenit kovenevat ja matka kasvaa. Periksi en antanut Katumajärven selällä Hämeenlinnassakaan, enkä anna jatkossakaan. Seuraavaksi lisää treeniä ja kohti pidempiä triathlonmatkoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?