Jenni Häyrinen, 34, pitää Liemessä-sivustoa, joka on yksi Suomen suosituimmista ruokablogeista.
Hän aloitti blogin 2006 ajatuksenaan kirjata reseptivihko nettiin häntä itseään varten. Neljä vuotta myöhemmin hän jäi äitiyslomalle, jonka jälkeen toimistotyöhön palaaminen tuntui mahdottomalta blogi-innostuksen kasvettua.
Vaikka Häyrinen kirjoittaa ruoasta, hänellä on kaupallinen koulutus.
– Olen intohimoinen ruokaharrastaja. Aloin kokata ja blogata siinä vaiheessa, kun sain kaksiooni ensimmäisen kunnon keittiön. Ensin revin reseptejä Hesarista, sitten aloin kehitellä niitä itse.
VUOSIEN bloggaaminen opetti Häyriselle kaiken sen, millä hän äitiyslomansa jälkeen alkoi elää: reseptiikan, valokuvaamisen ja ruokakuvien ympäristön rakentamisen.
– Äitiyslomalla blogiharrastukseni vain kasvoi. Kävin sen jälkeen puolisen vuotta töissä, mutta alkoi tuntua siltä, että omaa intohimoa on seurattava. Niinpä irtisanouduin.
Sen, mitä Häyrinen ei osannut, hän opetteli. Taitotaso piti nostaa harrastelusta ammattimaiseksi.
HÄYRINEN perusti oman yrityksen, jonka kautta alkoi kuvata ruoka- ja henkilökuvia lehtiin, kirjoittaa reseptejä ruokalehdille ja elintarvikeyrityksille ja tehdä kuvausjärjestelyjä ja ruokastailausta muille.
Osa tekemisestä näkyi mainosyhteistyönä ruokablogissa, jota hän samalla pyöritti, osan töistä hän teki suoraan yrityksille, joille hän myi palvelujaan.
Oma keittokirja syntyi muiden töiden lomassa.
– Irtisanoutumisen jälkeen ajatukseni oli toimia ennemmin valokuvaajana, mutta pian ymmärsin, että valttikorttini oli nimenomaan se, että olin kuvaaja, jolla on blogi.
– Monikaan ei ymmärrä sitä, että ammattibloggaaja ei oikeasti saa tulojaan mainosbannereista, jotka pyörivät blogin alalaidassa, vaan monelle blogi luo ammattitaidon, jota sitten myydään eteenpäin. Esimerkiksi kakkubloggari saattaa tehdä tilauskakkuja tai fitness-bloggaaja kasvaa personal traineriksi.
– Sain juuri provision bannerini kautta toteutuneesta myynnistä: kahdeksan euroa. Nauroin, että nythän voin nostaa jalat pöydälle.
MILLAISET tulot bloggaaja voi sitten saada?
Häyrinen kertoo, että toiminnan käynnistyttyä kunnolla hänen yrityksensä liikevaihto oli noin 85 000 euroa vuodessa.
– Se kuulostaa tavalliselle palkansaajalle isolta summalta, mutta ei sitä yrittäjänä ole. Summasta pitää maksaa kuvauskalusto, tietokoneet, työtilan vuokra, kaikki kulut, jotka työtä tehdessä tekee, omat eläkkeet, kirjanpitäjä… Esimerkiksi kamera- ja videotuotantokalustoon meni heti 10 000 euroa. Sitten jouduin palkkaamaan osa-aikaisen assistentin, jolle maksoin palkkaa.
– Laskin etukäteen asian niin, että teen töitä sen verran, että voin nostaa palkkaa vähintään 3 000 euroa kuussa. Siitä maksan siis vielä verot.
Häyrinen huomauttaa, että ammattimainen ja säännöllinen bloggaaminen ei tarkoita kivaa hengailua tietokoneen ääressä, vaan blogiyrittäjä tekee töitä aamusta helposti aamuyöhön. Kesäisin hän työskenteli myös jokaisen lauantain, jolloin hän kuvasi häitä.
– Vieläkin saattaa tulla niitä yritysten meilejä, joissa ehdotetaan, että tuossa on makaronipussi, voisitko tehdä sitä vastaan muutaman reseptin.
– Siinä vaiheessa, kun yritys hyötyy ammattitaidostani, oletan, että tehdystä työstä saa palkan. Se, että saa jotain vastineeksi ilmaiseksi, ei maksa asuntolainaa.
Jenni Häyrinen aloitti Liemessä-blogin 2006.
Bloggareille lähetettävistä lahjoista Häyrinen sanoo usein kieltäytyvänsä.
– En ota vastaan mitään kallista, sillä jos se ei liity suoraan työtehtävääni ja tuotteella on jälleenmyyntiarvo, siitä pitää maksaa verot.
JO aktiivisempina bloggausaikoinaan Häyrinen keksi myydä muille bloggaajille osaamistaan. Hän piti ruokakuvauskursseja, joilla opetettiin kuvan rakentamista.
– Ne olivat aina täynnä.
Vajaat kolme vuotta sitten Häyrinen keksi keskellä yötä, että moni muu bloggaaja saattaa miettiä, miten työstä voisi saada rahaa.
Hän perusti uuden yrityksen, Blogirinki Median, jonka ajatus on kasata yhteen useampia itsenäisiä bloggaajia, joille on helpompi saada neuvoteltua maksettuja mainoskampanjoita kuin yksittäisille blogeille.
– Ensimmäiseen yhdeksään kuukauteen en saanut pennin pyörylää ja kaikki säästöni menivät. Sitten yritys alkoi pyöriä. Nyt voin nostaa palkkaa saman verran kuin blogatessani.
Yrityksessä on nykyään kolme osakasta, ja se työllistää kaksi muuta työntekijää.
Yhden uuden tulonlähteen Häyrinen sai ulos viime keväänä: ensimmäisen ruokakirjansa Katukeittiö – parempaa roskaruokaa.
– Tein sitä puoli vuotta joka ikinen ilta ja viikonloppu ilman yhtään vapaapäivää. Olen pystynyt laskuttamaan siitä tähän mennessä noin 6 000 euroa.
Ruokabloggaajan esimerkkipäivä
08.00 Sähköpostit, tarjouspyyntöihin vastaamista, blogikommentteihin vastaaminen, somekanavien päivitys, tulevien projektien edistäminen.
09.00 Asiakaskuvausten suunnittelua, kuvausrekvisiitan hakeminen, ruokatarvikkeiden hankkiminen.
11.00 Kuvausruokien valmistaminen.
14.00 Ruokakuvaukset studiolla tai kotikeittiössä.
16.00 Kuvankäsittely, reseptiikan kirjoittaminen, blogipostauksen kirjoittaminen.
18.00 Bloggaajatapahtumaan osallistuminen, some-kanavat.
20.00 Blogipostauksen viimeistely, some-kanavat.
21.00 Illat kuluvat helposti asiakkaiden kuvia käsitellessä ja sähköpostin parissa