Olympiastadionille saapuu tiistaina yli 30 000 katsojaa – onko Ukraina-ottelun ongelmista opittu?

Jalkapalloliitto kertoo tehneensä korjausliikkeitä yleisöpalveluihin.

Joona Toivio pinkoi Olympiastadionilla ottelussa Ukrainaa vastaan lokakuussa.

15.11.2021 20:53

Vahvaan marraskuun liitoon päässyt Suomen miesten jalkapallomaajoukkue palaa tiistaina suuren kotiyleisönsä eteen MM-jatkokarsintapaikan ratkaisevassa ottelussa Ranskaa vastaan. Helsingin Olympiastadionille odotetaan tiistai-illaksi lähes 32  000:ta katsojaa.

Reilu kuukausi sitten Huuhkajien edellistä kotikarsintaottelua Ukrainaa vastaan oli seuraamassa suurin kotiyleisö moneen vuoteen, lähes 30  000 katsojaa. Tuolloin remontoidun stadionin katsojakokemus jäi monilta osin puutteelliseksi. Muun muassa Ilta-Sanomat raportoi Ukraina-ottelun pitkistä jonoista niin Olympiastadionin sisääntuloväylillä kuin myyntikioskeilla.

Ongelmakohdaksi muodostuivat myös wc-tilat, varsinkin niiden löytäminen. Palloliitto vakuuttaa Ranska-ottelun alla, että Ukraina-pelin katsojakokemuksista on otettu opiksi.

–  Porteilla olevan henkilökunnan määrä oli yksi syy Ukraina-pelin ongelmiin. Korona on vähentänyt järjestyksenvalvojien määrää, ja meillä oli vaikeuksia saada heitä riittävästi otteluun. Nyt näyttää paremmalta sen suhteen, mikä tietysti helpottaa tilannetta, kertoi Palloliiton tapahtumatoiminnon päällikkö Kalle Marttinen kertoi maanantaina STT:lle.

Marttisen mukaan myös lippuskannaajien ja stadionin ulkopuolella toimivien opastajien kapasiteettia on nostettu Ranska-otteluun. Lisäksi stadionin sisällä tapahtuvaan kioskitoimintaan on varattu enemmän henkilökuntaa.

Marttinen harmittelee, että Ukraina-ottelussa wc-tilojen käyttö ei jakautunut tasaisesti. Tiistain ottelussa vessoja on löydettävissä molemmista stadionin kaarteista sekä pitkistä katsomoista.

Ylivoimaisesti suurin wc-tila on pääkatsomon vastapäätä olevan D-katsomon alapuolella olevissa tiloissa. Ukraina-pelissä ihmiset löysivät sinne kehnolla prosentilla, mutta nyt opastusta on lisätty stadionin sisätiloihin.

–  Paras paikka käydä vessassa ei välttämättä ole se oman katsomon läheisin wc, vaan jostain vähän kauempaa voi löytyä suurempi määrä vessoja, Marttinen korosti.

Marttinen muistuttaa, että stadionille pääsee kaikista sisääntuloporteista. Porttien sisäpuolella stadionin voi kiertää pohjoiskaarteen kautta, sillä vieraskannattajille varatun B3-katsomon läpi ei ole kulkua.

Ranska-ottelussa on kaikkiaan 11 sisääntuloväylää enemmän kuin Ukraina-ottelussa.

–  Olemme viestinnässämme muistuttaneet ihmisiä, että sisään voi mennä mistä tahansa portista.

Ottelu alkaa tiistaina kello 21.45, ja portit aukeavat kaksi tuntia ennen ottelua. Palloliitto suosittelee ihmisiä saapumaan paikalle viimeistään tuntia ennen aloituspotkua.

–  Jos on epävarma olo, kannattaa kysyä neuvoa opastajilta. PDF-lippu kannattaa printata matkaan mukaan, jos se on mahdollista, Marttinen sanoi ja muistutti stadionilla vallitsevasta maskipakosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?