Jalkapallo EM-kisat: Robin Lod näki läheltä Christian Eriksenin sairauskohtauksen – ”Tunteiden sekamelskaa” - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Huuhkajien Robin Lod näki Christian Eriksenin tuupertumisen ihan vierestä – ”Jättää jäljen”

Perjantaina Huuhkajilla on ensimmäinen vapaapäivä EM-kisojen aikana. Vain yksi varma ohjelmanumero on tiedossa.

18.6. 8:44

Terijoki

Keskikenttäpelaaja Robin Lod näki läheltä Suomen EM-kisa-avauksessa, kuinka tanskalaistähti Christian Eriksen sai vakavan sairauskohtauksen kesken pelin.

Hän oli kentällä vain metrien päässä Eriksenistä tämän kaatuessa kohtauksensa seurauksena.

– Aika nopeasti minä ja muut lähellä olleet älysivät, että on vakavasta asiasta kyse, Lod kertoi torstaina Huuhkajien mediatilaisuudessa.

Eriksen sai ottelussa sydänpysähdyksen. Ottelu oli pitkään keskeytettynä Eriksenille annetun ensiavun takia.

Tapaus järkytti ja on myös Lodin mielessä edelleen.

– Ei tuollaiseen voi valmistautua. Kyllä se jättää tietyn jäljen, Lod kertoi.

Tanska-ottelu pelattiin loppuun lähes kaksi tuntia kestäneen keskeytyksen jälkeen. Tunnelmat pysyivät ankeina siitä huolimatta, että Eriksenin tilasta saatiin huojentavia uutisia sairaalasta stadionille.

– Peli oli tunteiden sekamelskaa. Ajatukset olivat siinä, että toivottiin Eriksenin olevan kunnossa.

Robin Lod (vas.) kamppailemassa Tanskan Jonas Windiä vastaan Suomen kisa-avauksessa.

Huuhkajat voitti Tanskan 1–0, mutta hävisi toisen EM-kisaottelunsa Venäjää vastaan 0–1. Huuhkajat käytti Venäjä-pelin alkulämmittelyn aikana t-paitoja, joiden tekstissä toivottiin paranemista tanskalaispelaajalle.

– Toivottavasti Christian toipuu, Lod sanoi vielä torstainakin.

Eri mediat uutisoivat torstaina, että Eriksenille asennetaan sydämentahdistin.

Lue lisää: Jatkuuko sydäntahdistimen saavan Christian Eriksenin, 29, ura? Tämä on tanskalaisen erikoislääkärin kanta

Huuhkajien katseet on jo käännetty kohti ensi maanantain Belgia-ottelua, jossa Suomi pelaa alkulohkon jatkopaikasta.

Suomi hukkasi Venäjää vastaan maalipaikkoja. Belgiaa vastaan samaan ei ole varaa.

– Olemme näyttäneet, että voimme voittaa otteluita vähemmilläkin paikoilla (kuin Venäjää vastaan), Lod sanoi.

– Kun tulimme kisoihin, halusimme näyttää kuuluvamme tänne. Porukkamme uskoo todella kovasti, että saavutamme jatkopaikan. Tehdään hyvin se, minkä osaamme, eli puolustetaan tiiviisti ja isketään vastahyökkäyksillä.

Huuhkajat viettää perjantaina EM-kisojen aikana ensimmäisen kerran kunnon vapaapäivää. Joukkue ei harjoittele lainkaan.

Suuri osa joukkueesta on viettänyt yhdessä omassa koronakuplassaan EM-kisaleiritys mukaan lukien jo kolme ja puoli viikkoa.

– Olemme saaneet pidettyä aika hyvin hotellikuoleman pois, Lod sanoi.

Vapaapäivän ohjelmasta paljastui ennakkoon vain yksi varma ohjelmanumero: koko joukkueelle pakollinen koronatesti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?