Tanskassa odotetaan jopa 10 000 suomalaista – poliisilla yksi iso pelko: ”Venäläiset... se on jotain ihan muuta”

Jalkapallon EM-kisat potkaistaan vauhtiin perjantaina. Kööpenhaminassa valmistaudutaan jo hurjaan futiskarnevaaliin.

Kööpenhaminan kisatorilla ei ollut vielä tiistaina tungosta.

9.6.2021 11:40

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue aloittaa historiallisen EM-kisaurakkansa lauantaina Kööpenhaminan idyllisellä Parken Stadiumilla. Vastaan asettuu kotikentällään pelaava Tanska.

Huuma on yltymässä Kööpenhaminassa, vaikka vielä tiistaina kisakaupungissa oli rauhallista. Tanskalaisen B.T.-lehden mukaan sadan ihmisen kokoontumisrajoitus puretaan kannattajien iloksi perjantaina – vain päivää ennen odotettua EM-avausta.

Stadionille saa ottaa koronavirusrajoitusten vuoksi vain noin kolmanneksen maksimikapasiteetista, mutta faneja matkustaa Kööpenhaminaan moninkertainen määrä.

Paikallinen poliisi on valmistautunut noin 5 000–10 000 suomalaisfanin invaasioon.

– Sen vuoksi olemme läsnä kisatoreilla, esimerkiksi Ofelia Pladsilla ja muilla alueilla, joilla on jättiscreenejä. Emme puutu enää koronarajoitusten noudattamiseen vaan valvomme yleistä järjestystä, kommentoi Peter Dahl Kööpenhaminan poliisista tanskalaislehdelle.

Kööpenhaminassa pelataan Suomi-ottelun lisäksi Tanskan muutkin alkulohkokamppailut Belgiaa ja Venäjää vastaan.

Parken isännöi myös yhtä neljännesvälierää.

Paikallinen poliisi ei ole erityisen huolissaan suomalaisfaneista. Orastavaa ahdistusta aiheuttaa venäläisfanien rantautuminen kaupunkiin.

Tällä hetkellä Venäjältä matkustavia faneja ei päästetä Tanskaan itänaapurin heikon koronatilanteen vuoksi. Tilanne voi kuitenkin muuttua 21. kesäkuuta pelattavaan B-lohkon päätöskamppailuun mennessä.

– Venäläiset... Se on jotain ihan muuta. Asiantuntijoiden mukaan venäläisfanit vaativat huomattavasti intensiivisempää valvontaa. Heillä on tapana aiheuttaa epäjärjestystä ja tappeluita, Dahl totesi B.T:lle.

Venäläiset aiheuttivat väkivaltaisia välikohtauksia edellisessä EM-turnauksessa Ranskassa 2016. Lillen kadut muistuttivat tuolloin taistelutannerta.

Dahlin mukaan Kööpehaminan poliisi on valmistautunut pahimpaan skenaarioon. Ja se on:

– Jos Venäjä kohtaa Puolan Parkenilla neljännesvälierässä...

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?