Huuhkajille ikävä takaisku: Tärkeä EM-leiri peruuntumassa – ongelma tiivistyy kahteen seikkaan - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Huuhkajille ikävä takaisku: Tärkeä EM-leiri peruuntumassa – ongelma tiivistyy kahteen seikkaan

Suomi selvisi ensimmäistä kertaa miesten EM-kisoihin.

Suomi selvisi ensimmäistä kertaa miesten EM-kisoihin.

Julkaistu: 6.12.2019 13:06

Suomen jalkapallomaajoukkue ei löydä vastustajia tammikuun leiriä varten ja leiri on vaarassa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan on erittäin todennäköistä, että Suomen jalkapallomaajoukkueen tammikuuksi kaavailema leiri ei toteudu. Huuhkajat leireilee perinteisesti tammikuussa pääasiassa Skandinavian sarjoissa pelaavien voimin. Nyt leiri on vaarassa.

A-maajoukkueen tiedottaja Timo Walden sanoo Ilta-Sanomille, että viimeistä niittiä asian suhteen ei ole vielä lyöty suuntaan tai toiseen. Tilanne näyttää kuitenkin huonolta.

Lähellä leirin peruuntuminen on kuitenkin kahdesta syystä. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti vahvisti STT:lle marraskuussa, että Suomi ei mene Qatariin leirille.

Maanantain Pallokerhon jaksossa keskusteltiin Huuhkajien EM-lohkosta sekä leiriasioista. Jos soitin ei toimi selaimellasi, voit kuunnella jakson tästä.

Viime tammikuussa Huuhkajien harjoitus- ja pelileiri Qatarissa keräsi runsaasti kritiikkiä. Syynä oli Qatarin ihmisoikeustilanne. Maa järjestää vuoden 2022 MM-turnauksen, ja useat järjestöt ovat raportoineet muun muassa stadioneiden rakentamiseen liittyvistä ihmisoikeusrikkomuksista. Tuolloin HJK:n Riku Riski kieltäytyi maajoukkuekutsusta.

Toinen ongelma on vastustajien puute. Espanjan Marbellassa leireilee tanakka nippu seurajoukkueita, mutta niiden suhteen Palloliitolla on ongelma. Ei A-maaottelustatusta, ei lupaa seuroilta saada pelaajia käyttöön.

– Tammikuussa ei ole virallisia Fifa-päiviä eli sellaisia, jolloin seurajoukkueiden olisi pakko päästää pelaajia. Olemme saaneet pelaajia aiemmin leireille mukaan, koska peleillä on ollut A-maaottelun status. Totta kai voisimme pelata seurajoukkuetta vastaan, mutta tuolloin pelaajien seurat eivät vapauttaisi pelaajia käyttöömme, Walden sanoo.

Esimerkiksi Midtjyllandissa pelaava maajoukkueen kapteeni Tim Sparv – vakiokasvo maajoukkueessa aina kunnossa ollessaan, myös Qatarissa viime tammikuussa – erittäin todennäköisesti ei pääsisi mukaan, vaikka Midtjyllandin pelit ovat tuolloin jo ohi.

Todennäköisimmin Palloliitto joutuisi kokoamaan joukkueen täysin Suomessa pelaavista pelaajista. Vaikka tuossakin joukossa olisi joitain sellaisia, joilla olisi mahdollisuus EM-kisajoukkueeseen, niin kokonaisuutena leiri ei palvelisi kunnolla tarkoitustaan osana EM-projektia.

Leirin kohtalo selviää lopullisesti lähipäivinä.

Tuoreimmat osastosta