Näin Huuhkajien ikimuistoinen karsintamatka on edennyt – yksi ottelu ylitse muiden: ”Se ilta oli käänteentekevä, jopa ratkaiseva” - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Näin Huuhkajien ikimuistoinen karsintamatka on edennyt – yksi ottelu ylitse muiden: ”Se ilta oli käänteentekevä, jopa ratkaiseva”

Julkaistu: 13.11. 22:46

Kahdeksan karsintaottelua, kahdeksan erilaista tarinaa. Suomen vaiherikas taival herkulliseen Liechtenstein-otteluun saakka.

Suomella on historiallinen sauma varmistaa paikka jalkapallon EM-kisoissa voittamalla perjantaina Liechtenstein.

  • Oheisella videolla Ilta-Sanomien futistoimittaja Saku-Pekka Sundelin kertaa tunnelmat Huuhkajien kahdeksasta karsintaottelusta. Hän on nähnyt ne kaikki paikan päällä.

Kuvituskuva

Saku-Pekka Sundelin: ”Suomi oli alusta asti melkoisessa mankelissa, vaikka roikkui maalin päässä pitkään.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Jälkikäteen Jerevanin iltaa voidaan pitää käänteentekevänä, jos ei jopa ratkaisevana Suomen karsintataipaleella.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Ja mikä ilta Ratinalla nähtiin. Yksi kaikkien aikojen suomalaisista futisilloista.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Monet alkoivat jo unelmoida.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Suomi jaksoi odottaa, odottaa ja odottaa, että vastustaja hölmöilisi.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Suomella menee niin kovaa, että voiko jopa suuri ja mahtava Italia kaatua? Ei sentään.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Suomi oli pahemmin hukassa kuin kertaakaan Markku Kanervan aikakaudella.”

Kuvituskuva

Sundelin: ”Kisapaikka on enää yhden voiton päässä, ja seuraavaksi vastaan tulisi lilliputti-Liechtenstein.”

15.11. SUOMI–LIECHTENSTEIN

Sundelin: ”Kaikki Suomen futisromantikot, nauttikaa. Tätä hetkeä on odotettu.”