Teemu Pukki: ”Minulla ei ole apinaa selässä” - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Tilasto kertoo Teemu Pukin valtavasta merkityksestä Huuhkajille – ”Minulla ei ole apinaa selässä”

Julkaistu: 12.11. 7:06

Teemu Pukki ei ole huolissaan kuivasta kaudestaan Norwichissa. Hän vannoo Suomen kaatavan Liechtensteinin.

– Tässä joukkueessa ei ole tähtiä, Teemu Pukki kuvaili Huuhkajia maanantaisessa tiedotustilaisuudessaan hotelli Kalastajatorpalla Helsingissä.

Siltä tilanne hyvähenkisen maajoukkueryhmän sisällä varmasti tuntuu, mutta ulkopuolisen silmin asia on täysin päinvastainen.

  • Katso pääkuvan paikalla olevalta videolta koko Pukin lehdistötilaisuus

Vilkaisu tilastoihin riittää tuomaan päivänselväksi Pukin merkityksen Huuhkajille. Suomi on tehnyt näissä EM-karsinnoissa 12 maalia, joista Pukki on iskenyt seitsemän.

Hyökkääjä on siis yksin viimeistellyt yli puolet Suomen osumista, tarkalleen sanoen 58,3 prosenttia.

Ei ihme, että suomalaiset jalkapalloihmiset ovat seuranneet huolestuneina Pukin maalihanan sulkeutumista Valioliigassa.

Alkusyksynä kuusi maalia pikatahtiin takonut Pukki on ajautunut seitsemän pelin maalittomaan putkeen seurajoukkueessaan Norwichissa. Pukin kuiva putki on ollut suurin puheenaihe lempinimellä Kanarialinnut tunnetun Norwichin ympärillä.

Kuvituskuva

Maanantaina hyökkääjän kehonkieli kertoi kuitenkin levollisuudesta. Hän lampsi vain hänelle omistettuun tiedotustilaisuuteen rennosti kädet taskuissa, vaikka paikalla oli enemmän mediaa kuin aikoihin Huuhkajien infoissa ja tilaisuus lähetettiin suorana lähetyksenä usealla eri kanavalla – muun muassa ISTV:ssä.

KTP:n kasvatti Pukki kertoi, kuinka innolla hän odottaa tulevia maaotteluja. Vaikeudet seurajoukkueessa eivät ole vieneet hänen itseluottamustaan, sillä kaksi maalia lokakuun EM-karsintapelissä Armeniaa vastaan ovat yhä tuoreena hänen mielessään.

– Minulla ei ole apinaa selässä, Pukki käytti tuttua kielikuvaa kuvatakseen itseluottamuksensa tilaa.

Teemu Pukilla ja koko Norwichin joukkueella on ollut viime aikoina vaikeaa Valioliigassa.

Teemu Pukilla ja koko Norwichin joukkueella on ollut viime aikoina vaikeaa Valioliigassa.

Valioliigassa elokuun pelaajaksi valittu Pukki ei halunnut eritellä Norwichin vaikeuksien syitä, sillä hän tahtoo jo keskittyä täysillä maajoukkueeseen.

– Turha nyt rasittaa omaa päätäni seurajoukkuemurheilla.

Pukki sanoi pohtineensa tulevia maaotteluja jo pitkään Norwichin otteluiden välipäivinä Englannissa. Voitto Armeniasta toi Huuhkajat suuren saavutuksen kynnykselle, historiallinen EM-paikka varmistuu jo perjantaina, jos Suomi kaataa Liechtensteinin Helsingissä.

– Suurin unelmani jalkapalloilijana on ollut päästä pelaamaan arvokisoissa Suomen kanssa, Pukki sanoi.

Teemu Pukki on tehnyt jo seitsemän maalia EM-karsinnoissa. Hän johtaa karsintalohko J:n maalipörssiä ylivoimaisesti.

Teemu Pukki on tehnyt jo seitsemän maalia EM-karsinnoissa. Hän johtaa karsintalohko J:n maalipörssiä ylivoimaisesti.

Kaiken järjen mukaan Pukin unelma toteutuu. Väkiluvultaan Rauman kokoinen Liechtenstein on paitsi kääpiövaltio niin myös jalkapallokääpiö. Se on koko futishistoriansa aikana voittanut vain kaksi karsintaottelua vieraskentällä. Tappioita maalla on 60.

Pukki uskaltautuikin tekemään harvinaisen lupauksen: hän vakuutti, että Huuhkajat kaataa Liechtensteinin.

– Tämä on sellainen peli, joka meidän pitää voittaa. Meillä on kaikki aseet siihen. Jos pelaamme omalla tasollamme, voitamme tämän matsin.

– Kyllä luotan siihen, että jätkämme ovat valmiita tähän otteluun ja hoidamme homman. Kyllä voin luvata voiton. Kerrankin uskallan tehdä näin. Tämän joukkueen taitotaso ja mentaliteetti on niin korkea tällä hetkellä, että hoidamme homman, Pukki sanoi.

Pukki on näissä karsinnoissa pelannut sekä Suomen yksinäisenä kärkenä että kärkikaksikon toisena osapuolena. Pukin partnerit hyökkäyksessä ovat vaihdelleet tiuhaan tahtiin.

EM-karsinnoissa kärjessä ovat Pukin kanssa pelanneet Fredrik Jensen, Jasse Tuominen, Joel Pohjanpalo, Benjamin Källman, Kasper Hämäläinen ja Petteri Forsell.

Pukki ei halunnut kertoa suosikkipariaan, mutta hänellä oli selvä mielipide siitä, pitäisikö Suomen pelata yhdellä vai kahdella keskushyökkääjällä.

– Paras on, jos on kaksi hyökkääjää, Pukki sanoi.

Pukki viihtyy keinonurmella

Liechtenstein-ottelu pelataan Telia 5G Areenalla Helsingin Töölössä. Stadionin pelialusta on tekonurmi.

Huuhkajien tähdet pelaavat seurajoukkueissaan Euroopassa pääosin luonnonnurmella, mutta Pukin mielestä keinonurmi on Suomelle etu.

– Se on varmasti paras pelialusta, mitä Suomessa tähän vuodenaikaan voi olla, Pukki sanoi.

HJK-aikoinaan Töölöä kotikenttänään pitänyt Pukki tietää, että tekonurmella pallo käyttäytyy aina odotusten mukaisesti. Huonolla nurmella saattaa sattua virhepomppuja tai outoja pysähdyksiä.

Hyvä kenttä on yleensä ennakolta vahvemman joukkueen etu. Huuhkajien pitäisi dominoida pallonhallintaa piskuista Liechtensteinia vastaan.

– Siitä on varmasti etua meille, että pallo liikkuu nopeasti. Hyvä juttu että pelataan Töölössä, Pukki sanoi.