Palloliitto sanoutuu irti Jari Litmasen Qatarin-lausunnoista - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Palloliitto sanoutuu irti Jari Litmasen Qatarin-lausunnoista: ”Toivon, että asiat osataan pitää erillään”

Ari Lahti on myös Kuopion Palloseuran pääomistaja.

Julkaistu: 30.9.2019 14:30

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti muistuttaa, että Palloliitolla ei ollut mitään roolia Jari Litmasen Qatarin-matkassa.

Jari Litmasen kommentit Qatarista kuumentavat jalkapallofaneja. Tulevien MM-kisojen järjestelyjä kehunut Litmanen sai monilta sapiskaa, sillä Qatarin ihmisoikeustilannetta ja kisajärjestelyjä kokonaisuudessaan on kritisoitu runsaasti.

Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti muistutti IS:lle, ettei liitolla ollut osaa tai arpaa Litmasen Qatarin-reissussa.

– Jari ei millään tavalla edustanut Palloliittoa matkallaan. Hän on yksityishenkilö, enkä voi liiton puheenjohtajana lähteä kommentoimaan hänen valintojaan, Lahti sanoi.

Koska Litmanen on Suomen historian suurin ja tunnetuin jalkapalloilija, saattaa moni yhdistää hänet ja Palloliiton tässä tapauksessa siltikin. Oletko huolissasi, että liitto kärsii mainehaittaa Litmasen matkasta?

– Uskon, että niin media kuin asiasta kiinnostunut yleisökin ymmärtävät, että kyse on Jarista yksityishenkilönä. Liitto on eri instanssi. Minä tai Marco Casagrande annamme liiton viralliset kannat eri asioihin. Toivon, että nämä asiat osataan pitää erillään.

 

Jos Litmasesta tehdään esimerkiksi Xavin tapaan kisojen lähettiläs, onko sinusta viisasta hyväksyä tällainen pesti?

– Se on Jarin harkittava. Ymmärrän, mitä tarkoitat. Kisat kuitenkin pelataan Qatarissa ja kyllähän Suomikin sinne lähtee, jos saamme kisapaikan.

Suomi ei voi vaikuttaa siihen, missä kisat pelataan, mutta eikö yksityishenkilö voi valita, minkä puolesta puhuu?

– Ehdottomasti, asia on juuri näin. En silti halua tuomita yksityishenkilöä.

Oletko pettynyt Litmaseen?

– Öö, tota tota. Vastaisin vähän eri tavalla. Otin henkilökohtaisesti pallon itselleni siitä keskustelusta, joka nousi alkuvuodesta. Ajatus on, ettei maajoukkueurheilijaa voi velvoittaa pitämään huolta siitä, missä urheillaan, kun hän laittaa suomipaidan päälle. Kun kohu vaimeni, soitin (Olympiakomitean puheenjohtaja) Timo Ritakalliolle ja sanoin, että tämä ei ole vain jalkapallon asia, vaan koko urheilun. Urheilujohtajina meidän pitää kaikkien ottaa tämä vakavasti.

Muut leiripaikat harkinnassa

Palloliitto joutui myrskyn silmään viime tammikuussa, kun liitto päätti pitää A-maajoukkueen leirin Qatarissa. HJK:n Riku Riski kieltäytyi matkasta eettisistä syistä. Liitto lähti tuolloin kovan kritiikin saattelemana matkalle. Lahti sanoi tuolloin ajavansa samaa asiaa kuin Riski, mutta ”eri tavalla”.

Lahti kuului myös Pohjoismaiseen delegaatioon, joka kävi katsastamassa kisapaikkoja ja työntekijöiden oloa. Hän ei halunnut boikotoida maata vaan mennä paikan päälle käymään ”aktiivista dialogia ja avointa keskustelua”.

Lahti kertoo, että hänen ja Ritakallion dialogista syntyi aloite olla yhteydessä Suomen urheilun eettiseen keskukseen Suekiin ja pyytää heiltä neuvoja Qatarin tyylisiin tilanteisiin.

– Suek teki näiden pohjalta periaatteet, joita pyrimme noudattamaan. Otamme ne erittäin vakavasti, Lahti sanoo.

Lopullisen kannanoton teki Urheilun eettisten asioiden neuvottelukunta. Se on oman kuvauksensa mukaan ”opetus- ja kulttuuriministeriön 2015 asettama, eri hallinnonalojen ja urheilun toimijoiden välinen koordinaatio- ja yhteistyöelin”. Sen tavoitteena on edistää urheilun eettisyyttä ja siihen liittyvien kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa.

– Tämä on meille taas akuutti asia, koska mietimme jälleen ensi tammikuun leiripaikkaa. Tämä on meille tärkeä leiri, koska me joko valmistaudumme vuoden 2020 EM-kisoihin tai sitten keväällä pelattaviin pudotuspeleihin, joissa pelataan EM-kisapaikasta. Käsittelemme Palloliitossa kilpailuasioita, ihmisoikeuksiin liittyviä asioita ja eettisiä asioita. Ilmoitamme leiripaikan lähiaikoina.

Lahden mukaan leiripaikalle on useita eri vaihtoehtoja, ja Qatar on jälleen niiden joukossa. Lahti korostaa, ettei päätöstä ole vielä tehty.

– Qatar on yksi vaihtoehto muiden joukossa. Harkitsemme asiaa kokonaisvaltaisesti ja otamme Suekin kannanoton huomioon. Meidän pitää myös huomioida urheilullinen puoli. Esimerkiksi Ruotsi on menossa Qatariin. Meidän täytyy varmistaa, että saamme kovia otteluja leirin ajalle.

Urheilun eettisten asioiden neuvottelukunnan kannanotossa painotetaan, että harjoitusleirien järjestämisessä tulee ottaa maan ihmisoikeustilanne huomioon.

Suomalaisten urheilijoiden harjoitusleirien järjestämisessä tulee käyttää kokonaisvaltaista harkintaa ja ottaa huomioon myös ihmisoikeuskysymykset. Harjoitusleirejä voi kuitenkin järjestää samankaltaisissa olosuhteissa, joissa itse kilpailutkin järjestetään. Näin toimittaessa on harkittava, mennäänkö kysymyksessä olevaan kilpailupaikkaan vai vastaaviin oloihin muualle.

Urheilun toimijoiden tulee osata ennakoida eettisiin kysymyksiin liittyviä riskejä ja toimia avoimesti. On syytä ennakoida, millaisia eettisiä valintoja liittyy urheilijoiden lähtemiseen maihin, joissa on todennettuja vakavia ihmisoikeusongelmia, ja tuoda ne avoimesti esiin julkisessa keskustelussa.

Kannanotossa katsotaan myös, että suomalaisten tulee vaikuttaa siihen, missä ja miten urheilukilpailuja ja eritoten arvokisoja järjestetään. Boikotteihin ei silti kannusteta ja samalla muistutetaan, että jokaisella urheilijalla ja toimijalla on oikeus osallistua arvokisoihin ja muihin suurtapahtumiin tapahtumapaikasta riippumatta.

Kannanotossa sanotaan myös, että Suomen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, että ”urheilun kansainvälisillä lajiliitoilla on yhteisesti hyväksytyt kisapaikkojen valintaan ja ihmisoikeuksiin tältä osiin vaikuttavat linjaukset.”

Koko kannanoton voi lukea tästä.

Tuttu näky: Jari Litmanen ja Mestarien liigan voittopokaali.