Huuhkajia hehkuttava Mikael Forssell paljasti ennakkoluulonsa – ”Katsoin joukkuetta paperilta ajatellen että mitenköhän toimii”

Julkaistu:

Huuhkajat
Suomen hyökkääjälegenda Mikael Forssell riemuitsee nykyisen maajoukkueen menestyksestä.
Suomen kaikkien aikojen maajoukkuehyökkääjä Mikael Forssell ei peittele innostusta, jonka Huuhkajien menestys on hänessä nostattanut.

– Moni Suomen pelaaja on pelannut kykyjensä ylärajoilla, kuten pitääkin. Kollektiivisuus on ihan mielettömän hienoa. Pelaajista näkee nälän. Heidän urakäyränsä ovat vahvasti ylöspäin, Forssell sanoo.

Fanit ja media huutavat jo EM-kisapaikkaa, mutta Forssell ei uskalla vielä puhua ”varmasta” jatkoon menemisestä, niin herkulliselta kuin sarjataulukko näyttääkin. Hän näkee silti monia Suomen puolesta puhuvia merkkejä.

– Suomi ei ole enää yhden pelin ihme. Uskon tuohon joukkueeseen, Forssell sanoo.

Hän nostaa esille myös päävalmentaja Markku ”Rive” Kanervan.

– Kun karsinnat alkoivat, katsoin joukkuetta paperilta ajatellen, että mitenköhän toimii. Rive on tuonut oman tatsinsa. Joukkueen systemaattinen pelitapa toimii, ja tasapaino on mielettömän hyvä, Forssell sanoo.

Forssell fiilisteli Suomen voittoa Kreikasta torstaina Ratinan katsomossa. Palloliitto osoitti entiselle hyökkääjälle arvostusta nimittämällä hänet ennen peliä Gladiaattoriksi. Kunnia myönnetään vain niille, jotka ovat ansioituneet poikkeuksellisesti A-maajoukkueessa tai muussa jalkapallotyössä.

Huuhkajat kohtaa sunnuntai-iltana Tampereella Italian. Forssell muistaa hyvin omat karsintaottelunsa Italiaa vastaan vuonna 2003. Italia pesi Suomen sekä kotona että vieraissa 2–0.

Kyvykäs Forssell sai todistaa silloin 22-vuotiaana italialaista kovuutta pelin ytimessä. Hän pelasi Suomen yksinäisenä kärkenä sen aikaista ehkä maailman parasta toppariparia Fabio CannavaroAlessandro Nesta vastaan.

– Muistan tunteen vieraspelin jälkeen: pettymys. Ei tullut paljon palloja minulle. Ja ne, joita tuli, olivat pääpalloja. Olin ”sandwichissä”, Forssell kertaa asemaansa ”hyvin nuijittuna pihvinä” armottomien topparien välissä.


Ottelu Helsingissä meni Suomelta pelillisesti paremmin kuin aiempi koitos Palermossa, vaikka lukemat olivat samat Italian eduksi.

– Tein maalin – joka hylättiin. Pelasimme hyvin eteenpäin, mutta Italia oli loistava.

Forssell sanoo italialaisen futiskulttuurin olevan poikkeuksellinen.

– Italiassa, toisin kuin monissa muissa maissa, pelaajat opetetaan todella kärsivällisiksi. Se tulee jo äidinmaidosta. Pelaajien ei ole pakko hönkiä. He pitävät paketin kasassa, Forssell sanoo.

Tyylipisteet eivät ratkaise, kun Italiassa määritellään onnistumisia.

– Voitto on kaikki, mikä merkitsee. Niin sanotulla hyvällä pelillä ei ole niin merkitystä, kunhan voitto tulee.

Italialaisilla pelaajilla, kirkkaimpia tähtiä myöten, on myös maine herkkähipiäisinä filmaajina. Vaikka Forssell ei itse urallaan hankkinut etua näyttelemisellä, hän näkee italialaisen tavan merkittävänä osana voitontavoittelussa.

– Italia käyttää kaikki työkalut voittaakseen. Monesti koiruudet voivat olla osa pelikulttuuria. Ehkä meillä suomalaisilla on siinä opeteltavaa – että ollaan valmiita ihan mihin vain, Forssell sanoo.

Suomalaiset tunnetaan yleensä perin tunnollisina ja omaa moraalikoodiaan seuraavina pelaajina.

Se on toiminut kuluvissa EM-karsinnoissa toistaiseksi upeasti.

Italia mittaa sunnuntaina Huuhkajien kärsivällisyyden toden teolla. Se pysyy kärsivällisenä. Pysyykö Suomikin, jos Italia rikkoo vastustajansa pelirytmiä häpeilemättä?

Forssell toivoo Pukin ohittavan hänet

Mikael Forssell on Suomen kaikkien aikojen menestynein ja eniten maaleja A-maajoukkueelle puhtaasti hyökkääjänä tehnyt pelaaja.

Hän osui A-maajoukkueurallaan 1999–2014 Suomelle 29 kertaa. Nykyisen maajoukkueen tähtihyökkääjä Teemu Pukki on nousemassa tilastossa lujaa. Pukin maali torstaina Kreikkaa vastaan oli hänelle jo 19:s Huuhkajien paidassa.


Jos luulee Forssellin roikkuvan pakonomaisesti kiinni ennätyksessään, erehtyy pahasti.

– Sydämestäni toivon, että Pukki ohittaa minut – ja uskon hänen ohittavan. Ennätykset on tehty rikottaviksi, Forssell sanoo innoissaan.

Hän iloitsee, että Suomella on pitkästä aikaa kiistaton tehohyökkääjä.

– Teemun menestys on Suomi-fudiksellekin mahtava juttu! Toivon, että jokainen nuori futaaja tai ylipäätään kaikki futaajat ottavat hänestä oppia.

Pukin rauhallisuus maalitilanteissa on vakuuttanut Forssellin, joka vaikuttaa nykyään HJK:n nuorten valmennuksessa.

– Olen opettanut, että älkää vetäkö täysillä. Ei se kovuus vaan tarkkuus – millä prosentilla pelaaja löytää alanurkat. Pukki osaa tämän loistavasti, Forssell sanoo.

– Pukki teki jo viime kaudella Championshipissä mahtavasti maaleja (29 Norwichille) ja on jatkanut Valioliigassa siitä, mihin viime kaudella jäi.

Pukin maalimäärä Valioliigan neljältä ensimmäiseltä kierrokselta on viisi.

– Hänen kliinisyytensä on hioutunut vuosien aikana aivan huippuunsa, Forssell kehuu.

Suomi–Italia

Viasat Jalkapallo ja Viafree su klo 21.45.

Suomelle eniten A-maaottelumaaleja tehneet pelaajat:

1) Jari Litmanen 32

2) Mikael Forssell 29

3) Jonatan Johansson 22

4) Ari Hjelm 20

5) Teemu Pukki 19

6) Mixu Paatelainen 18

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt