Huuhkajat kiinni jättimäisessä rahapotissa – paikka EM-kisoissa toisi liki 10 miljoonan bonuksen!

Julkaistu:

huuhkajat
Uefa korotti palkinto- ja bonusrahoja entisestään EM-kisoihin.
Suomen Palloliittoa odottaa melkoinen rahapotti, mikäli miesten A-maajoukkue selvittää tiensä ensi kesänä pelattaviin EM-kisoihin.

Euroopan jalkapalloliitto on ilmoittanut, että se palkitsee jokaisen kisoihin selviytyneen maan 9,25 miljoonan euron korvauksella.

Rahasummassa on korotusta 23 prosenttia Ranskassa vuonna 2016 pelattuihin EM-kisoihin.

Tulevassa EM-lopputurnauksessa jokainen yksittäinen alkulohkossa otettu voitto on puolentoista miljoonan euron arvoinen. Tasapelistä saa 750 000 euroa.

Siitä bonukset vain kasvavat. Jatkopaikka alkulohkosta on kahden miljoonan arvoinen, puolivälieräpaikasta saa 3,25 miljoonaa. Euroopan mestari saa palkintorahoina yhteensä 34 miljoonaa euroa.

Kokonaisuutena Uefa jakaa EM-kisoissa palkintorahoja ja muita korvauksia osallistujille 371 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 sama summa oli 301 miljoonaa.
Ensi kesän EM-kisoissa on mukana 24 maata. Kisat pelataan 12 eri kaupungissa ympäri Eurooppaa.

Alkulohkot pelataan Roomassa, Bakussa, Pietarissa, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Bukarestissa, Lontoossa, Glasgow’ssa, Bilbaossa, Dublinissa, Budapestissa ja Münchenissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt