Näin Huuhkajat nousi parissa vuodessa Euroopan reunalta vakavaksi EM-kisakandidaatiksi

Julkaistu:

Huuhkajat
Kolme vuotta sitten Huuhkajat kärvisteli Euroopan ulkoreunalla. Nyt se on historiamme parhaita, ja vakaasti matkalla kohti paratiisia, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin.
Essee on julkaistu alun perin Urheilulehdessä 25/2019. Tilaa Urheilulehti täältä.

Muistikuviaan on vaikea hallita. Tämä kuva on Tampereen Ratinasta. Ukkonen ja sateessa uitettu yleisö pauhaavat kilpaa. Se on kuvan taustalla oleva äänimaisema.

En muista tarkkaan pelaajia, mutta muistan kolme pelaajarypästä. Yhdessä ainakin Teemu Pukki ja Robin Lod, Toisessa ehkä Tim Sparv ja Glen Kamara, kolmannessa puolustajia ja maalivahti Lukas Hradecky.

Puristus kaikissa kolmessa ryppäässä on voimakas. Purkautuu paljon iloa, helpotusta ja kenties jopa matkan varrelle tarttunutta turhautumista.

Suomi on juuri tehnyt toisen maalin Bosnian verkkoon jalkapallon EM-karsintaottelussa.

Ehkä kuva jäi mieleen siksi, että lähes poikkeuksetta pelaajat juoksevat yhdessä maalintekijän luokse. Nyt niin ei käy.

Tekee mieli tehdä tulkintoja. Helpoin on se, että pelaajat ovat uupuneita. Taisto on vaatinut voimia, jolloin ei lähdetä maalintekijä Pukin perään kulmalipulle.

Hetkessä haluaa nähdä myös muuta. Pukki teki maalin, mutta lähin vierustoveri on tehnyt kanssasi kaiken mahdollisen sen eteen, että joukkue on siinä tilanteessa, missä se nyt on.


Huuhkajat on tilanteessa, jossa pitää keksiä parempia argumentteja sille, miksi joukkue ei menisi EM-lopputurnaukseen.

Tämä toinen tulkinta voi olla romantisoitu, mutta ei välttämättä väärä, kun on läheltä seurannut Markku Kanervan johtamaa kahden ja puolen vuoden aikakautta Suomen jalkapallomaajoukkueessa.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen synkin vuosi päättyi 2016 tappioon Ukrainalle Odessassa. Kysyin silloin Ilta-Sanomissa, onko valmentaja Hans Backe valmis omistamaan koko elämänsä Huuhkajille.

”Suomi on Euroopan heikoimpia jalkapallomaita, joten mikään muu ei riitä. Pitää tehdä vielä muita enemmän”, kirjoitin.

Palloliitto päätti pian Odessan jälkeen palkata ihmisen, joka omistaisi elämänsä A-maajoukkueelle. Se oli hyvä lähtökohta.

Kanerva tunnettiin ahkerana ja lojaalina liiton miehenä, mutta ei vanhan liiton. Hän on tinkimätön jalkapallon nyanssien opiskelija. Maisteri, kuten joukkueen taustahenkilöt häntä nimittävät.


Vaikka Kanerva oli ollut Backen apuvalmentajana ja tunsi useat runkopelaajat vuosikymmenen takaa nuorten maajoukkueesta, matka alkoi täysin nollapisteestä – jopa takamatkalta.

Puuttui pelitapa, puuttui toimintakulttuuri, puuttui itsetunto, puuttui usko.

Kuusi Tampereella Pukin 2–0-maalin jälkeen halaillutta pelaajaa avasi 2,5 vuotta aiemmin Odessassa, joten ei se heikosta materiaalista kiinni ollut.

Jotain maajoukkueessa vallinneesta alakulosta kertoo se, että jopa sellainen luonnonlapsi kuin Hradecky näytti menettäneen hetkeksi elämänhalunsa, kun hän oli Huuhkajien matkassa.

– Meidän pitää voittaa yksi jalkapallopeli, maalivahti sanoi vielä yhdeksän kuukautta Kanervan nimityksen jälkeen ennen ottelua Islantia vastaan.

Sitten Suomi voitti. Siitä ottelusta on jäänyt toinen yksittäinen muistikuva. Sparv blokkaamassa islantilaispelaajan laukauksen ja tuulettamassa perään. Kaunis näky.

Jotain oli muuttumassa.


Sen jälkeen Suomi on kaatanut Tampereella myös Valko-Venäjän, Unkarin, Kreikan sekä Bosnian päästämättä maaliakaan. Kaksi tuoreinta ottelua olivat suoranaisia jalkapallokarnevaaleja, jollaisia Suomessa harvoin nähdään kentällä tai sen ulkopuolella.

Voi vain kuvitella odottavaa tunnelmaa ennen Kreikan ja Italian kohtaamista syyskuussa.

– Hienoa olla tällä hetkellä suomalainen jalkapalloilija, Teemu Pukki tiivisti.

Lienee myös erityisen hienoa olla suomalainen jalkapallokannattaja. Harvoin on ollut.

Siitä tulee mieleen kolmas muistikuva maajoukkueen viimeaikaisesta matkasta. Tallinnan ilta. Täysi päätykatsomo suomalaisia. Pukki iskemässä lisäajalla voittomaalin. Täysi sekasorto.

Jää hyvästi Unkarin aiheuttamat haamut 1997–2018. Suomi osaa nykyään voittaa lopussa.

Kanerva aloitti, kuten uusilla valmentajilla on tapana: puolustuspeli pantiin kuntoon. Se olisi peruskivi, jonka ympärille voitaisiin rakentaa voittavaa joukkuetta.


Hyökkäyspeliä kehitettiin pala palalta. Alussa vaikutti, että valmennus kangistuu kaavoihin, mutta vasta kun yksi kaava on valmis, kannattaa siirtyä monimutkaisempiin yhtälöihin. Nyt Suomi on pelitavaltaan hyvinkin joustava, monipuolinen ja moderni.

Peliä avataan alhaalta maltilla, linjoja pyritään murtamaan yksi kerrallaan, kenttä täytetään hyvin, pelipaikkoja vaihdellaan lennosta, haetaan välillä pidempiä diagonaalisyöttöjä, tehdään alueellisia ylivoimia, menetyksen jälkeen pyritään prässäämään pallo nopeasti pois ja riistosta ensimmäinen ajatus on nopea vastahyökkäys.

Suomea on miellyttävä katsoa.

Valmennus pilkkoo oman pelaamisen ja vastustajien heikkoudet sekä vahvuudet atomeiksi ja annostelee kaiken pelaajille sopiviin annoksiin. Kanerva tunnettiin aiemmin pitkistä videopalavereistaan, mutta maratonluentoja hän ei enää pidä.

Siitä opettaja pitää kuitenkin huolen, että kaikki ovat samalla sivulla joka tilanteessa. Asioita ratkotaan yhdessä pienemmissä ryhmissä.

Ottelun aikana tapahtuva videoita hyödyntävä reagointi on jopa monia vastustajia edellä.

Huuhkajien valmennusryhmä Kanerva, Kari Martonen, Mika Nurmela sekä videoanalyytikko Henri Lehto ei jätä kiveäkään kääntämättä, vaan etsii mahdollista kilpailuetua kaikkialta.

He lähestyvät lajia hyvin akateemisesti, mikä toimii poikkeuksellisen fiksuun joukkueeseen.

Pelkkä tieto ja opitun toistaminen eivät kuitenkaan riitä lajissa, jota ratkotaan myös raa'asti kamppailemalla.

Tapa, jolla Suomen kylmän laskelmoitu pelaaminen yhdistyy kauas paistavaan poikkeukselliseen intohimoon on suomalaiselle jalkapallojoukkueelle suorastaan mullistava.

Istumme Hradeckyn kanssa samassa Kalastajatorpan ulkopöydässä kuin ennen Islanti-ottelua vajaat kaksi vuotta sitten. Siis silloin, kun piti voittaa vihdoin edes yksi jalkapallo-ottelu.

Yhtäkkiä kesken haastattelun Leverkusenin tähtivahti alkaa laulaa Neil Diamondin hittiä Sweet Caroline. Ahdistuksen aikakaudella ei paljon laulattanut.


Ryhmädynamiikkaa eli suomeksi sanottuna joukkuehenkeä ei ole tarvinnut vahvistaa väkinäisesti mikroautoradalla tai värikuulasodilla, vaikka joka leirillä erilaisia ohjelmanumeroita onkin.

Välillä luetaan hauskoja twiittejä pelaajista ja arvaillaan, pitävätkö ne paikkansa. Välillä valmennus heittäytyy itse esittämällä karaokenumeroita. Sen on oltava kiusallista, mutta vapauttavaa.

Tärkeää on, että pelaajiin luotetaan. Heidän ei tarvitse tylsistyä ennen otteluja pelkästään hotellilla, vaan pelaajat päästetään kaupungille keskenään illastamaan. Missä kaupungissa ikinä sitten ollaankaan.

Maajoukkue on pelaajille nykyään turvakoti, jossa saa olla oma itsensä.

Vähäistenkin huippupelaajien Roman Eremenkon, Perparim Hetemaj'n, Niklas Moisanderin, Alex Ringin ja Joel Pohjanpalon puuttuminen on käsitelty oikealla tavalla.

Se on nähty mahdollisuutena kuten NHL-pelaajien puuttuminen Leijonien MM-ryhmästä.

Glen Kamara sai ja käytti tilaisuutensa. Olisiko nousu ehdottomaksi avainpelaajaksi ollut näin nopeaa ilman poisjääntejä? Joona Toivio ja Paulus Arajuuri saivat ja käyttivät tilaisuutensa toppariparina, kun kapteeni Moisander lopetti. Heitä ei voi enää hajottaa.

Se, ettei huudella puuttuvien perään, vahvistaa käytettävissä olevien sidettä.


Tuorein muistikuva on Vaduzin Rheinpark-stadionilta. Pelaajat juoksevat alkulämmittelyssä leveässä rintamassa kohti pääkatsomoa.

Taustalla siintävät Appenzellin Alpit ja siellä jossain reiluun kahteen kilometriin kohoava Alvierin huippu. Laaksossa on rauhallista.

Samanlainen tyyneys huokuu Huuhkajien rintaman ohi kävelevästä Kanervasta. Hän istuu hetken vaihtopenkillä ja palaa sen jälkeen keskiympyrään.

Valmentaja katselee pitkään Liechtensteinin lämmittelyä. Omaa joukkuettaan hän ei siinä vaiheessa edes huomioi. Ei tarvitse, sillä asiat toimivat kuin itsestään.

Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä, mutta askel askeleelta harkittu.

Taustalla soi Coldplayn Paradise. Paratiisi on koko ajan lähempänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt