Huuhkajien otteluliput menevät kuumille kiville – ”Kannattaa toimia nopeasti”

Julkaistu:

EM-karsinnat
Huuhkajien mahtavat otteet EM-karsintojen alussa ovat nostattaneet jalkapallokiimaa ja kiihdyttäneet lipunmyyntiä tuleviin kotiotteluihin.
Mainiot otteet syksyllä Kansojen liigassa nostattivat kiinnostusta Suomen jalkapallomaajoukkuetta kohtaan, mutta suosio vain kiihtyy.

Historiallisen hyvin alkaneet EM-karsinnat näkyvät lipunmyynnissä tuleviin kotiotteluihin. Etenkin syyskuun kotiotteluihin Italiaa ja Kreikkaa vastaan kauppa on käynyt jatkuvasti kiihtyen.

Ottelu Italiaa vastaan on jo loppuun varattu, ja Palloliiton myynti- ja markkinointijohtajan Mikko Variksen mukaan myös Kreikka-otteluun lippuja kaipaavien on oltava hereillä.

– Kreikka-peliin on myyty viimeisen parin päivän aikana yli 3000 lippua, joten kannattaa toimia nopeasti. Huuhkajien loistavat otteet ovat kiihdyttäneet lipunmyyntiä aivan erinomaisen hyvin, Varis sanoi Ilta-Sanomille.

Tällä hetkellä Palloliitossa ollaan toiveikkaita sen suhteen, että nämä molemmat Tampereen Ratinassa järjestettävät ottelut pelataan täydelle stadionille.

Näiden syyskuun kahden kotiottelun lisäksi Suomi kohtaa lokakuussa Armenian ja marraskuussa Liechtensteinin kotikentällään. Nämä ottelut järjestetään Turussa ja Helsingissä. Myös niihin lipunmyynti on kiihtynyt Bosnia- ja Liechtenstein-otteluiden jälkeen. Lippuja on kuitenkin vielä saatavilla.

Huuhkajien loistavat otteet Ratinassa sekä viime pelien mahtava tunnelma ovat käynnistäneet spekulaatiota siitä, olisiko loputkin ottelut mahdollista siirtää Tampereelle. Tällaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole olemassa.

– Noiden otteluiden lopulliset pelipaikat oli ilmoitettava Uefalle viimeistään 10.6. Tämä oli siis jo ennen Liechtenstein-ottelua, Varis kertoi.

Suomi kohtaa Armenian Veritas Stadionilla Turussa ja Liechtensteinin Telia 5G Areenalla Helsingissä. Varis pitää valittuja pelipaikkoja hyvinä.

– Ratinan tavoin myös Turussa meni syksyllä hyvin. Täysi Veritas Stadion on oikein hyvä paikka pelata.

Telia 5G Areena on siinä mielessä mielenkiintoinen valinta, että siellä alustana on keinonurmi. Lähtökohtaisesti Suomen maajoukkue pelaa ottelunsa nurmella.

– Marraskuun puolivälissä keli voi Suomessa olla sellainen, ettei nurmikentällä voi välttämättä taata tasaista alustaa. Ottelu on urheilullisesti järkevintä pelata jalkapallonurmella (keinonurmi). Päävalmentaja on tietysti ollut tekemässä päätöstä ja seisoo sen takana, Varis avasi.

Variksen mukaan syksyn hyvä meno kentällä ja katsomossa nosti karsintojen lipunmyyntiodotukset korkealle. Hyvä meno on jatkunut, ja Huuhkajat kiinnostavat enemmän kuin pitkään aikaan. Se näkyy lipunmyynnissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt