Kommentti: Taas askel lähempänä EM-kisoja – seuraavaksi luvassa kaikkien aikojen ottelut!

Julkaistu:

Kommentti
Rakenteilla oleva Huuhkajien EM-buumi jatkaa kasvuaan. Syksyllä Tampereella nähdään kaikkien aikojen tuplamaaottelu, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin Vaduzista.
Miten asian ilmaisisi ketään väheksymättä? Jokainen Suomen jalkapallomaajoukkueen pelaaja mahtuisi Liechtensteinin avaukseen. Joka ikinen.

Eivät Liechtensteinin maajoukkuepelaajat ole sentään maitomiehiä, kirjanpitäjiä tai tullivirkailijoita siviiliammateiltaan, kuten jossain vielä pienemmässä futismaassa.

He ovat jalkapalloilijoita. Marcel Büchel esimerkiksi pelaa Italian Serie A:ssa ja Dennis Salanovic Sveitsin pääsarjassa. Toisaalta valtaosa joukkueen rungosta palloilee Sveitsin nelostasolla.

Koko maassa on vain 2 000 rekisteröitynyttä pelaajaa. Pelkästään Helsingin Jalkapalloklubissa on yli 3 000.

Sellaiset olivat realiteetit Liechtensteinin ja Suomen välisessä EM-karsintaottelussa tiistai-iltana Vaduzissa.

Toisaalta Suomi on jo pidemmän aikaa näyttänyt realiteeteille keskisormea kaatamalla materiaaliltaan parempia jalkapallomaita.

Odotettiin vaikeaa peliä. Saatiin korkeintaan puolivaikea, jos sitäkään.

Liechtenstein sai ensimmäisen kerran haltuunsa Suomen puolustuspäässä kymmenen minuutin kohdalla.

Suomi järjesti puolittaisia paikkoja. Minuutit kuluivat. Suomi järjesti vähän parempia paikkoja. Minuutit kuluivat. Pientä hermostumista oli ilmassa Vaduzin Rheinpark-stadionilla.

Sitten 37. minuutilla iski odotettu parivaljakko ties kuinka monennen kerran. Robin Lod riisti pallon ja Teemu Pukki viimeisteli takatolpalta.

Sillä hetkellä konteksti muuttui. Tuntui, ettei mitään hätää ollut ollutkaan. Maali oli koko ajan tulossa.

Toinen osuma sai päävalmentaja Markku Kanervan näyttämään taas kerran nerolta.

Kanerva yllätti antamalla Lassi Lappalaiselle ja Benjamin Källmannille uransa ensimmäiset karsinta-avaukset. Lappalainen alusti häikäisevällä kuljetuksellaan Källmannin maalin. Peli oli ohi.

Pukki 1–0:
Jos video ei näy, katso se tästä.

Källman 2–0:
Jos video ei näy, katso se tästä.


Mopo saa karata

Suomi hoiti Liechtensteinin tylyllä tavalla niin kuin kuuluikin, jos halutaan aidosti puhua EM-lopputurnauksesta.

Nyt ilmassa väreilevä buumi jatkaa kasvuaan yli kesän.

Neljä ottelua takana, kuusi jäljellä. Suomella on elämänsä momentum, kun Kreikka ja Italia matkaavat Tampereelle syyskuussa.

Suomen menestyessä missä tahansa lajissa – mutta etenkin jalkapallossa – halutaan pikavauhdilla suitsia liikaa innostusta. Historian valossa se on ymmärrettävää.

Mopo karkaa käsistä, sanotaan, jos joku alkaa puhua mahdollisesta lopputurnauspaikasta.

Mitä sitten, jos vähän karkaisikin? Faneille sellainen on ihan suotavaa. Heillä ei ole ollut kovin monta hetkeä elämässään kokea tällaista aikakautta suomalaisessa maajoukkuejalkapallossa.

Journalismissa pitää tietysti suhtautua asioihin analyyttisesti, mutta tosiasia on se, että Kanervan maajoukkue on noin puolitoista vuotta tehnyt lähes kaiken oikein.

Huuhkajien pelaajista osa puhuu avoimesti EM-lopputurnauksesta ainakin tavoitetasolla, osa muistuttaa mieluummin, miten pitkä ja haastava tie on edessä.

Niin onkin, mutta ei kissan nostaminen pöydälle mitään haittaa. On pikemminkin tervepäistä nuorilta urheilijoilta lyödä tiskiin tavoite, mihin pyritään.

Ja jos se ei onnistu, mitä sitten?

Ei tiennyt Eino Leino mitä meihin istutti, kun hän kirjoitti Laulu onnesta -runon ensimmäistä säettä. Tai sitten hän onnistui kuvaamaan täydellisesti suomalaisen mielenlaadun, joka muuttuu kovin hitaasti.

Kell’ onni on se onnen kätkeköön -ajattelusta soisi hiljalleen päästävän eroon. Iloitkaa avoimesti, kun siihen on aihetta. Nyt on.

Mutkaisia urapolkuja

Markku Kanerva on kuin Tinder-osuma Huuhkajille. Nettideittipalvelun tavoin hän ei sovi kaikille, mutta Suomen tämänhetkiselle jalkapallomaajoukkueelle Kanerva on täydellinen match.

Koko ryhmä on monellakin tapaa kuin valmentaja itse. Kanerva oli heti pelaajauransa jälkeen lupaava luotsi, joka johdatti alle 21-vuotiaat EM-lopputurnaukseen. Hänet valittiin vuoden valmentajaksi 2008 ja uudelleen viime vuonna.

Siinä välissä oli pitkään hiljaisempaa. Kanerva puursi taustalla, mutta ei loistanut.

Aivan samantyyppisiä urakäyriä on monilla Huuhkajien pelaajilla. Heillä on kestänyt löytää oikea paikkansa.

Pelaajia on tapana tuomita kovin hätäisesti. Pukki oli teinisensaatio, joka pääsi poikasena Sevillaan. Maajoukkueessa hän oli pitkään syntipukki, joka ei tehnyt maaleja. Seurajoukkueissakaan ei oikein kulkenut.

Vasta monen vuoden ja useamman mutkan jälkeen hän elää onnellisinta aikaa jalkapalloilijana.

Joona Toivio oli vuoden poikapelaaja 2004. Vuosien hiljaiselon jälkeen hän on ollut Huuhkajien yksi tärkeimmistä pelaajista.

Tim Sparv ja Glen Kamara olivat niin lupaavia, että pääsivät englantilaisiin huippuakatemioihin. Seinä tuli kuitenkin vastaan ja vauhtia piti hakea toista kautta.

Sparv on jo tehnyt hienon uran, ja millaisen uran Kamara vielä tekeekään!

Nimiä voisi luetella lisääkin. Asiat eivät aina etene suunnitelmien mukaan.

Tämä Huuhkajien ryhmä koostuu pelaajista, jotka ovat saaneet heikkojen hetkien jälkeen uuden mahdollisuuden. He ovat myös tarttuneet mahdollisuuteensa.

Nyt heillä on elämänsä mahdollisuus tavoitella yhdessä jotain aivan ainutlaatuista suomalaisessa jalkapallossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt