Leverkusen jaksaa odottaa Pohjanpalon toipumista, valmentaja toivoo suomalaista kuntoon ensi kaudeksi

Julkaistu:

jalkapallo
Saksalaisseura Leverkusenin päävalmentaja Peter Bosz ei ole menettänyt toivoaan suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalon kuntoutumisesta.
Joel Pohjanpalo on ollut loukkaantuneena käytännössä koko jalkapallokauden.

– Pohjanpalo on ollut erittäin epäonnekas. Hän ehti harjoitella jo parisen viikkoa ja pelata harjoitusottelussa Ajaxia vastaan ennen uutta vammaa. Hänen onkin jaksettava vain uskoa ja palata entistä vahvempana, hollantilainen Peter Bosz sanoi STT:lle Berliinin olympiastadionilla.

– Uskon kuitenkin täysin, että Pohjanpalo palaa kentille. Hänen on ensin harjoiteltava itsekseen ennen kuin miettii pelaamista. On vaikea sanoa, kuinka kauan hänen kuntoutumiseensa menee, koska vamma on niin harvinainen, päävalmentaja arvioi.

Bosz korosti, että Pohjanpalon on harjoiteltava kärsivällisesti seuran kuntovalmentajien ja fysioterapeuttien kanssa. Toipuminen vaatii kovaa työntekoa.

– Toivon, että Pohjanpalo pystyy aloittamaan ensi kauden ykkösjoukkueen mukana, Bosz sanoi.

Pohjanpalolla on sopimus Leverkusenin kanssa kesäkuuhun 2022. Jos seuran kärsivällisyys riittää, niin 2014 Saksaan siirtyneellä Pohjanpalolla on aikaa kuntouttaa itseänsä.

Pohjanpalon loukkaantumisessa on ollut useita vaiheita, mutta tällä erää hänen kohdallaan puhutaan nilkkavammasta.

Leverkusen varmisti lauantaina Bundesliigan päätöskierroksella paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa.