Huuhkajien puolustajien sarjakausi ei ole vielä alkanut – nyt vastaan tulee Italia

Julkaistu:

huuhkajat
Puolustaja vakuuttaa olevansa iskussa, vaikka sarjakausi ei ole alkanut.
Osalla Suomen jalkapallomaajoukkueen miehistä ei ole sarjakausi käynnissä, mikä herättää kysymyksiä pelituntumasta. Huoli on turha, vakuuttavat Juha Pirinen ja Joona Toivio.

Pirinen pelaa norjalaisessa Tromsö IL:ssä ja Toivio ruotsalaisessa BK Häckenissä. Sekä Norjan että Ruotsin sarjakausi alkaa maaliskuun lopussa.

Häcken on edennyt Ruotsin cupissa loppuotteluun, joten pelejä on riittänyt.

– On tosi hyvä, että merkityksellisiä otteluita on näin aikaisessa vaiheessa. Olemme treenanneet kovaa, olen pysynyt ehjänä ja fyysisesti tuntuu hyvältä, Toivio kuvailee.

Myös Pirinen vakuuttaa, että vire on vahva, vaikka Norjan liigan pelit ovat vasta edessä.

– Leireilyä ja treenipelejä. Olen päässyt joukkueeseen hyvin mukaan, ja vastuuta on tullut paljon. Joukkueessamme on oikein hyvä pöhinä, Pirinen kuvailee norjalaisryhmän talvikautta.

Pirinen siirtyi Tromsön riveihin joulukuussa. Sopeutumista ei ole ainakaan vaikeuttanut, että joukkuetta valmentaa suomalainen Simo Valakari ja pelaajistossa ovat Onni Valakari sekä Robert Taylor.

– Tromssan maisemat ja luonto ovat älyttömän hienoja. Se on kauneimpia paikkoja, joissa olen ollut, Pirinen kehuu norjalaiskaupunkia.

Udinen vaikea ilta

Sekä Toivio että Pirinen saatetaan nähdä Suomen puolustuslinjassa, kun joukkue kohtaa EM-karsinnoissa lauantaina Italian. Udinessa pelattava vierasottelu avaa Suomen karsintaurakan.

Suomella on etenkin alakerrassa loukkaantumispulmia, sillä laitapuolustajat Jere Uronen ja Jukka Raitala ovat sivussa.

Suomalaispuolustus joutuneekin Udinen illassa vaikeaan paikkaan.

– Tärkeässä roolissa on, että kun voitamme pallon, saamme uhkan selustaan ja pääsemme haavoittamaan heitä vastaiskuilla. Meidän täytyy osata lukea, koska pitää palloa ja koska iskeä vastaan, Pirinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt