Suomalaisen urheilujohtajan ja miljonäärin kuvaa käytetään hyväksi röyhkeässä somehuijauksessa – ”Törkeää!”

Julkaistu:

Huijaus
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti sai ystäviltään tiedon, että hänen kuvansa esiintyy epäilyttävässä yhteydessä.
Ari Lahden kuvalla varustettuja mainoksia on vilissyt suomalaisille käyttäjille Twitterissä ja Facebookissa. Klikkaus linkkiin on vienyt sivustolle, joka on kopioinut ulkoasunsa Iltalehdeltä.

Vale-Iltalehden jutussa Lahti ylistää sijoitusta Bitcoin-Code -nimiseen palveluun, jolla hän on muka saanut satumaisia tuottoja.

Pankkiirina miljoonaomaisuuden tehnyt Lahti on saanut asiasta lukuisia yhteydenottoja. Hän ei ole antanut lupaa kuvansa ja nimensä käyttöön, eikä sitä ole edes kysytty.

Lahti on vihainen jouduttuaan rikollisten hyväksikäyttämäksi. Tilanne on jatkunut jo useamman viikon ajan.

– Ihan huijausta. Todella törkeää kuvani ja nimeni väärinkäyttöä, Lahti sanoo.

Lahti kertoo olleensa yhteydessä Facebookiin ja Iltalehteen. Hän toivoo, että myöskin huijareiden hyväksikäyttämäksi joutunut lehti pystyisi pysäyttämään mainosten julkaisun. Toistaiseksi näin ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Tällä hetkellä Lahti sanoo harkitsevansa rikosilmoituksen tekemistä. Hän toivoo, että tieto huijauksesta leviäisi mahdollisimman monelle, jotta kukaan ei menisi lankaan.

– Ihmisten ei missään nimessä pidä avata linkkejä, johon mainokset johtavat. Ne ovat täyttä huijausta, Lahti sanoo.


Palloliittoa tammikuusta 2018 asti johtanut Lahti, 55, tunnetaan Suomessa myös tv-esiintymistään. Hän oli yksi sijoittajista suositussa Leijonan luola -ohjelmassa. Tällä maineella myös huijarit yrittävät ratsastaa.

Lahti kertoo, että myös toisen Leijonan luola -ohjelmasta tutun sijoittajan Riku Asikaisen kuvaa ja nimeä on käytetty hyväksi samassa huijauksessa.

Pankkiiriliike IceCapitalin toimitusjohtaja Lahti uskoo, että huijauksesta voi koitua hänelle mainehaittaa.

– Joku mainoksen näkijä voi luulla, että Bitcoin liittyy normaaliin ammattiini. Toimin rahoitusmarkkinoilla, joten ihmiset voivat ajatella, että tässä on jotain oikeaa pelissä, Lahti sanoo.

– En ole ikinä sijoittanut Bitcoiniin ja pidän sitä riskipitoisena toimintana.

Huijaus on ammattimaisesti toteutettu. Julkaisuissa käytetään kohtuullisen hyvää suomen kieltä, ja ulkoasu on taitavasti varastettu Iltalehdeltä.

– Minua kiinnostaa, kuinka paljon epärehellistä hyötyä tällä on saatu. Harmittaa, että persoonaani väärinkäytetään näin, Lahti sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt