Pyry Soirin tie jalkapallon ammattilaiseksi oli poikkeuksellinen – Tansaniasta Myllykoskelle, Namibiasta Valko-Venäjälle

Julkaistu:

Jalkapallo
Pyry Soirista piti tulla jalkapalloilija – ja niin tulikin, poikkeuksellista tietä Tansaniasta Myllykosken kautta Namibiaan. Nyt hän pelaa futista ja opettelee uutta kieltä Valko-Venäjällä.
Tuosta pojasta tulee vielä jalkapalloilija. Kaikki sanoivat niin, kun näkivät pienen Pyry Henri Hidibo Soirin.

Soiri oppi kävelemään, kun hän oli kahdeksan kuukauden ikäinen. Palloa hän alkoi potkia yksivuotiaana.

Kerrankin kaikki olivat oikeassa: Pyry Soirista tuli jalkapalloilun komeetta. Suomalaisen jalkapallokansan mieliin hän iskostui lokakuussa Kroatian Rijekassa. Nuori hyökkääjä juoksi ensimmäiseen A-maaotteluunsa kymmenen minuuttia ennen peliajan päättymistä – ja iski tasoitusmaalin. Tänä sunnuntaina Kroatia pelaa jalkapallon MM-turnauksen loppuottelussa.

Soirin tie jalkapalloammattilaiseksi on kulkenut poikkeuksellista reittiä – Suomesta eri puolille Afrikkaa ja takaisin. Ja nyt hän on siirtynyt ammattilaiseksi Valko-Venäjällä.

Soiri on asunut Afrikassa pitkiä jaksoja 23-vuotiaasta elämästään: Tansaniassa, Angolassa, Mosambikissa sekä isänsä kotimaassa Namibiassa. Niihin maihin hänet vei äiti Iina Soirin työ.


Jalkapallo seurasi mukana kaikkialle. Se oli pikkulasten ja nuorukaisten yhteinen kieli, ja Soiri pelasi muiden lasten kanssa katufutista minne menikin. Kansainvälisen koulun edustusjoukkueessa hän taas kohtasi taitavia vastustajia, jotka pelasivat paljain jaloin.

Sellaisten otteluiden lopuksi pelaajat eivät vaihda paitojaan kuten maailman huiput. Soiri kuitenkin antoi kerran pelikenkänsä kaksi maalia oman joukkueen verkkoon tehneelle pelaajalle.

Venäjän opintoja

Pyry Soiri vastaa puhelimeen Salihorskissa Valko-Venäjällä. Siellä hän on pelannut jalkapalloa ammatikseen viime vuoden tammikuusta lähtien paikallisessa suurseurassa FK Šah’tsjor Salihorskissa.

– Tämä on teollisuuskaupunki, jossa paikalliset eivät juurikaan puhu englantia.

Soiri toki puhuu. Angolassa ja Mosambikissa lapsuudessa tarttunut portugali sen sijaan on päässyt unohtumaan. Asia vaivaa Soiria ja hän aikoo panna sen kuntoon. Venäjää hän ymmärtää jo kohtuullisen paljon.

– Arkipäivän juttuja pystyn jo hoitamaan venäjäksi.

Soirin menneisyyteen nähden ammattilaisuus Valko-Venäjällä tuntuu luonnolliselta loikalta. Suuriin loikkiin hän on tottunutkin – miljoonakaupunki Dar es Salaamista Tansaniasta kuuden tuhannen asukkaan taajamaan Myllykoskelle, sieltä Kouvolan lukion ja urheiluakatemian jälkeen Vaasaan.

Ja tietysti kaikki muutot Suomesta eri puolille Afrikkaa muutamiksi vuosiksi.


– Muutto tänne jännitti ehkä vähän, mutta ajattelin, että jalkapalloahan olen tännekin tulossa pelaamaan.

Eikä Soiri ole katunut, vaikka Valko-Venäjällä ei olla totuttu ulkomaisiin haastajiin kilpailussa pelipaikasta.

– Vietän aikaa lähinnä minut hyvin vastaanottaneiden ihmisten kanssa.

Chelsea yhä haaveissa

Soirin mukaan Valko-Venäjän sarjassa parhaat joukkueet pelaavat parempaa futista kuin kotimaisessa Veikkausliigassa pelataan. Todennäköisesti FK Šah’tsjor Salihorsk onkin Soirille pelkkä välietappi.

 

Uskon, että pelaan vielä Valioliigassa. Se on unelma.

Nyt hän keskittyy peleihin Valko-Venäjällä eikä spekuloi siirtymisestä muihin sarjoihin, mutta viiden vuoden säteellä tavoite loistaa kirkkaana.

– Uskon, että pelaan vielä Valioliigassa. Se on unelma. Olen aina kannattanut Chelseaa, joten toivon, että siellä.

Nykyisin Soirin äiti työskentelee Afrikka-instituutin johtajana Uppsalassa. Iina Soiri kuvailee poikansa innostusta jalkapalloon fanaattiseksi.

– Vein häntä kokeilemaan myös muita lajeja: laskettelua, yleisurheilua. Mihinkään ei ollut samanlaista paloa. Oli aina vain se pallo, hän muistelee.

Globaali nomadi

Äiti mahdollisti pelaamisen, mutta antoi Soirille myös kansainvälisessä jalkapallossa hyödyllisen, aidosti monikulttuurisen elämänmallin.

– Olemme globaaleja nomadeja, Iina Soiri määrittelee.

– Hänen koulukavereinaan Afrikassa oli niin muslimeja ja kristittyjä, hippejä ja porvareita kuin lähetystötyöntekijöitäkin.

Kun Pyry oli lapsi, Soirit asuivat kommuuneissa, joissa oli muitakin monikulttuurisia perheitä.

– Se oli hänelle ja meille ihan tavallista elämää.

Iina Soiri on valtiotieteilijä, joka on perehtynyt afrikkalaisten valtioiden yhteiskunnalliseen kehitykseen. Kiinnostus Afrikkaan syntyi 1980-luvulla, jolloin Etelä-Afrikan rotusortopolitiikka herätti nuoressa opiskelijassa tarpeen toimia oikeudenmukaisuuden toteutumiseksi.

– Intohimoni on ollut oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus. Olen iloinen, että Pyry on löytänyt oman intohimonsa jalkapallosta.

Tansaniasta Saksaan leirille

Pyry Soirin määrätietoisuus ja rohkeus tekivät hänen äitiinsä vaikutuksen jo yhdeksän vuotta sitten. Teini halusi kesäleirille jalkapalloa pelaamaan, ja äiti hommasi hänelle kolmen viikon leirin Saksassa.

– Pyry lähti sinne yksin Tansaniasta ihan pokkana, Iina Soiri muistelee.

Ihan pokkana Pyry Soiri rohkaisee myös muita ihmisiä kokemaan, tekemään ja lähtemään. Hän sanoo, että on ”saanut elää jo kaksi elämää”.

– Oli vuodet Afrikassa, sitten Suomessa ja nyt tämä. Olen ehtinyt nähdä vaikka mitä, maistaa vaikka mitä ruokia, kokea vaikka mitä.

Soiri arvelee, että kokemukset monessa paikassa lapsena ja nuorena ovat rohkaisseet häntä myös jalkapallouralla.

– Haasteet Valko-Venäjällä eivät haittaa, kun on vahva halu mennä eteenpäin. Asuin jo Suomessa kolme–neljä vuotta yksin ennen kuin muutin tänne. On hyvä, että olen oppinut olemaan itseni kanssa.

Soiri kertoo saaneensa elämässään sen, mitä on tarvinnut.

– Se on äitini ansiota, hän on pystynyt sen minulle tarjoamaan.

Monella ihmisellä tässä maailmassa ei ole tätä kaikkea. Kun olen saanut mahdollisuuden, miksi jättäisin sen käyttämättä? On paljon ihmisiä, jotka olisivat mielellään minun paikallani.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt