Huuhkajat

Yhdestä Suomen urheiluhistorian katkerimmasta hetkestä on kulunut tasan 20 vuotta – ”Olihan se hirveä paikka”

Julkaistu:

Jalkapallo
11.10.1997 nähty draaman kaari on jäänyt lähtemättömästi suomalaisten mieliin.
Päivälleen 20 vuotta sitten, sateisena ja koleana lauantaina lokakuun 11. päivänä vuonna 1997 yli 31 000 katsojaa saapuu Helsingin Olympiastadionille.

Tarjolla on todellinen makupala: huippujännittävä Suomen ja Unkarin välinen MM-karsintojen päätösottelu.

Panos on selvä. Jos Suomi voittaa ottelun, se etenee historiallisesti jatkokarsintaan taistelemaan paikasta seuraavana kesänä Ranskassa järjestettävään MM-turnaukseen.

Kaikki näyttää hyvältä, kun Antti Sumiala puskee Simo Valakarin lähettämän kulmapotkun jälkimainingeissa Suomen 1–0-johtoon 63. peliminuutilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silloin taivas pimeni

Kaikki etenee kotijoukkueen käsikirjoituksen mukaan, kello käy ja yleisö on hurmiossa, vaikka vettä tulee vaakatasossa.

Toiveikas yleisö odottaa jo päätösvihellystä, kun 90 minuuttia on jo täynnä. Riemukkaat juhlat ovat valmiina alkamaan.

Unkari saa kulmapotkun, reilut 91 minuuttia kellossa.

Emil Lörinz jatkaa keskityksen etutolpalta Suomen maalin eteen, jossa se osuu Mixu Paatelaiseen.

Peter Lipcsei ja Harri Ylönen liukuvat palloon, Sami Hyypiä purkaa sen kohti maalia, Sami Mahlio potkaisee pallon päin maalivahti Teuvo Moilasta.

Loppu on historiaa – karvasta sellaista.

Viisi viimeistä palloon koskenutta pelaajaa ovat kaikki suomalaisia.

Jo ennestään Helsingin Töölön yllä ollut synkkä taivas pimenee täysin.

Suomi menettää lähes koomisella tavalla loistavan mahdollisuutensa MM-kisoihin.


Loppuhetkien tapahtumiin voit palata tästä.

Ottelu valittiin aikoinaan Helsingin Sanomien äänestyksessä kaikkien aikojen katkerimmaksi urheilumuistoksi.

20 vuotta myöhemmin

Useiden suomalaisten jalkapallofanien haavat eivät ole vieläkään umpeutuneet. Nykyään Huuhkajina tunnettu joukkue ei ole vielä tähän päivään mennessä päässyt yhtä lähelle arvokisoja kuin 11.10.1997.

20 vuoden takaisessa tragikoomisessa näytelmässä esiintynyt Harri Ylönen kertoo, että tuon illan tapahtuvat pysyivät hänen takaraivossaan vielä pitkään.

– Olihan se hirveä paikka. Tiedettiin, että siitä pelistä tarvitaan voitto. Mielestämme oltaisiin ansaittu enemmän, mutta tuloshan se on, mikä tulostaululla seisoo. Sillä hetkellä ja pitkään sen jälkeenkin oli aivan karmea harmitus, Ylönen pohtii.

– Kyllähän sitä aina välillä näkee joissakin pätkissä televisiosta. Aika vaikeaa sitä olisi yrittää uudestaan toistaa. Oli se sellainen sähellys.


Nyt Ylönen pystyy jo hymyilemään raskaalle muistolle. Urheilu on kuitenkin vain urheilua, eikä sen takia kannata koko elämäänsä pilata.

– Nyt kun miettii, urheilun tehtävähän on tuoda isoja tunteita niin pelaajille kuin katsojille, ja siinä kyllä onnistuttiin vähän liiankin hyvin. Se oli niitä ääritunteita, joita urheilu pystyy parhaimmillaan tai pahimmillaan tuottamaan.

– Nyt sitä pystyy jo muistelemaan ihan lämmöllä. Ajan kuluessa on tullut etäisyyttä ja perspektiiviä siihen touhuun, Ylönen toteaa.

Milloin Suomen jalkapallomaajoukkue pääse lähemmäksi arvokisoja kuin tuona lokakuisena iltana 20 vuotta sitten?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt