67-vuotiaana kuollut Miikka Toivola oli futiskenttien herrasmies

Julkaistu:

Kommentti
Miikka Toivola ei ollut porilainen, turkulainen tai stadilainen, vaan suomalainen jalkapalloilija, kirjoittaa Juha Kanerva.
Satakunta voitti 50 vuotta sitten Suomen Palloliiton poikien piiricupin. Vuotta myöhemmin porilaisen Miikka Toivolan (11.7.1949–26.1.2017) nimi levisi jalkapalloväen tietoisuuteen. Miten jostain Pihlavan Työväen Urheilijoista voi tulla maajoukkuepelaaja? kysyttiin Helsingissä Toivolan debytoitua lokakuussa 1968 A-maajoukkueessa MM-karsintaottelussa Belgiaa vastaan. Vuonna 1973 samainen Toivola juoksi Olympiastadionilla HJK:n paita päällään ja oli hankkimassa Klubille mestaruutta.

Siinä välissä Toivola oli viettänyt neljä vuotta Turussa. Ajanjakso huipentui kahteen mestaruuteen 1971 ja 1972. Laitahyökkääjänä pelanneella Toivolalla oli hyvä potkutekniikka, ja keskushyökkääjä Heikki Suhonen pääsi nauttimaan pelikaverinsa millimetrintarkoista syötöistä.

Kaudella 1973 Paavo Einiö tuli mukaan HJK:n toimintaan ja hankki Turusta kaksi ”ulkomaalaisvahvistusta”. Suhosen visiitti jäi vuoteen, mutta Toivola tuli jäädäkseen. Jälkimmäinen sai työpaikan väestösuojia valmistavasta Temet Oy:stä ja vakiopaikan Klubin kokoonpanosta.

– Onneksi pomoni on jalkapallomies, joten olen saanut hyvin töistä vapaata, Toivola sanoi vuonna 1983.

Työ vei arabimaihin

Toivolan aktiiviuran aikana pelaajilla oli yleensä siviilityö, mutta hänen viimeisenä pelikautenaan tilanne alkoi muuttua verottajan kiinnostuttua urheilijoiden ansioista. Kaudeksi 1981 Toivolan palkaksi sovittiin 17 500 markkaa + 200 markkaa ottelu ja pinnarahat päälle. Kun siviilityö vei hänet myöhemmin Saudi-Arabiaan, palkkiot olivat hieman ruhtinaallisempia.

A-maajoukkueessa Toivola aloitti maalinteon 1972 iskemällä pallon Albanian verkkoon rakkaalla Stadikalla. Maajengissä valmentajat vaihtuivat, mutta kovakuntoinen Toivola pysyi: A-maaotteluja kertyi kaikkiaan 62 vuosina 1968–1980. HJK:n kanssa hän pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta toisenkin kerran eli 1978.


Päätöskaudella 1981 jalkavaivat pitivät Toivolan sivussa, mutta hän oli ehtinyt jättää jälkensä raitapaitojen historiaan. Hän toimi pitkään Klubin kapteenina joutuen siinä roolissa selvittämään ongelmia seurajohdon ja pelaajien välillä. Diplomaattityyppinä Toivola onnistui yleensä tyynnyttelemään tilanteen. Pukukopissa hän piti kuria omalla tavallaan: rauhallisella puheella, ei räyhäämällä.

– Hän oli herrasmies, jota ei saatu suuttumaan edes kentällä, HJK-ikoni Markku Peltoniemi kuvaa.

Sonera-stadionilla tyhjä paikka

Kun akillesjänne- ja lonkkavaivat päättivät pelaajauran, Toivola kiinnostui valmentamisesta. Hän toimi 1983–1984 HJK:n päävalmentajana, mutta ei onnistunut voittamaan mestaruutta. Suomen cupin HJK voitti 1984. Joukkueessa saattoi olla liikaa hänen vanhoja pelikavereitaan, jotka osasivat ”vedättää” keltanokkavalmentajaa. Kun Toivola peluutti seuran omia junioreita, kokenut kaarti vaikersi vaihtopenkillä.

– Pienessä bissessäkin mä ja Dalla (Juha Dahllund) pelataan paremmin ku sun raittiit junnus, tilaisuutensa saanut Atik Ismail uhosi onnistuneen RoPS-pelin jälkeen.


Toivola oli perheellinen mies jo Turussa pelatessaan, joten hän ei kekkaloinut kaupungilla, vaan piti huolta Maarit-vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Toinen tytär syntyi kymmenen vuotta myöhemmin Helsingissä.

– Siinä välissä pelasin vain jalkapalloa, Toivola naurahti kerran.

HJK on valinnut Toivolan seuran kunniagalleriaan ja suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen hänet nimettiin 2012.

Toivola oli tuttu näky Sonera-stadionilla viime syksyyn asti. Tulevalla kaudella moni jää kaipaamaan sympaattisen miehen asiantuntevia näkemyksiä pelistä ja pelaajista. Heikki Suhosen sanoin:

– Miikka ei ollut porilainen, turkulainen tai stadilainen, vaan suomalainen jalkapalloilija.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt