Onko tässä Huuhkajien ykkösfani? Pian 100 karsintaottelua putkeen! - Huuhkajat - Ilta-Sanomat

Onko tässä Huuhkajien ykkösfani? Pian 100 karsintaottelua putkeen!

Jari Karppinen on kulkenut Suomen jalkapallomaajoukkueen mukana jo 20 vuotta.

Julkaistu: 6.10.2016 16:54

Jari Karppinen on ollut paikalla Suomen jokaisessa EM- ja MM-karsintaottelussa vuodesta 1996 lähtien.

Lahtelaista käräjätuomaria Jari Karppista voi kutsua huoletta futishulluksi. Hän on käynyt katsomassa jalkapalloa noin 90 eri maassa.

Silti yksi asia lajin parissa nousee yli kaiken muun: Suomen A-maajoukkueen, tuttavallisemmin Huuhkajien, seuraaminen.

Karppinen on nähnyt Suomen jokaisen EM- ja MM-karsintaottelun syyskuusta 1996 lähtien. Putki alkoi vieraspelillä Unkarissa, jossa Suomi hävisi 0–1.

– Silloin päätin käydä katsomassa Suomen jokaisen karsintaottelun siihen asti, kunnes Suomi saavuttaa arvoturnauspaikan. Nyt voin sanoa, että kyllä homma jatkuisi, vaikka Suomi pääsisikin kisoihin, Karppinen sanoo Reykjavikissa Harpan konserttitalolla.

Jari Karppinen on luvannut käydä Huuhkajien karsintamatseissa ainakin niin kauan, kunnes se himoittu arvokisapaikka vihdoinkin tulee.

Hän on matkustanut pohjoisen karunkauniille saarelle seuraamaan torstain MM-karsintaottelua Islanti–Suomi. Tämä on Karppiselle Suomen 97. peräkkäinen karsintaottelu paikan päällä.

Vastaava sarja löytyy tiettävästi vain Huuhkajien pitkäaikaiselta mediavastaavalta Timo Waldenilta.

Sijoitus perheeseen

Karppinen matkusti Islantiin 10 hengen porukalla. Kokoonpanoon kuuluvat vaimo ja kaksi lasta perheineen.

Perheen ryhmityksen ”pelimuoto” voisi olla yhden kärjen taktiikka, jossa maailmanmatkaaja J. Karppinen on itsestään selvä kärki. Perhe tukee taustalla.

– Mielestäni tämä harrastus on meille yhdistävä tekijä. Perhettä ei ole tarvinnut houkutella matkoille.

Runsas matkustaminen vaatii myös taloudellista panostusta. Karppinen, 59, pitää yhteistä reissaamista, aikaa ja kokemuksia arvokkaana sijoituksena, ”ennakkoperintönä”, kuten hän asian ilmaisee.

Jari Karppinen on jalkapallomatkoillaan nähnyt mm. Maltan, Andorran, Armenian ja Azerbaidzhanin, jonka pääkaupungissa Bakussa Suomi hävisi maaliskuussa 2007 EM-karsinnassa isännille 0–1.

Jalkapallon seuraaminen on antanut hänelle myös paljon uusia ystäviä.

– Merkittävä osa tuttavistani ja ystävistäni tulee jalkapallon parista.

Karppisella ei silti ole jalkapalloon pelkkä fanisuhde. Hän on myös Palloliiton valitusvaliokunnan puheenjohtaja ja FC Reippaan hallituksen jäsen.

Ei Valioliiga vaan Veikkausliiga!

Karppinen on käynyt yli 190:ssä Fifan jäsenmaassa. Hän keräilee maita, mutta Huuhkajien seuraaminen on hänelle elämäntapa.

Myös arvokisaputkea löytyy. Karppinen kertoo nähneensä 100 MM-kisa- ja 59 EM-kisaottelua. Hän on nähnyt vuodesta 1992 lähtien paikan päällä kaikki MM- ja EM-finaalit.

Lisäksi hän on käynyt mm. Afrikan, Aasian ja Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa.

Suomi aloitti tämänkertaiset MM-karsinnat 1–1-kotitasapelillä Kosovoa vastaan. Kuvassa Joel Pohjanpalo (oik.) ja Albert Bunjaku taistelevat pallosta.

Juuret ovat silti kotimaassa. Karppinen seuraa tiiviisti Veikkausliigaa. Hän pyrkii näkemään kaikki FC Lahden liigaottelut: kotona ja vieraissa. Tällä kaudella otteluita on kertynyt 30 mahdollisesta 26. Kolme vuotta sitten hän seurasi Lahden kaikki 33 liigapeliä katsomoista.

– Minulla ei ole omaa joukkuetta vaikkapa missään Valioliigassa. Bundesliigaotteluita käyn katsomassa joka vuosi jonkun pelin, vaikka ei minulla sielläkään ole suosikkia, Karppinen sanoo.

Fanien palkinto

Myös Palloliitto on huomioinut Karppisen aktiivisuuden. Karppinen on saanut liiton kultaisen ansiomerkin.

Kohokohdaksi nousi arvostettu Captain’s Ball -erikoispalkinto 2010. Sen palkinnon myöntäminen Karppiselle oli samalla kiitos koko suomalaiselle fanikunnalle.

Islanti-ottelua on saapunut seuraamaan peräti 900 suomalaisfania. Asia on näkynyt Reykjavikin katukuvassa vahvasti jo ottelua edeltävinä päivinä ja iltoina.

Suomalaisia olisi ehkä tullut saarelle vieläkin enemmän, jos lippukiintiö olisi ollut myönnettyä suurempi.

Huuhkajien fanit näkyvät ja kuuluvat Reykjavikin katukuvassa ja stadionilla. Kuva on vuoden 2010 fanimarssilta Helsingistä.

Suomalainen fanitoiminta on vahvistunut merkittävästi. Omaa joukkuetta seurataan sinne, minne arpa Suomen heittää.

– Jos täällä on pelissä 900 suomalaista, niin eivät kaikki tänne tulleet vain paikan eksoottisuuden takia.

Torstai-iltana Reykjavikissa koettaneen lähes karnevaalitunnelma. Ottelu on Islannille ensimmäinen kotonaan sitten kesällä Ranskassa koetun EM-kisahuuman.

Loppuunmyyty stadion vetää noin 10 000 katsojaa.

Mitä Karppinen odottaa illan ottelusta?

– Minulla on vaikutelma, että vain Islannilla on menetettävää. Veikkaan tasapeliä, Karppinen sanoo.

Karppisen top-3 karsintapelit:

6.9.1997 Sveitsi–Suomi 1–2 (MM)

– ”Litin” (Jari Litmanen) 50. A-maaottelu. Pidin katsomossa lakanaa, jossa luki: ”Litti 50”. Jotkut rouvat näkivät lakanan ja tulivat kysymään, onko se Litti jo noin vanha. Nämä olivat jännät karsinnat. Suomi pääsi voitolla pelaamaan vielä jatkopaikasta, Karppinen muistelee.

14.10.1998 Turkki–Suomi 1–3 (EM)

– Turkki oli voittanut edellisessä pelissään Saksan. Valtavissa baasareissa 4–0 oli pienin veikkaus suomalaisten tappiosta. Heti ottelun jälkeen poliisit ohjasivat suomalaisfanit takseihin. Autossa piti sitten kiinnittää ikkunaan Suomen lippu.

2.9.2006 Puola–Suomi 1–3 (EM)

– Puola oli juuri pelannut MM-kisoissa ja Suomi hävinnyt harjoituspelin. Odotukset ottelusta eivät olleet kovin suuret, mutta kentällä kaikki natsasi.

Katso videolta, kuinka Suomi-fanit marssivat illan otteluun: