Kolme asiaa, jotka opimme Huuhkajien Italia-ottelusta

Julkaistu:

Huuhkajat
Italia ei antanut Suomelle pienintäkään mahdollisuutta yksitoikkoisessa ja yksipuolisessa maaottelussa, kirjoittaa Janne Kosunen.
Italia voitti maanantai-iltana Suomen Veronassa pelatussa A-maaottelussa 2–0 (1–0). Antonio Candreva ja Daniele De Rossi tekivät Italian maalit.

IS nostaa esille kolme asiaa ottelusta.

1) Paukut puolustukseen

Suomi keskittyi kesäkuussa sekä Belgiaa että Italiaa vastaan selkeästi puolustuspeliinsä. Asia näkyi ryhmityksissä. Viiden miehen puolustuslinja sai tukea keskikenttämiehiltä. Käytännössä tämä tarkoitti puolustamista erittäin syvällä omalla kenttäpuoliskolla.

Italia pelaa yleensä melko taloudellisesti. Sille riittää oma minimi, eikä se hakenut maanantaina maaleja samalla vimmalla kuin esimerkiksi Belgia Suomea vastaan kesäkuun alussa. Vaikka Italia ei saanut Suomen maalille niin paljon tilanteita kuin Belgia aikaisemmin, sillä ei ollut ottelussa pienintäkään hätää.


Jatkuva puolustaminen kulutti Suomen riveihin reiät. Perparim Hetemaj kolautti sinänsä turhaan Candrevaa rangaistuspotkun arvoisesti lähellä rangaistusalueen kulmaa. Siitä rankkarista tuli ensimmäinen takaisku.

Italia teki toisen maalinsa keskityksestä. Se oli antanut näitä jo toistakymmentä ennen sitä, kun De Rossi puski Paulus Arajuuren edestä Candrevan laidalta antaman nappipallon maaliin.

Harmittava jollei väistämätön taipuminen isolta suomalaiselta, joka on sinivalkoisten toppareista kokonaisuudessaan vahvin katkoja.

2) Ei hyökkäyspeliä

Siinä missä Italia pääsi toistuvasti lähes puoli-ilmaiseksi Suomen hyökkäysalueelle, Suomi ei päässyt rakentamaan kontrolloituja hyökkäyksiä Italian puolustusalueelle juuri lainkaan.

Suomalaiset olivat pallon saadessaan lähtökohtaisesti niin alhaalla, että Italia pystyi aloittamaan hyvän puolustamisensa jo Suomen kenttäpuoliskolla.

Roman Eremenko aloitti maanantaina Suomen toisena hyökkääjänä. Hän putosi ottelun aikana paljon alas keskikentälle päästäkseen osallistumaan pallolliseen pelaamiseen.


Eremenko ei pääse nykyisellä pelitavalla samanlaiseksi pallolliseksi johtajaksi kuin joskus aikaisemmin. Syöttösuunnat ja -vaihtoehdot jäävät vähiin, koska suurin osa joukkuekavereista on pallon alapuolella tai sivuilla. Taitavasta Eremenkosta oli havaittavissa turhautumista.

Välillä tuntui, että on se ja sama kuka Suomen kärjessä pelaa, sillä hän on riittävän tarjoilun puuttuessa kentän yksinäisin mies. Suomalaiset keskittyivät maanantainakin puolustamiseensa niin tunnollisesti, ettei pelaajia noussut paljon hyökkäyksiin riskien välttämiseksi.

Suomi on hävinnyt Italialle nyt seitsemän A-maaottelua peräkkäin. Se on jäänyt maaleitta nyt viidesti peräkkäin saapasmaata vastaan.

3) Mitä karsintoihin?

Suomen ottelut sekä Belgiaa että Italiaa vastaan kertoivat päävalmentaja Hans Backen realistisesta lähestymistavasta huippumaiden haastamisessa.

Sinänsä ymmärrettävää. Suomi pelaa syksyllä alkavissa MM-karsinnoissakin lähtökohtaisesti itseään vahvempia joukkueita vastaan. Suomen vastustajat MM-karsinnoissa ovat Kroatia, Ukraina, Turkki ja Islanti.

Pieneksi lohduksi voi laskea sen, ettei Suomi kohtaa MM-karsinnoissa kovempaa puolustuspeliä kuin Italia yleensä esittää.







Tulospalvelu: Italia - Suomi 6.6.2016 21.45


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt