Huuhkajat

Debytanttihuuhkaja Zeneli tavaratalon ikkunassa

Julkaistu:

Huuhkajat
Yli puolitoista vuotta se vei, mutta Erfan Zeneli on vihdoin A-maajoukkueen mukana. Ja yhdessä uransa tärkeimmistä paikoista.
26-vuotias kosovolaistaustainen taituri sai ensi kertaa kutsun Mixu Paatelaisen maajoukkueeseen loppuvuodesta 2011, kun Huuhkajat oli matkalla Karibialle harjoitusotteluihin. Tuolloin Zeneli kieltäytyi kutsusta. Ei ylimielisyyttään, vaan siksi, että oli sveitsiläisen Thunin testissä.

- Sai sitä muutaman vuoden ventata. Helppo oli sanoa, että kyllä olen mukana, aina rento Zeneli naurahtaa Eerikkilän urheiluopistossa.

Sixten Boströmin papereissa HJK:n vasemmalle laidalle sijoitettu Zeneli on pelannut mainion alkukauden, vaikka Klubin tuloskunto onkin ajoittain tökkinyt. Zeneli kuului HJK:n parhaimmistoon myös Antti Muurisen aikakaudella, mutta tuolloin maajoukkuekutsut jäivät mainittuun yhteen.

Ensikertalaisena Zenelin ei välttämättä kuvittelisi olevan ensimmäisten joukossa pääsemässä vaihdosta kentälle. Hänen yhdistelmänsä nopeutta, tekniikkaa ja arvaamattomuutta on kuitenkin harvinaista tässä huuhkajalaumassa.

- Jos pelaan, niin varmaan kärjen alapuolella vasemmalla. Mixu sanoi, että tyylini sopii siihen ja minullahan on kokemusta laidan lisäksi kymppipaikalta koko kauden 2010. Muutenkin hyökkäyspäässä ihan sama, kyllä ne menee minulta, Zeneli muistuttaa.

Zenelin sopimus Klubin kanssa päättyy tähän kauteen. Hän ei peittelekään, että on kentälle päästessään kenties uransa suurimmassa näyttöikkunassa.

- Totta kai. Mukaan pääseminen on jo iso asia, kun vielä pääsisi pelaamaan niin se nostaisi kiinnostusta entisestään. Arvo nousee.

HJK:ta ja sen farmijoukkue Klubi 04:ää koko aikuisikänsä edustanut Zeneli ei ole edellisillä yrityksillä päässyt maailmalle. Mikäli otteet jatkuvat nähdyn kaltaisena, ei uran jatkumiselle maailmalla pitäisi enää olla esteitä.

- Tähtäin on yhä ulkomailla. En pelaisi jalkapalloa, jos ei kiinnostaisi päästä eteenpäin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat