Lauri Kristian Relander keksi 1900-luvun alussa erikoisen keinon, jolla Suomen talous pelastetaan – Seurannut irvailu vainosi tulevaa presidenttiä hautaan asti - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Lauri Kristian Relander keksi 1900-luvun alussa erikoisen keinon, jolla Suomen talous pelastetaan – Seurannut irvailu vainosi tulevaa presidenttiä hautaan asti

Lauri Kristian Relander kasvatti Jokiniemessä kaneja ennen presidenttikauttaan, mikä inspiroi hänet kirjoittamaan kaninkasvatusoppaan pienviljelijöille. Kirja herätti kuitenkin enemmän huvitusta kuin oikeaa kiinnostusta, vaikka taustalla oli järkevä huoli Suomen omavaraisuudesta.

7.4. 15:18

”Viimeinen oikein valtatyhmyytemme huvilassamme oli kanitarha”, kirjoitti Hella Wuolijoki kirjaansa Näin minusta tuli liikenainen (1953).

Hella Wuolijoen puoliso Sulo Wuolijoki oli ottanut 1900-luvun alkupuolella heidän kotiinsa Espooseen sata kania, tarkoituksenaan kasvattaa niitä syötäväksi. Hella Wuolijoki inhosi kaneja. Viimeinen pisara oli kanien kannibalismi: kanit alkoivat syödä omia poikasiaan.

Kanit oli hänen miehelleen myynyt innokas kanien eli kaniinien kasvattaja Lauri Kristian Relander. Relander omisti oman kaniinitarhan Vantaalla eli silloisessa Helsingin maalaiskunnassa ja hän kirjoitti vuonna 1910 opaskirjan nimeltään Kaniininhoidosta. Samana vuonna Relander valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan Maalaisliiton riveistä.

Viisitoista vuotta myöhemmin tästä kaniinienhoitajasta tuli Suomen tasavallan presidentti.

Nykyisestä näkökulmasta kaniinien kasvatus voi kuulostaa eksoottiselta harrastukselta tulevalle presidentille. Oli se sitä tuolloinkin, mutta vain Suomessa. Tuohon maailmanaikaan, 1900-luvun alussa, kaniinienkasvatus oli monessa muussa maassa varsin asiallinen elinkeino.

Suomessa kanien kasvatus ei jostain syystä ollut saavuttanut samanlaista suosiota, ja sen asian Relander halusi muuttaa. Hänen kani-innostuksensa sai todennäköisesti alkunsa ulkomaanmatkoilla maissa, kuten Saksassa ja Tanskassa, joissa kaniineja kasvatettiin.

”Relander oli fiksu ja osasi katsoa asioita laajasti, koska hän oli matkustanut paljon enemmän kuin sen ajan ihmiset yleensä. On todennäköistä, että hän on jollakin matkoistaan tutustunut kanien kasvatukseen”, sanoo Lauri Kristian Relander Vantaalla -kirjan (2018) kirjoittanut Riina Koivisto.

Kaniineista innostunut Relander kirjoitti oppaaseensa, että vuonna 1907 Englantiin vietiin enemmän kaniininlihaa kuin sianlihaa.

”Yksistään Lontoossa syödään joka päivä keskimäärin noin 100 000 kpl kaniineja”, hän kuvaili.

Relander oli varma, että myös Suomessa kasvatetuille kaneille olisi maailmalla kysyntää, kunhan suomalaiset ”tositeolla ryhtyisivät asiaan käsiksi”.

Hän näki, että kaniinienkasvatus olisi eduksi myös Suomen huoltovarmuudelle.

”Relander oli huolestunut Suomen omavaraisuudesta. Hän ymmärsi, että Suomi oli liian riippuvainen Venäjän tuontiviljasta ja eläinten kasvatus oli liikaa keskittynyt karjan kasvatukseen”, sanoo Koivisto.

Kaniinien asuntoja Lauri Kristian Relanderin omistamassa Ånäsin kaniinitarhassa Jokiniemessä. Kuva on otettu Relanderin kirjoittamasta Kaniininhoidosta-kirjasta.­

Kani-innostuksensa alkaessa Relander työskenteli valtion maanviljelys-taloudellisen koelaitoksen assistenttina Jokiniemessä eli Ånäsissa. Hän asui perheineen koelaitoksen mailla olevassa talossa vuosina 1908–1917. Siellä hänellä oli Ånäsin kaniinitahra, josta hän myi pikkuhopeakaniineja halukkaille.

Jokiniemessä sijaitseva jugendtalo on edelleen pystyssä, ja siihen remontoitiin pari vuotta sitten uusia asuntoja.

Relander teki Jokiniemestä matkoja ulkomaille, ja hänen luonaan kävi ulkomaisia vieraita. Jokiniemen-aikanaan hän teki myös tutkimusta väitöskirjaa varten ja julkaisi useita tutkimuksia ja teoksia. Näihin kuuluivat Karjanlannan kokoamisesta ja hoidosta (1907) ja ketterästi nimetty Maanviljelyskoetoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Tanskassa, Norjassa sekä osittain myös Ruotsissa (1910).

Samana vuonna 1910 ilmestyi myös Relanderin eniten huomiota saanut julkaisu Kaniininhoidosta. Siinä Relander kertoo, kuinka hän uskoo, että maatalouden tulevaisuus suuntautuu kohti pienviljelyä. Hän arveli, että ihmiset hankkisivat enenevässä määrin pihoilleen hyödyllisiä eläimiä ja kasveja, kuten kanoja, mehiläisiä, marjapuita – ja kaneja.

Kirjassaan Relander antaa ohjeita, kuinka kaniinien kanssa tulisi toimia, jotta ne voisivat hyvin ja lisääntyisivät nopeasti. Osa ohjeista on hyvin seikkaperäisiä. Esimerkiksi käy kohta, jossa Relander antaa neuvoja, kuinka voi tietää, onko kaniinien parittelu onnistunut:

”Astuttaminen näyttää onnistuneelta silloin, kun uros samalla, kun se kaatuu joko selälleen tahi naaraan sivulle, parahtaa hyvin kuuluvalla äänellä. Silti ei ole kumminkaan sanottu, että se tositeolla olisi onnistunut."

Paviljonki 1 eli Relanderin talo kunnostettiin asunnoiksi vuonna 2019. Lauri Kristian Relander asui rakennuksen toisessa kerroksessa vuosina 1908–1917.­

Jos kaniinien hoito-opas vaikuttaa nykyisin hassulta, oli se sitä ihmisten mielestä jo 1900-luvun alussa. Riina Koivisto arvelee sen johtuvan siitä, että kaniinien kasvatus Suomessa oli 1910-luvulla uusi ja outo asia.

”Ainahan ihmiset ovat suhtautuneet epäillen kaikkeen uuteen.”

Kun Relander pyrki presidentiksi, käyttivät vastustajat kanikirjaa häikäilemättä hyväksi. Meri Eskolan kirjoittamassa Presidenttien lemmikit -kirjassa (2019) kerrotaan, että Relanderille irvailtiin, että hänen pätevyytensä maan korkeimpaan virkaan rajoittui ”pikkukarjanhoitoon”.

”Hän kohtasi arvostelua myös tutkijapiireissä. Häntä pilkattiin vain kanitohtoriksi”, sanoo Koivisto.

Kenties Relander oli aikaansa edellä kaniinienhoito-oppaansa kanssa. Kun toinen maailmansota toi mukanaan ruokapulan, nosti kaniinien kasvatus arvostustaan.

”Olen kuullut mieheni Jokiniemessä asuneelta sukulaiselta, että heidän perheessään oli sodan aikana kaneja, joita kasvatettiin lihaksi. Ihmiset ihan jonottivat kaninlihaa, ja enemmän olisi mennyt kuin mitä oli myydä.”

Tässä vaiheessa Relander itse oli siirtynyt maallisesta puutarhasta taivaalliseen eikä enää päässyt sanomaan, että mitäs minä sanoin.

Mitä tulee Hella Wuolijoen kaneihin, niiden surkea loppu olisi todennäköisesti ollut vältettävissä, jos herra tai rouva Wuolijoki olisi lukenut Relanderin oppaan. Sen sivulla 33 Relander neuvoo pitämään urokset etäällä poikasista:

”Sitä paitsi ovat kaniinit omassa keskuudessaankin tappelunhaluisia, jotka tappelut useimmiten loppuvat verenvuodatukseen. Kaiken lisäksi on uroskaniineilla se paha tapa, että ne syövät nuoria poikasia.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?