Veera Mäkelä törmäsi sattumalta oppimestariin ja pääsi opiskelemaan itselleen äärimmäisen harvinaisen ammatin: ”En itse uskaltanut lähestyä häntä” - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Veera Mäkelä törmäsi sattumalta oppimestariin ja pääsi opiskelemaan itselleen äärimmäisen harvinaisen ammatin: ”En itse uskaltanut lähestyä häntä”

Vantaan Satomäessä asuvan Veera Mäkelän käsissä syntyy tekstejä, joiden koukeroisia kirjaimia ihailevat tuhannet suomalaiset.

Kalligrafi Veera Mäkelän haaveena on, että jonain päivänä elanto tulee kokonaan kalligrafiatöistä.­

18.3. 15:29

Kun presidentti Mauno Koivisto kuoli vuonna 2017, saivat kansalaiset kirjoittaa surunvalittelunsa muistokirjaan. Muistokirjan etusivuille kalligrafi oli kirjoittanut alkutekstin kauniilla viistolla käsialalla, italicilla.

Tämän tekstin teki vielä kalligrafi Liisa Uusitalo, mutta kun seuraavat presidentin hautajaiset pidetään, astuu puikkoihin jo seuraaja, vantaalainen Veera Mäkelä, 27.

Mäkelän työ on erittäin harvinainen ja muuttuu koko ajan harvinaisemmaksi. Aiemmin kalligrafiksi saattoi kouluttautua ammattikorkeakoulussa, mutta linja lopetettiin vuonna 2016.

Nykyisin kalligrafiaa voi Suomessa opetella vain kursseilla. Tai jos onni käy, kuten Mäkelällä, kisällityyliin.

Noin puolentoista vuoden verran häntä on kouluttanut Liisa Uusitalo, joka on tehnyt Helsingin seurakunnalle tekstaustöitä yli 30 vuotta.

Mäkelästä tuli Uusitalon oppilas onnekkaan sattuman kautta. Tuleva mentori käveli sisään taidekehystämöön, jossa Mäkelä on töissä. Uusitalo oli tehnyt muotokuvakehyksiin tekstausta ja tuli niiden vuoksi käymään Mäkelän työpaikalla.

”En itse uskaltanut lähestyä häntä, joten työkaverini sanoi hänelle, että Veera on käynyt kalligrafiakurssin ja on siitä kovasti kiinnostunut”, Mäkelä kertoo.

Mäkelän kertoman mukaan Uusitalo innostui heti. Sattui niin, että hän oli jo pitkään etsinyt itselleen seuraajaa, ja nyt sellainen oli edessä tarjottimella. Uusitalo ryhtyi kouluttamaan Mäkelää ja antoi tälle vaikeampia tehtäviä sitä mukaa, kun työn jälki parani. Mäkelä sai tekstata kunniakirjoja, onnittelukortteja ja palkintokirjoja.

Veera Mäkelän koukeroiset tekstit syntyvät kotipöydän ääressä Satomäessä.­

Vuosi sitten Mäkelä sai viimein kirjoittaa Helsingin tuomiokirkon vieraskirjaan ensimmäisen tekstinsä:

Valtiopäivien ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus 5.2.2020

Erikoisjumalanpalvelusten lisäksi vieraskirjaan merkataan muun muassa valtiomiesten hautaan siunaamiset ja papiksi vihkimiset. Työ on ainutlaatuista, sillä tekstauksia kirjaan tekee vain yksi ihminen: Mäkelä.

Mäkelä kokee olevansa todella onnekas, että sattui pääsemään Uusitalon oppiin.

”Jos näin ei olisi käynyt, olisi kalligrafia ehkä jäänyt vain harrastukseksi.”

Kalligrafin työtä tekee Suomessa vain muutama henkilö täysipäiväisesti. Mäkelä ei vielä kuulu näiden muutaman joukkoon, sillä hänellä on edelleen päivätyö taidekehystämössä.

”Nykyisin tätä on paljon vaikeampaa tehdä päätyönä, koska kalligrafin palveluita ei enää käytetä kuten ennen. Tietokoneet ovat tehneet tästä katoavan ammatin.”

Aiemmin Mäkelän haaveena oli, että kalligrafiatöitä olisi tässä vaiheessa jo niin paljon, että niitä voisi tehdä kokopäiväisesti, mutta koronapandemia pisti haaveet jäihin. Työt ovat vähentyneet myös tällä alalla. Kun ei ole tapahtumia, ei ole töitäkään.

Kun perinteiset kalligrafien työt ovat vähentyneet, Mäkelä toivoo, että tulevaisuudessa kalligrafien taidoille keksittäisiin uusia käyttöalueita. Yksi Mäkelän unelmista olisi yhdistää moderni katutaide ja vanha kaunokirjoitus, kalligrafia.

”Olisi todella siistiä suunnitella ja tehdä jonkun kanssa yhteistyössä kalligrafiamuraali rakennuksen seinään.”

Mäkelän koukeroiset tekstit syntyvät kotona Vantaan Satomäessä, ihan tavallisen pöydän ääressä. Työvälineinä hänellä on paperi, kynänvarret, terät ja värit. Toisin kuin voisi luulla, Mäkelä ei tee tekstauksia juuri koskaan musteella, vaan guassilla. Mustetta jäykempää guassia käyttämällä voi estää suurimmat plötsähdykset, joita musteen kanssa tapahtuu helpommin. Silti parhaillekin käy joskus niin, että terä töksähtää väärällä tavalla paperiin ja väriä roiskuu ympäriinsä.

”Silloin auttaa, jos väri on vesiliukoista. Pienet pisarat saa useimmiten irti vedellä tai partakoneen terällä.

Kalligrafiaa ei voi enää opiskella Suomessa missään oppilaitoksessa. Veera Mäkelä on kurssien lisäksi saanut henkilökohtaista opetusta kalligrafi Liisa Uusitalolta.­

Jotta Tuomiokirkon vieraskirjasta ei tarvitse repiä sivuja irti, valmistautuu Mäkelä työhönsä huolellisesti. Hän tekee harjoitusversioita, kokeilee värin määrää ja luonnostelee. Pikkutarkka työ sopii Mäkelälle, sillä hän on aina pitänyt siitä, että saa uppoutua johonkin asiaan täysin.

”Olen aina rakastanut taidetta, mutta minusta ei ole taiteilijaksi, koska en osaa heittäytyä. Tässä ammatissa saan heittäytyä sääntöjen puitteissa. Se sopii minulle.”

Kalligrafiassa on erilaisia kirjaintyylejä, joista perinteisiä ovat muun muassa italic, unsiaali, fraktuura ja tekstuura. Viime vuosina näiden rinnalle suosioon on noussut moderni kalligrafia, jossa vanhoja sääntöjä voi rikkoa ja tehdä käsialasta omanlaistaan. Mäkelä ei ole tästä suuntauksesta innostunut vaan on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa vanhanaikaisen näköinen tekstuura.

”Seuraava haasteeni on saada tekstuurakirjoitus niin hyväksi, että voin tehdä töitä myös sillä.”

Alun perin ajatus kalligrafiakurssista syntyi vanhasta kynästä. Mäkelän vaari oli kuollut ja perintötavaroiden joukossa oli kalligrafiakynä. Siitä Mäkelän mieleen tuli, kuinka hienosti mainostoimistossa töissä ollut vaari osasi tekstata syntymäpäiväkortit. Kun lehdessä sitten mainostettiin kalligrafiakurssia, päätti Mäkelä ilmoittautua. Tekstaus vei heti mukanaan. Ja vaarin kynä, se on päässyt uudelleen töihin.

”Tuntuu hauskalta käyttää samaa kynää kuin vaari aikanaan.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?