Uskotko, että tämä kuva on Korsosta? Saksalainen valokuvauslehti lähestyi vantaalaista kuvaajaa yllättävällä pyynnöllä - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Uskotko, että tämä kuva on Korsosta? Saksalainen valokuvauslehti lähestyi vantaalaista kuvaajaa yllättävällä pyynnöllä

Roni Nieminen sai vaikuttavan valokuvan vantaalaisesta mäestä saksalaiseen lehteen. ”En todellakaan osannut odottaa, että minuun otettaisiin näin yhteyttä.”

Kulokukkula, eli Kulomäen täyttömäki on Vantaan korkein kukkula.­

25.2. 9:10

Korsolainen valokuvaaja Roni Nieminen oli kaksi vuotta sitten odottelemassa otollista hetkeä Korson Kulokukkulalla.

Oli helmikuu, ja tuuli oli muodostanut lumesta dyynejä kukkulan päälle. Auringon noustessa Nieminen nappasi kuvan.

Hän ei luultavasti osannut aavistaa, että muutaman vuoden päästä kyseinen kuva päätyisi myös saksalaisen Fotomagazin-valokuvauslehden sivuille.

Näin kuitenkin kävi, ja aivan sattumalta.

”Tammikuun alkupuolella lehden editoija otti minuun yhteyttä sähköpostilla ja pyysi lupaa käyttää erästä porosta ottamaani kuvaa lehden kannessa”, Nieminen kertoo.

Editoija oli törmännyt Niemisen ottamiin kuviin Instagramissa.

Niemiselle tarjottiin kansikuvasta rahapalkkiota tai vaihtoehtoisesti mahdollisuutta kokonaiseen aukeaman juttuun, jossa hänen kuvansa pääsisivät esille.

”Päädyin jälkimmäiseen ratkaisuun. Lähetin heille kuvat sähköpostilla, joista he sitten valitsivat.”

Helmikuun lehteen päätyi lopulta kokoelma talviaiheisia kuvia. Korson maisemat olivat ilmeisesti tehneet saksalaisiin vaikutuksen, sillä kuva Kulokukkulalta päätyi lehteen koko sivun kokoisena.

”Onhan se huikea juttu, ostin vasta kolme vuotta sitten ensimmäisen järjestelmäkamerani. En todellakaan osannut odottaa, että minuun otettaisiin näin yhteyttä”, kertoo Nieminen.

Roni Nieminen esittelee Fotomagazin-lehteä, johon Korson Kulokukkulan kuva painettiin koko sivun kokoisena.­

Saksalainen Fotomagazin on Saksan laajalevikkisin vain valokuvaan erikoistunut lehti. Lehdellä on 290 000 lukijaa, joista suuri osa on alan ammattilaisia. Lehti ilmestyy 12 kertaa vuodessa.

Fotomagazin-lehden lisäksi Niemisen nappaama kuva Kulokukkulalta edustaa myös Korson Facebook-ryhmässä, sillä kyseinen kuva valittiin ryhmän kansikuvaksi noin kuukausi sitten.

Lue myös: ”Korson Ylläkseltä” avautuu upea näkymä yli Helsingin seudun – Vantaa: Sinne ei ole mitään asiaa, siellä vaanii hengenvaara

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?