Kehä III:n vieressä on harvojen tuntema suuri luola: Sen koko valkenee vain niille, jotka uskaltavat kontata tietystä pienestä raosta sisään - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Kehä III:n vieressä on harvojen tuntema suuri luola: Sen koko valkenee vain niille, jotka uskaltavat kontata tietystä pienestä raosta sisään

Vantaan Kalkkikallion luola sopii retkikohteeksi perheen pienimmille.

Julkaistu: 9.5. 11:15

Pääkaupunkiseudulla on kiehtovia luonnonluolia, eikä montaa niistä ehkä edes ole vielä löydetty – kenties suurin luola Kehä III:n sisäpuolella sijaitsee yllättävässä paikassa Vantaalla lähellä Helsingin rajaa

Pääkaupunkiseudulla on lukuisia kiehtovia luonnonluolia. Suurin luonnonluola Kehä III:n sisäpuolella saattaa olla Kalkkikalliolla Vantaalla.

Kalkkikallio on luonnonsuojelualue Kuninkaalassa aivan Helsingin ja Vantaan rajalla. Perimätiedon mukaan siellä on peräti neljä luolaa: Pirunluola, Susiluola, Ketunluola ja Keittoluola. Eräiden tietojen mukaan ainakin yksi luolista on aikoinaan räjäytetty umpeen, jotta irtolaiset eivät majailisi siellä.

Parhaiten Kalkkiokalliolle pääsee tutustumaan Helsingin Puistolasta, josta Kalkkivuorentie 46:n kohdalta lähtee polku metsään. Polku kiemurtelee kohti kallion huippua, ja monet ulkoilijat ohittavat yhden luolan sitä huomaamatta.

Kyseinen luola sijaitsee Kalkkikallion lounaisrinteessä. Sen suuaukko on aivan maan tasalla ja kooltaan vain noin 40 senttimetriä kertaa 60 senttimetriä. Hyvänä maamerkkinä toimii luolan suun päälle kellahtanut kelo.

Lapset mahtuvat luolaan vaivattomasti, ja hoikimmat aikuiset pääsevät sinne, jos ahtaanpaikankammo ei häiritse. Suuaukon jälkeen avautuu tilavampi huone, jossa muutama aikuinenkin mahtuu hyvin oleilemaan.

Luola on noin kuusi metriä syvä ja korkeimmillaan noin puolitoista metriä. Juuri tämä on Ketunluola, jota pidetään suurimpana luolana Kehä III:n sisällä.

”Siinä on seikkailun tunnelmaa, kun joutuu ahtautumaan luolaan pienestä raosta”, kuvailee luolaharrastaja Tuomo Kesäläinen.

Kalkkikallion lohkareluolasta aukeavat metsäiset näkymät.

Kalkkikallion itäisellä sivulla puolestaan on kaksi näyttävää lohkareluolaa. Ne ovat suojaisia paikkoja, jotka ovat muodostuneet suurista siirtolohkareista.

Voi hyvin kuvitella, että niiden suojissa on ammoisina aikoina pidetty sadetta ja valmistettu nuotiolla ruokaa. Myös nykypäivän retkeilijät ovat tehneet nuotioita ja jättäneet roskia jälkeensä.

Luolaharrastajat arvelevat, että nämä lohkareluolat ovat vanhoissa lähteissä mainitut Sudenluola ja Keittoluola.

”Kalkkikallion luolat eivät ole järisyttävän suuria, mutta ne ovat kivoja urbaaneja retkikohteita vaikka koko perheelle”, Kesäläinen toteaa.

Tuomo Kesäläinen on harrastanut luolia toistakymmentä vuotta. Hän on kirjoittanut aiheesta myös kirjoja: Uudenmaan luolat (Salakirjat) ilmestyi vuonna 2017 ja Luolaseikkailu (Karttakeskus) tänä keväänä. Lisäksi hän pitää Luolamiehen blogia.

Luolaharrastaja Tuomo Kesäläinen kuvattuna Nuuksiossa Vähä-Haukkalammen luolassa.

Kesäläinen on kolunnut kaikki mahdolliset luolat, ja hän saattaa viettää yhdessä luolassa tuntikausia tutkien ötököitä ja etsien mahdollisia seinämaalauksia.

”Luolista löytyy erikoisia hyönteisiä. Eräästä Suomen luolasta löydettiin hiljattain loispistiäinen, jota ei aikaisemmin ollut tavattu koko Euroopassa. Itse löysin eräästä luolasta maalauksia, ja nyt tutkitaan, ovatko ne muinaisia kalliomaalauksia.”

Helsingistä ei ole dokumentoitu yhtään luonnonluolaa, mutta Kesäläinen on varma, että niitä on. Luolien suut saattavat olla maan peitossa.

”Kalkkikallion luolan suu on niin pieni, että se ei vaadi siihen eteen kuin pari oksaa, joiden ympärille alkaa kerääntyä syksyn lehtiä, niin äkkiä se on piilossa”, hän sanoo ja jatkaa:

”Uusia luolia löytyy niin paljon kuin jaksaa etsiä. Olen itsekin löytänyt kymmeniä luolia, mutta tavallisen lohkareluolan löytäminen ei ylitä uutiskynnystä.”

Dokumentoimattomia luolia on erilaisia. Osa on maan alla piilossa, osa syrjäisillä alueilla, joita ei ole tutkittu, ja osa yksityisellä maalla, jossa vain maanomistaja saattaa tietää luolasta.

Jos Uudeltamaalta haluaa löytää uusia luolia, Kesäläinen kehottaa suuntaamaan saaristoon.

”Helsingissä liikutaan paljon metsissä, joten uudet luolalöydöt olisivat aika nopeasti sosiaalisessa mediassa. Saaristo on luolien osalta aika tutkimatonta seutua. Etenkin Porvoon ja Loviisan saaristossa on varmasti kymmenittäin löytämättömiä luolia.”

Luolia kannattaa etsiä paikoista, joissa on lohkareita ja suuret korkeuserot.

”Jos kartassa on lohkareiden tai louhikon merkkejä, ne ovat hyvin potentiaalisia kohteita”, Kesäläinen vinkkaa.

Nuuksiossa on eräs pääkaupunkiseudun suurimmista luolista. Vähä-Haukkalammen luolalle johtaa polku, ja se on mainittu Nuuksion opaskartoissa, mutta varsinaisia opasteita sinne ei ole. Haukkalammelta lähtevältä Haukankierros-rengasreitiltä on muutaman sadan metrin matka luolalle.

Luolan suuaukko on jo näkemisen arvoinen. Sen päälle on kiilautunut valtava lohkare katoksi. Luolan pohjalle on lähes parin metrin pudotus. Syvyyttä luolalla on seitsemän metriä ja korkeutta jopa neljä metriä. Luolan perällä on pienempi suuaukko, jota lapset voivat käyttää.

”Se on koko Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen luola”, Kesäläinen luonnehtii.

Puinen kyltti polulla ohjaa Nuuksion Hiidenpesään.

Nuuksiossa toinen tutustumisen arvoinen luola on Hiidenpesä. Se sijaitsee viisi kilometriä pitkän Sorlammen luontopolun puolivälissä. Polulla on puinen kyltti, joka viittoo matkailijaa kiipeämään jyrkkää ja louhikkoista kallion reunaa.

Luola on korkealla mäen rinteessä. Pituutta luolalla on viitisen metriä ja korkeutta noin kaksi metriä. Sinne mahtuu mukavasti useampi aikuinen.

”Luolan määritelmä on, että sinne mahtuu kolme aikuista sisään”, Kesäläinen kertoo.

Varsinaisten luolien lisäksi Nuuksiossa on useita lippaluolia. Sellaisia ovat muun muassa Meerlammen, Lippukallion ja Pöksynhaaran lippaluolat. Ne ovat kalliolippoja, joiden alle pääsee sadetta turvaan.

”Lippaluolan määritelmä on, että lipan alle mahtuu kymmenen aikuista pitämään sadetta.”

Monet luolat ja lippaluolat ovat olleet muinaisille ihmisille pyhiä paikkoja. Niissä on asuttu kivikaudella, ne ovat olleet kieltolain aikaan pirtukätköinä, ja sota-aikana käpykaartilaiset ovat piileskelleet niiden kätköissä.

”Luoliin liittyy paljon tarinoita. Niissä on piiloteltu isovihan aikaan siemenviljaa tai kirkkohopeita. Joissain tarinoissa koko kylän väki oli lähtenyt luoliin piileksimään vihollisia, ja karjaakin oli mukana.”

Högbergetin luolan tunnistaa sen kolmiomaisesta suuaukosta, jonka edustalla on iso kivenlohkare.

Helsingistä noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kirkkonummella on hyvin erikoinen Högbergetin luola. Högberget on Porkkalantien varressa, runsaan kilometrin päässä Hankoon vievältä moottoritieltä. Kalliota kannattaa lähteä lähestymään pohjoisesta, sillä etelässä on ratsutila ja yksityisalueita, joiden läpi kulkemista ei suositella.

Luola löytyy Högbergetin itärinteeltä. Sen tunnistaa noin metrin korkuisesta kolmiomaisesta suuaukosta, jonka edustalla on iso kivenlohkare.

Luolan komeus paljastuu, kun sinne astuu sisään. Jääkauden aikaiset sulamisvedet ovat muovanneet siitä hyvin erikoisen muotoisen. Sitä on kutsuttu luontoäidin kohduksi tai vaginaksi. Noin seitsemän metriä syvään luolaan mahtuu hyvin sisään, ja aikuinen pystyy seisomaan siellä pienessä kumarassa.

Högbergetin luola Kirkkonummella on herättänyt kansainvälistä huomiota muotonsa takia.

Kesäläisen mukaan Högbergetin luola on yksi harvoista suomalaisista luolista, jotka ovat saaneet kansainvälistä huomiota.

”Se on kuin poikittain oleva hiidenkirnu. Suomessa ei ole mitään vastaavaa. Vesi on hionut sen niin, ettei siellä ole yhtään terävää kulmaa. Lisäksi punertava kivi tekee sen tunnelmasta aivan ainutlaatuisen.”

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?