Harva tunsi Tuula Heikkolan, mutta hänen jäämistönsä yllätti kaikki – Tämä nainen ikuisti kaikessa hiljaisuudessa mykistävän kokoelman ilmakuvia Suomesta - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Harva tunsi Tuula Heikkolan, mutta hänen jäämistönsä yllätti kaikki – Tämä nainen ikuisti kaikessa hiljaisuudessa mykistävän kokoelman ilmakuvia Suomesta

Kuvassa Suomen Laskuvarjokerhon toimintaa kuvannut Tuula Heikkola. Kuvaushetken tarkka ajankohta tai kuvaaja eivät ole tiedossa.

Julkaistu: 10.5. 14:52

Nykyisissä ilmailupiireissä tuntematon Tuula Heikkola kuvasi aktiivisesti laskuvarjohyppäämistä 1960–1970-lukujen taitteessa. Viime kesänä Heikkolan leski lahjoitti Suomen ilmailumuseolle Heikkolan ilmailuaiheisen jäämistön, johon sisältyy 800 valokuvaa.

Marraskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1969 Tuula Heikkola nousee pienlentokoneeseen Malmin lentokentällä. Kone lentää korkeuksiin, ja 24-vuotias Heikkola hyppää ensimmäisen laskuvarjohyppynsä.

Hypyn jälkeen Heikkolasta tulee muutamaksi vuodeksi Suomen Laskuvarjokerhon aktiivijäsen. Heikkola valokuvaa Laskuvarjokerhon toimintaa ahkerasti Minolta SR1 -järjestelmäkamerallaan.

Hän osallistuu yhdistyksen kanssa kilpailuihin ja ilmailutapahtumiin ympäri Suomea, välillä myös muissa Pohjoismaissa. Melko pian hyppääminen jää kokonaan, ja Heikkola keskittyy valokuvaamaan ilmailutapahtumia.

Suomen Laskuvarjokerhon Cessna C195B OH-CSE perustehtävässään.

Hankolainen Kauko Karppi otti yhteyttä Ilmailumuseoon kesäkuussa 2019. Hän halusi toteuttaa maaliskuussa kuolleen vaimonsa toiveen.

Museolle lahjoitetussa Tuula Heikkolan jäämistössä on yhteensä 800 laskuvarjourheiluun liittyvää Heikkolan ottamaa valokuvaa, lajiin liittyviä lehtileikkeleitä, Heikkolan hyppypäiväkirja sekä 700 ilmailuaiheisen postikortin kokoelma.

”Uskon, että hän kiinnostui laskuvarjohyppäämisestä siksi, että hän asui Malmin lentokentän lähellä”, Karppi sanoo.

Kauko Karppi tutustui nyt edesmenneeseen vaimoonsa vasta paljon sen jälkeen, kun hän oli jo lopettanut laskuvarjohyppäämisen.

Tuula Heikkola ei ehkä ole tuttu nimi nykyisille ilmailuharrastajille, mutta 1960–1970-lukujen taitteessa laskuvarjohyppäämistä Suomen laskuvarjokerhossa harrastaneet muistavat hänet hyvin.

Millainen Heikkola oli? Miksi hän lopetti harrastuksen jo muutaman vuoden päästä?

Yksi tuon ajan tunnettu naishyppääjä, joka näkyy useissa Heikkolan kuvissa on Riitta Feodoroff (silloin Rodolfi). Hän kertoo aloittaneensa harrastuksen 17-vuotiaana Laskuvarjokerhossa vanhempiensa vastustuksesta huolimatta.

Etualalla Tuula Heikkola kädessään Minolta SR1, jolla hän kuvasi suuren osan laskuvarjokuvistaan. Taustalla Riitta Rodolfi (nykyään Feodoroff). Kuva on vuodelta 1973.

Ensimmäisen hyppynsä Feodoroff hyppäsi vuonna 1969, vain 18-vuotiaana. Hän muistaa Heikkolan samasta seurasta hyvin. He olivat ensimmäisinä harrastusvuosinaan Laskuvarjokerhon aktiiviporukkaa.

Hannu Sailavuo vapaassa pudotuksessa Malmin lentokentän yläpuolella.

”Siellä me olimme Tuulan kanssa jatkuvasti kentällä hyppäämässä.”

Hän kertoo, että aluksi myös Heikkola harjoitteli laskuvarjohyppyjä usein.

”Myöhemmin hän alkoi viettää enemmän aikaa sivussa, tapahtumia kuvaamassa. Mukana toiminnassa oli muitakin aktiivisia, jotka eivät hypänneet.”

Kerhon toiminnassa oli Feodoroffin mukaan paljon naisia myös niihin aikoihin, mutta useimmat hyppäsivät vain muutaman kerran ja lopettivat sitten.

Feodoroff itse osallistui useisiin kilpailuihin ja toimi myös hyppymestarina, jotka tukivat opiskelijoita heidän ensimmäisessä hypyssään.

Feodoroffin muistojen mukaan Heikkola kuvasi ainakin seuran SM-voittokuvan Porissa vuonna 1971.

”Minusta hän oli todella kiva ihminen. Tulimme hyvin toimeen. En muista, että kenelläkään olisi ollut Tuulan kanssa koskaan mitään ikävää.”

Feodoroff itse lopetti harrastuksen vuonna 1977, mutta Laskuvarjokerhon ajoista on jäänyt hänelle hyviä muistoja.

”Ne olivat kivoja vuosia. Porukka oli tosi tiivis, vietimme niinä vuosina lähes kaiken vapaa-aikamme yhdessä.”

Suomen Laskuvarjokerhon kerhotilan (parakki) kahvionurkkauksessa Malmin lentoasemalla 1970-luvun alkupuolella. Kuvassa Einari Mikkonen (vas.), Leena Mikkonen, Eero Ylinen ja Tuula Heikkola.

Siitä huolimatta Feodoroff ja muutkin seuran entiset aktiivit, joita juttua varten haastattelin, kertovat että seurakavereihin ei tullut pidettyä yhteyttä enää harrastuksen päättymisen jälkeen.

Ilmailumuseolle lahjoitettuun, Heikkolan jäämistöön kuuluvaan hyppypäiväkirjaan on merkitty yhteensä 39 hyppyä.

Lappeenrannassa nykyisin asuva Erkki Näätänen valokuvasi Heikkolan kanssa paljon Laskuvarjokerhon toimintaa ja hänen mukaansa Heikkolalla oli yhteensä noin 70 laskuvarjohyppyä. Heikkolan lesken mukaan yksi hyppypäiväkirja onkin kateissa, joten se selittänee museon aineiston kirjaamattomat hypyt.

Näätänen ja Heikkola kuvasivat Suomen laskuvarjokerhon toimintaa samoihin aikoihin, noin vuodesta 1969 aina vuoteen 1973 saakka. Heikkola työskenteli 1970-luvun alkupuolella US-kuvatoimistossa. Näätänen kuvasi ja kirjoitti ilmailuaiheisia lehtijuttuja esimerkiksi Ilmailu-lehteen. He tekivät myös yhteistyötä epävirallisen toiminimen “Parafoto” alla, joka jatkui aina vuoteen 1973 saakka. Kaksikko käytti isännöitsijän luvalla pimiönä Näätäsen isoäidin asuintalon pyykkitupaa Herttoniemessä.

”Tunsimme toisemme näistä piireistä. Sen jälkeen kun emme enää kuvanneet yhdessä, yhteyttä ei tullut pidettyä molempien elämäntilanteiden muututtua”, Näätänen kertoo.

Suomen Laskuvarjokerhon hyppääjiä Malmin hallirakennuksen seinustalla kerhon parakin edessä: Matti Karttunen (vas.), Kari Tikkunen, Jorma Öster, Lauri Oksanen, Markku Heilimo ja Einari Mikkonen. Kuva 1970-luvun alusta.

Näätänen itse päätyi Laskuvarjoseuran kurssille toimittajana juttua tehdessään. Hän sai tehtäväksi kirjoittaa kokemuksestaan, ja siitä harrastus alkoi.

Näätänen ja Heikkola kuvasivat kerhon toimintaa lentokoneessa ja maassa, mutta eivät vapaapudotuksessa. Se olisi ollut liian haastavaa. Entisestä kollegastaan ja harrastuskaveristaan Näätäsellä ei ole pahaa sanottavaa.

”Tuula oli varsin taitava valokuvaaja ja hallitsi erityisesti valokuvien kehittämistekniikan.”

Suomen Laskuvarjokerhon näytöshyppy Helsinki-päivänä Helsingin kauppatorille 12.6.1975. Hyppääjiä oli useampia. Kuvassa näkyvät hyppääjät Einari Mikkonen ja Lauri Oksanen (ylempi hyppääjä) hyppäsivät 1500 metrin korkeudesta ja tulivat maahan hyppääjäryhmän viimeisinä.

Heikkolan leski Kauko Karppi tutustui naiseen vasta myöhemmällä iällä. Heikkolan ja Karpin ensikohtaaminen oli malmilaisella kuntosalilla 1990-luvun puolivälin paikkeilla. He muuttivat yhdessä omakotitaloon Hankoon vuonna 1999.

Karppi kuvaa puolisoaan hivenen araksi, herkäksi ja vaatimattomaksi ihmiseksi.

”Hän ei millään tavalla tuonut itseään esille.”

Samoin Heikkolaa kuvaavat muutkin hänet tunteneet: avulias, ystävällinen, kiltti ja hiljaisenpuoleinen.

Vaikka Heikkola oli Karpin tavatessaan jo lopettanut laskuvarjoharrastuksen, kiinnostus ilmailuun näkyi hänen elämässään myöhemminkin.

”Katsoimme välillä yhdessä Tuulan ottamia kuvia ilmailutapahtumista ja hän kertoi minulle harrastuksestaan. Esimerkiksi matkoilla saatoimme käydä katsomassa laskuvarjokilpailuja. Tuula myös keräili edelleen ilmailuaiheisia postikortteja.”

Karppi kertoo, että Heikkolalla oli ilmiömäinen muisti.

”Vaikka hänellä oli satoja ilmailuaiheisia postikortteja, hän muisti hyvin tarkkaan omistamansa kortit, eikä siten lähes koskaan tullut ostaneeksi toiseen kertaan samanlaista korttia.”

Valokuvaamista Heikkola harrasti lesken mukaan loppuun asti. Hän kertoo, että heidän asunnossaan on edelleen useita Heikkolan kameroita.

”Tuula kulki aina kamera kaulalla.”

Sitä, miksi Heikkola lopetti laskuvarjourheilun ja ilmailutapahtumien kuvaamisen muutaman vuoden jälkeen Karppi ei tiedä.

”Se ei koskaan selvinnyt minulle, miksi hän harrastuksen lopetti. Silloin kun tutustuimme, hän harrasti melontaa. Tuula keräsi myös melonta-aiheisia postikortteja.”

Melonta-aiheiset postikortit lahjoitettiin Heikkolan toiveesta Suomen Latu -järjestölle.

Karppi kertoo Heikkolan valokuvanneen laskuvarjohyppäämistä eri lehtiin ennen heidän tapaamistaan. Siinä vaiheessa kun he tutustuivat 1990-luvun puolivälissä, Heikkola työskenteli myyjänä helsinkiläisessä valokuvausliikkeessä.

”Täällä Hangossa hän teki mielellään puutarhatöitä. Hän oli hyvin ahkera ja järjestelmällinen ihminen. Kaikki valokuvat ja paperit olivat hyvässä järjestyksessä. Minä niitä olen nyt viime aikoina lähinnä sotkenut”, Karppi paljastaa.

Museolle lahjoitettu kokoelma saattaa täydentyä vielä myöhemmin, sillä lesken mukaan Heikkolan jäämistöstä on kateissa toisen hyppypäiväkirjan lisäksi ainakin yksi albumillinen valokuvia.

Ilmailuhistoriaa tutkinut ja ilmailuviranomaisena pitkän uran tehnyt Eero Kausalainen kertoo, että 1960–1970-luvuilla naisia osallistui paljon laskuvarjokursseille, mutta kovin monelle laji ei jäänyt pysyväksi harrastukseksi.

”Monet hyppääjät sanoivat ensimmäisten hyppyjen jälkeen, että se on parasta, mitä voi housut jalassa tehdä. Siitä huolimatta hypyt jäivät useasti pariin kertaan.”

Helsinkiläinen hyppymestari Rolf "Rofa" Leiman mahdollisesti Malmin lentoasemalla 1970-luvun alkupuolella.

Kausalaisen laskujen mukaan aktiivisia naisia osallistui kisoihin noihin aikoihin viidestä kymmeneen. Yhteensä osallistujia saattoi yhdessä kilpailussa olla seitsemänkymmentä. Kilpailuissa mitattiin esimerkiksi hypyn maahantulontarkkuutta henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa. Hyppykorkeus oli näissä lajeissa 750–1000 metriä.

Aktiivisimmat naishyppääjät hyppäsivät paljon. Suomen ensimmäinen naispuolinen hyppymestari oli Anja Rasi (myöhemmin Taskinen), joka sai tittelin vuonna 1969. Kokeneimpiin naishyppääjiin kuului myös Riitta Rodolfi (nykyään Feodoroff). Yksi ensimmäisiä tunnettuja naishyppääjiä Suomessa oli myös helsinkiläinen Leila Hyytiäinen. Apu-lehti kuvasi hänen hyppyään Malmilla vuonna 1964 ja teki hänestä jutun.

Kausalainen kertoo, että naisten määrä harrastuksen parissa on ollut koko ajan kasvussa. Nykyään naisia on lajin harrastajista noin kolmasosa.

”Eniten ilmailulajeista naisia on juuri laskuvarjohypyn puolella.”

Kausalainen vahvistaa sen, että Heikkola ei olisi voinut kuvata ilmakuvia vapaapudotuksessa, kuten ei Näätänenkään.

”Siinä piti olla todella kokenut ja taitava hyppääjä. Eikä heistä kumpikaan ollut hypännyt ihan niin paljon.”

Laskuvarjokerhot harjoittelivat 1970-luvun alussa ajoittain Utissa Laskuvarjojääkärikoulun hyppytornilla ja koulutushallissa.

Suomen Laskuvarjokerho perustettiin huhtikuussa 1960, ja se oli Suomen ensimmäinen laskuvarjokerho. Ilmakuvaus taas hyväksyttiin Suomessa vuonna 1965. Vapaapudotuksessa kuvaavista ilmakuvaajista Suomessa tunnetuin 1970-1980-luvuilla oli Jorma Öster.

Kausalaisen mukaan Öster teki ilmakuvaamisesta Suomessa ammattimaista.

Ilmailualaan perehtynyt Kausalainen tekee Ilmailumuseossa vapaaehtoistyötä Heikkolan jäämistön valokuvien parissa.

”Tunnistin kuvista, että Heikkola on ollut kuvaamassa laskuvarjohyppäämisen SM-kisoja vuonna 1975 Nummelassa.”

Hän kertoo, että kuvien joukossa on vielä vuonna 1985 Malmilla otettuja kuvia, joita on kuvattu silloin 25 vuotta täyttäneen Laskuvarjokerhon juhlajulkaisuun.

Ylipäänsä Heikkolan jäämistön läpikäyminen on Ilmailumuseolla vielä kesken. Museon nettisivuilla on toukokuun loppuun asti esillä verkkonäyttely Tuula Heikkolan ilmailuaiheista postikorteista. Näyttely kulkee nimellä Pääsiäistervehdyksiä keräilijän kokoelmista, sillä mukana on useita pääsiäisaiheisia ilmailukortteja.

”Se on museon ensimmäinen postikorttinäyttely. Samalla se on myös meidän ensimmäinen verkkonäyttelymme”, kertoo Mia Kunnaskari Ilmailumuseosta.

Kunnaskari on ollut järjestämässä näyttelyä näyttelypäällikön ja museolehtorin kanssa. Palaute on ollut hänen mukaansa hyvin ilahtunutta.

Osa näyttelyssä nähtävistä korteista on Heikkolalle lähetettyjä, mutta suurin osa keräiltyjä. Kunnaskari kertoo, että erään kortin yhteydessä oli keräilykansiossa lappu, jolle ystävä oli kirjoittanut viestin: ”Ostimme nämä Tammisaaren emmauksesta ja otin itselleni laivakuvat ja sulle kanootti ja ilmailukuvat loput Mailis myy torilla”.

Postikorttinäyttely on eräänlainen pop up -näyttely, jolla halutaan kertoa ihmisille kokoelman uusista aarteista sekä esitellä sen sisältöä jo sellaisessa vaiheessa, kun paljon uutta aineistoa on vielä luetteloimatta tai käymättä läpi.

Heikkolan ottamien valokuvien digitointia tehdään museossa vapaaehtoisvoimin. Vapaaehtoistoiminta on toistaiseksi tauolla koronaviruksen vuoksi.

Vielä Kunnaskari ei osaa sanoa, nähdäänkö näyttely tulevaisuudessa jossain muussa kuin verkkomuodossa. Valokuvia ollaan ainakin siirtämässä digitoinnin jälkeen Suomen Ilmailumuseon Finna-kokoelmaan.

Artikkelin kirjallisena lähteenä on käytetty Eero Kausalaisen kirjoittamaa artikkelikokoelmaa Suomen laskuvarjohistoria, joka on luettavissa Senior Skydivers ry:n nettisivuilla. Artikkelia varten taustatietoja antoi myös Suomen Ilmailumuseon amanuenssi Tapio Juutinen.

Oikaisu 11.5. klo 14.22: Jutun kahdessa kuvatekstissä oli virhe. Vapaassa pudotuksessa oleva hyppääjä on Hannu Sailavuo, ei Riitta Feodoroff. Jutun neljännessä kuvassa kerrottiin olevan tuntematon nainen. Hän on Leena Mikkonen.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?