Vantaalaiset kiintyivät niin kovaa kahteen jääkautiseen lohkareeseen, että kaupungin piti siirtää ne työmaalta turvaan asukkaiden rauhoittamiseksi - HS-Vantaa - Ilta-Sanomat

Vantaalaiset kiintyivät niin kovaa kahteen jääkautiseen lohkareeseen, että kaupungin piti siirtää ne työmaalta turvaan asukkaiden rauhoittamiseksi

Kaksi suurta siirtolohkaretta on siirretty lopulliselle paikalleen.

Julkaistu: 23.3. 10:26

Uusien kotien edessä seisoi jääkautinen muodostelma: Vantaalaiset olivat kiintyneet kahteen siirtolohkareeseen niin paljon, että he vaativat kaupunkia siirtämään ne turvaan kerrostalotyömaan tieltä.

Vantaan Virtakujalla sijaitsevalla rakennustyömaata nököttää kaksi suurta siirtolohkaretta. Ne ovat lahja jääkaudelta Myyrmäen asukkaille.

Myyrmäki on monelta osin nyt revitty auki ja uusia taloja nousee katukuvaan. Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2018 asemakaavamuutoksen, jonka myötä Virtakujan ja Uomarinteen alueelle tehdään kahdeksan kerroksen korkuisia kerrostaloja ja uusi korttelialue.

Samalla päätettiin, että nämä kaksi alueen alkuperäistä kiveä säilyvät maisemassa. Mutta mitä varten?

”Kivet säilytettiin asukkaiden pyynnöstä, siitä huolimatta, että ne painavat paljon”, sanoo aluearkkitehti Timo Kallaluoto Vantaan kaupungilta.

Tällä hetkellä siirtolohkareiden ympärillä on kaivinkoneita.

Kallaluoto selittää, että kivet painavat noin 20 tonnia.

Lohkareet sijaitsivat ennen työmaan myllerrystä Virtakujan päässä, pienen hiekkatien vierustalla hieman puiden alla piilossa. Kivet nojasivat toisiinsa muodostaen pienen tunnelin, jossa esimerkiksi lapset ovat leikkineet.

Siirtolohkareet on siirretty kaavamuutoksen myötä uudelle paikalleen parin metrin päähän, mutta tunnelia ei enää ole, koska kivet on asetettu hieman etäälle toisistaan.

Kallaluoto kertoo, että kivet lepäävät nyt lopullisella paikallaan. Siirron teki rakennusalan yritys NCC.

Virtakujan ja Uomarinteen alueella ei ole suojeltuja luontokohteita, joten kivien säilyminen saattoi siksi olla alueen asukkaille tärkeää.

Eräs asukas perusteli kivien säilyttämistä kaavaselostuksessa seuraavasti.

Siirtolohkareet pitäisi pyrkiä säilyttämään alkuperäisen Myyrmäen omaleimaisena merkkinä. Jos kohteeseen on pakko ympätä kerrostalo, niin eikö mitenkään ole mahdollista suunnitella sellainen talo, joka säilyttäisi tämän maamerkin?

Kaavaselostuksessa harkittiin jopa uuden kerrostalon rakentamista pari metriä etäämmälle siirtolohkareista, mutta lopullisessa päätöksessä kivet päätettiin siirtää uudelle paikalleen.

”Ne ovat luonnonmuistomerkkejä”, Kallaluoto kertoo.

Jääkauden merkkejä voi nähdä muuallakin Vantaalla.

Esimerkiksi Raappavuorilla on jääkauden aikaisia jälkiä ja Korson Ankkapuiston kallioon ovat sulamisvesien pyörittämät irtokivet hioneet jääkaudella syvän kolon, hiidenkirnun.

Lisää aiheesta